A snail travels through the reflection of a big wheel in Vienna.

ELÄINKUVAUS LUONNOSSA

Vaikuttavaa luontokuvausta: tietoa luonnonsuojelusta

Itävaltalaiset luonnonsuojeluun keskittyvät valokuvaajat Christine Sonvilla ja Marc Graf ovat kuvanneet luontoa eri puolilla maailmaa. Sadat heidän ottamansa kuvat Itävallan Alpeilla asuvista ilveksistä harvinaisiin bengalintiikereihin ovat herättäneet yleisön huomion. Christine ja Marc tapasivat Wienin yliopistossa opiskellessaan luonnonsuojelua. He huomasivat, että kumpikin oli kiinnostunut valokuvaamisesta ja että se oli keino antaa luonnolle ääni.

Marcilla on esimerkki siitä, miten tällä voi vaikuttaa. ”Vuoden 2016 loppupuolella julkaisimme ensimmäisen Itävallan vuorilla otetun korkearesoluutioisen kuvan ilveksestä, ja se oli meistä todella jännittävää, koska koko Itävallassa on ilveksiä vain 10–15 ja vuoden aikana oli ilmennyt kaksi ilveksen salametsästystapausta. Yritimme saada viestin ilvesten suojelusta leviämään kaikkialle Itävaltaan eri medioiden kautta. Meitä haastateltiin radioon ja televisioon, ja pääsimme monien itävaltalaisten sanomalehtien ja aikakauslehtien kanteen.”

Christine jatkaa tarinaa. ”Arvioimme, että tämä aihe tavoitti noin 1,5–2 miljoonaa ihmistä. Lisäksi teemme paljon live-esityksiä, joissa käytämme valokuvia ja videoita ja puhumme yleisölle. Meidän tehtävämme on oikeastaan tuoda suuri yleisö ja luontojärjestöt, kansalaisjärjestöt, tutkijat ja kaikki alalla toimivat lähemmäs toisiaan.”

Christinen ja Marcin mielestä ei tarvitse matkustaa kauas, jotta voi ottaa upeita luontokuvia. Heidän mielestään oman lähiympäristön luonnon havainnointi auttaa rakentamaan vahvan yhteyden koko luontoon.

Vaikka Christine ja Marc ovat matkustaneet kaukaisiin ja eksoottisiin paikkoihin, he tekivät hiljattain Wienin kaupunkiluontoa käsitelleen hankkeen, jossa he kuvasivat kaniineja, siilejä ja oravia kohdistaakseen huomion kaupunkilaisten lähellä asuviin luonnonvaraisiin eläimiin.

”Luonto on aivan nurkan takana, ja yhteytemme ympäristöön alkaa siitä”, sanoo Christine. ”Uskon vahvasti, että luotuaan tämän yhteyden ihmiset haluavat osallistua ympäristönsuojeluun.”

Marc ja Christine kokeilivat Canon EOS M200 -kameraa, joka on kevyt ja helppokäyttöinen kamera luovuuttaan etsiville aloittelijoille, ja Canon EOS 250D -kameraa, joka on maailman kevyin kääntyvällä näytöllä* varustettu järjestelmäkamera. Sillä voi kuvata myös 4K-videoita.

”Jos olet vasta aloittamassa luontokuvausta, et tarvitse ammattitason kameraa, jossa on paljon tehokkaita ominaisuuksia”, Marc sanoo. ”Kuvausvarusteet ja -tavoitteet voivat kasvaa samaan tahtiin.” Koska kumpaankin heidän käyttämäänsä kameraan on saatavilla laaja valikoima objektiiveja ja säätimiä, niillä pärjää pitkälle.

Tässä Christine ja Marc kertovat vinkkinsä vaikuttavien luontokuvien ottamiseen.

1. Älä häiritse eläimiä

Aiheeseen liittyvät artikkelit
A man standing among the trees using the PowerShot ZOOM.

LUONTOKUVAUS

Uppoudu luontoon

Luontokuvaaja Tolga Aktas kertoo, miten PowerShot ZOOM voi auttaa pysymään hetkessä.

Young Wildlife Photographer of the Year to pro

ELÄINKUVAUS LUONNOSSA

Voittajista ammattilaisiksi

Kaksi Young Wildlife Photographer of the Year -voittajaa kertoo, mitä nuorena menestyminen on merkinnyt heille.

Water droplets catching the light on a spiderweb.

LUONTOKUVAUS

Kuvaa luontoa mustavalkoisena PowerShot G7 X Mark III -kameralla

Canon Ambassador Helen Bartlett neuvoo, miten saat upeita mustavalkoisia luontokuvia kompaktikameralla.

Yksi luontokuvauksen haasteista on se, että kohde ei saa säikähtää. Canon EOS 250D -kamera, jossa on hiljainen tila, on tähän erinomainen ratkaisu.

Kun sulaudut kohteen ympäristöön ja olet mahdollisimman hiljaa, voit saada enemmän kuvia eläimen luontaisesta käytöksestä, mikä on hyvä tehokeino luontokuvauksessa. ”On erittäin tärkeää olla hiljaa”, Christine sanoo. ”Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, jota luontokuvaajan kannattaa etsiä, on hiljainen suljin.”

”Nopea automaattitarkennus ja sarjakuvaustila, jossa otetaan useita kuvia nopeasti peräkkäin, ovat myös tärkeitä ja parantavat mahdollisuutta saada hyviä kuvia”, Marc lisää.

Sen lisäksi, että Canon EOS 250D -kamerassa on hiljainen kuvaustila, sillä voi kuvata 5 kuvaa sekunnissa ja siinä on kaksi automaattitarkennusjärjestelmää teräviä kuvia varten. Kameraa voi mukauttaa poistamalla tarkennuksen apuvalon käytöstä, jolloin punainen valo ei syty automaattitarkennuksen avuksi eikä kohde häiriinny. Optisen etsimen avulla voi valita helposti 9 tarkennuspistettä tai Kuvaus näytöllä -tilan. Kuvaus näytöllä -tilassa voit kuvata kosketusnäytöllä ja seurata kohdetta automaattisesti 143:n tarkennuspisteen avulla. Jos haluat enemmän hallintaa, käytössä on 3 975 pistettä käsisäätöä varten.

Voit vähentää LCD-näytön kirkkautta, jotta pysyt piilossa etkä häiritse eläimiä. Kuvaamalla ilman salamaa voit varmistaa, että et säikytä kohdetta, mutta muista suurentaa ISO-herkkyyttä, jotta saat kuvaan mahdollisimman paljon valoa. Canon EOS 250D -kameran ISO-herkkyys on laajennettavissa arvoon 51 200. Suuren ISO-herkkyyden käyttäminen voi aiheuttaa kuvaan kohinaa, mutta Canon EOS 250D -kamerassa on suuren ISO-herkkyyden kohinanvaimennusasetus, jota voi käyttää kuvien käsittelyssä.

2. Vältä epätarkkuus lyhentämällä valotusaikaa

ISO-herkkyyden lisääminen lyhyempiä valotusaikoja varten on hyvä idea, kun kuvataan säikkyjä eläimiä, kuten tätä Wienissä kuvattua oravaa.

Nopeus on tärkeää luontokuvauksessa. Marc suosittelee kasvattamaan ISO-herkkyyttä, koska kameraan pääsee vähemmän valoa, kun valotusaikaa lyhennetään liikkeen kuvaamiseksi ja siitä aiheutuvan epätarkkuuden vähentämiseksi. ”Olipa eläin mikä tahansa, käytä aina suurta ISO-herkkyyttä. Monia suuren ISO-herkkyyden käyttäminen saattaa huolestuttaa, mutta se on tarpeen.”

”Jos et kasvata ISO-herkkyyttä, kuvasta saattaa tulla epätarkka, koska eläin liikkuu suljinta nopeammin”, Christine lisää. Epätarkkuuden välttämiseksi on tärkeää kasvattaa ISO-herkkyyttä, jotta voit lyhentää valotusaikaa ja ottaa laadukkaita ja teräviä kuvia valitsemalla oikean asetuksen liikkeen mukaan.

Kuvaajat havaitsivat, että suuren ISO-herkkyyden valitseminen lyhyempien valotusaikojen käyttämistä varten ei heikennä kuvanlaatua kummassakaan kamerassa. Sekä Canon EOS M200 että Canon EOS 250D tukevat ISO-herkkyyttä 25 600 ja jälkimmäinen on laajennettavissa ISO-herkkyyteen 51 200.

3. Valitse vähimmäisvarusteet viisaasti

Kun valitset juuri oikean määrän varusteita kuvausretkelle, rajaat samalla vaihtoehtoja, jotta voit tehdä nopeita päätöksiä kuvatessasi. Voit myös matkustaa kevyemmin, mikä vähentää väsymistä.

”Kaikkia varusteita ei tarvitse hankkia heti alkuun”, Christine opastaa. ”Aloita laajakulma- ja teleobjektiivilla, ja hanki lisää varusteita myöhemmin.”

Jos haluat sommitella kuvan eläimestä omassa elinympäristössään, kokeile yhdistää Canon EOS M200 -kameraan laajakulmaobjektiivi, kuten esimerkiksi Canon EF-M 15-45mm f/3.5-6.3 IS STM. Jos sen sijaan haluat saada lähikuvia ja kuvata kauempaa, Canon EF-M 55-200mm f/4.5-6.3 IS STM -teleobjektiivi on ihanteellinen valinta. Canon EOS 250D -kameraan yhdistetty Canon EF-S 55-250mm f/4-5.6 IS STM -objektiivi on pienikokoinen teleobjektiivi, jonka avulla pääset lähelle toimintaa, ja Canon EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 IS STM -objektiivin avulla voit kuvata laajakulmalla, kun haluat ikuistaa eläimet maisemassa tai kaupunkiympäristössä.

4. Mene lähelle kohdetta ja kuvaa pienet yksityiskohdat

Lähikuvaus on erinomainen tapa korostaa luonnon yksityiskohtien kauneutta, joka on helppo ohittaa kaupunkiympäristöissä.

Luonnonsuojelussa on nähtävä kokonaistilanne, mutta tässä valokuvauksen tyylilajissa kuvataan kaikenkokoisia eläimiä pienistä suuriin. ”Pidän makrokuvauksessa todella paljon mahdollisuudesta näyttää asioita, joita ei muuten huomata"; Christine sanoo. ”Hyvin pienessä maailmassa on paljon kauneutta.”

Canon EOS M200 -kameraa käyttävät lähikuvauksen harrastajat voivat kiinnittää siihen Canon EF-M 28mm f/3.5 Macro IS STM -objektiivin, joka tarjoaa jopa 1,2-kertaisen suurennuksen. Maailman ensimmäisenä automaattitarkennusobjektiivina, jossa on kaksi integroitua ohjattavaa LED-salamaa (Macro Lite), se tuo lisävaloa ja poistaa tarpeettomat varjot.

”Monet luulevat, että makrokuvia ei yleensä käytetä luonnonsuojeluun liittyvässä valokuvauksessa”, Christine sanoo. ”Meille on kuitenkin hyvin tärkeää kerätä portfolio, joka kattaa kaikki luonnon osa-alueet. Jos halutaan korostaa jotakin pientä ja kaunista, makrokuvaus on siihen täydellinen työkalu."

5. Tunne kamerasi

Kun hallitset varusteesi, voit käyttää enemmän aikaa kiinnostavaan sommitteluun.

Christine ja Marc tietävät, että luontokuvauksessa onnistuu parhaiten olemalla kärsivällinen ja valmistautumalla hyvin. ”Jos osaat ennakoida kohteen käyttäytymistä, siitä on hyötyä, joten sinun on osattava havainnoida kohdetta ja tiedettävä, miten kohde todennäköisesti toimii”, sanoo Christine.

Myös kameran tunteminen on tärkeää, jotta tiedät sen tärkeimmät toiminnot ja käytön rajoitukset. ”Kameran hallitseminen on paljon tärkeämpää kuin se, että käytössä on monimutkainen kamera, jolla saa kaksi kuvaa enemmän sekunnissa. Kun eläin lopulta tulee näkyviin, sinun on tunnettava kaikki kameran toiminnot ja osattava käsitellä sitä oikein, jotta voit reagoida nopeasti etkä hukkaa alkaa esimerkiksi tarkennuksen säätimien etsimiseen.”

Yksi ensimmäisistä asioista, joihin Marc ihastui Canon EOS M200 -kamerassa, oli sen helppokäyttöisyys ja 180 asteen kääntyvä kosketusnäyttö. ”Se on loistava. Kaikki tarvittava löytyy helposti muutamassa sekunnissa, ja kameran käyttö on nopeaa ja helppoa."

”Monet luulevat, että on hankittava kamera, joka näyttää tekevän kaiken, mutta kuvaamisessa on ennemminkin kyse kuvaajasta ja siitä, mitä hän osaa”, Christine lisää.



Teksti: Natalie Denton



*Canon EOS 250D (musta/hopea) on markkinoiden kevyin digitaalinen järjestelmäkamera, jossa on APS-C-kenno ja kääntyvä LCD-näyttö. Mukana CIPA-suosituksien mukainen akku ja muistikortti. Tilanne 9.4.2019 (Canonin tietojen mukaan).

Aiheeseen liittyvät tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Inspirointiosiostamme löydät parhaat kuvausvinkit, osto-oppaat ja haastattelut – eli kaiken mitä tarvitset löytääksesi juuri sinulle sopivan kameran tai tulostimen ja herättääksesi seuraavan ideasi henkiin.

Palaa vinkkeihin ja tekniikkoihin