Vinkkejä yötaivaan kuvaamiseen

Manuel Dietrich on maisemakuvaaja ja elokuvantekijä, joka kertoo kiinnostuneensa tähtitaivaan kuvaamisesta maisemakuvauksen luonnollisena jatkumona. ”Kun on jo valmiiksi kuvaamassa auringonlaskua syrjäisessä paikassa, ei tarvita paljoakaan jäädä ulos vähän pidemmäksi aikaa ja kuvata yötaivasta.” Nyt Dietrich tarjoaa muutamia vinkkejä ja neuvoja tähtitaivaan kuvaamista aloitteleville.

Dietrichin mukaan tähtitaivaan kuvaamisen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen menee jopa kokeneelta kuvaajalta paljon enemmän aikaa kuin maisemien kuvaamiseen. ”Tarvitaan kirkas taivas, riittävän pimeä ympäristö, ei kuunvaloa ja sopiva etuala. Kärsivällisyyttä tarvitaan joskus paljon. Henkilökohtaisesti se on minulle myös paljon palkitsevampaa, kun lopulta onnistun taltioimaan halutun ilmiön tai sommitelman.”

Parhaita paikkoja tähtitaivaan kuvaamiseen ovat vuoret ja rannikot sekä niin sanotut pimeän taivaan suojelualueet. ”Hankkiudu niin kauas kaupungeista ja muista valosaasteen lähteistä kuin mahdollista”, Dietrich neuvoo. ”Paras aika kuvata on uudenkuun aikaan tai kun kuu laskee varhain illalla. Aito pimeys alkaa, kun aurinko on noin 18 astetta horisontin alapuolella.

Linnunrataa kannattaa kuvata pohjoisella pallonpuoliskolla huhtikuusta elokuuhun”, hän lisää. ”Silloin pystyt taltioimaan galaksin keskuksen horisontin yläpuolella.”

Dietrich käyttää enimmäkseen Canon EOS R3:a, ja varakamerana on EOS R5 (jonka seuraaja on nyt EOS R5 Mark II). Parhaat tulokset eivät edellytä ammattitason kameraa, mutta Dietrich toteaa: ”Täyden kennokoon kamerat suoriutuvat paljon paremmin heikossa valaistuksessa rajauskennolla varustettuihin kameroihin verrattuna. Suuri kenno tuottaa vähemmän kohinaa ja paremmat yksityiskohdat.” Erinomainen vaihtoehto on EOS R8 tai EOS R6 Mark II. Riippumatta kamerasta kuvaa aina RAW-muodossa, niin varmistat parhaan dynaamisen alueen ja yksityiskohdat.

Tukeva kolmijalka on tärkeä hankinta, sillä kameran on pysyttävä vakaana tähtitaivaan kuvauksen edellyttämän pitkän valotusajan takia. Dietrich käytti aikaisemmin langatonta kaukolaukaisinta, mutta nyt langaton hallinta Canon Camera Connect -sovelluksella on hänen mukaansa niin luotettavaa, että hän käyttää nykyisin sitä. Hän saattaa käyttää myös kameran itselaukaisua. Kumpikin tapa ehkäisee tärähtämisestä johtuvat epätarkat kuvat.

”Suosikkiobjektiivini sekä maisema- että tähtikuvauksessa on RF 15-35mm F2.8L IS USM, koska se on äärimmäisen monipuolinen ja tarkka ja suosin kiinteää f/2.8-aukkoa. Laajakulmaobjektiiveilla pystyn taltioimaan yötaivaan mahdollisimman laajalta alalta. Jos haluat hankkia nimenomaan tähtitaivaan kuvaamiseen suunnitellun objektiivin, voin suositella myös RF 20mm F1.4L VCM:ää, joka on supernopea kiinteäpolttovälinen objektiivi.”

Jos haluat päivittää kameran mukana toimitetun objektiivin, Canon RF 16-28mm F2.8 IS STM -objektiivi on toimiva vaihtoehto tähtitaivaan kuvaamisen aloittamiseen. Kamera käyttää kiinteää f/2.8-enimmäisaukkoa koko zoomausalueella, minkä ansiosta se on erinomainen vaihtoehto heikossa valaistuksessa kuvaamiseen. Ultralaajakulmainen kuva-ala sopii myös arkkitehtuurikuvaukseen, laajojen maisemien kuvaamiseen ja käsivaralta vloggaamiseen. Sitäkin edullisempi vaihtoehto ultralaajakulmaobjektiiviksi on RF 15-30mm F4.5-6.3 IS STM. Sillä ei ole samaa säänkestävää rakennetta tai enimmäisaukkoa, mutta se on leveämpi, pienempi ja yli 50 grammaa kevyempi. Näin ollen se on hyvä valinta taskukokoiseksi objektiiviksi, joka on helppo kuljettaa mukana syrjäisiin paikkoihin.

”Kaikelle muulle paitsi kuulle käytän laajinta mahdollista aukkoa eli pienintä f-lukua. Siten kennolle pääsee enemmän valoa, jolloin kuvat ovat selkeämpiä ja valotusaikaa tarvitaan vähemmän.”

Dietrich muistuttaa, että kaikenlaiset kuvanvakaimet on syytä poistaa käytöstä, koska niistä on vain haittaa pitkissä valotusajoissa. Lisäksi kannattaa vaihtaa käsintarkennukseen. ”Tarkennan aina manuaalisesti äärettömyyteen, mutta tarkistan terävyyden zoomaamalla kameran LCD-näytöllä kirkkaimpaan tähteen.”

Himmeämpien tähtien taltioimiseen tarvitaan pitkä valotusaika, mutta jos sen määrittää liian pitkäksi, tuloksena on tähtijuovia. Dietrich suosittelee ”500-sääntöä”, jossa luku 500 jaetaan objektiivin polttovälillä. Tuloksena on suurin mahdollinen valotusaika ilman näkyviä tähtijuovia. Jos käytät 20 mm:n objektiivia, aseta valotusajaksi korkeintaan 25 sekuntia (500/20). 15 mm:n objektiivilla aika voi olla noin 30 sekuntia (500/15).

Suuren ISO-herkkyyden käyttäminen oli aiemmin riskialtista kohinan lisääntymisen takia, mutta Dietrichin mukaan nykyaikaisten kameroiden ISO-suorituskyky on paljon entistä parempi. Lisäksi jälkikäsittely joko kamerassa tai ohjelmistolla mahdollistaa entistä tehokkaamman kohinanpoiston. ”Suurta ISO-herkkyyttä ei tarvitse enää arkailla. Nykyisin saatan valita ISO-arvoksi 3 200 tai jopa 6 400 yötaivaan himmeimpienkin valojen taltioimiseksi.”

• Linnunrata ja meteoriparvet: laajin aukko (pienin f-luku), valotusaika 15–30 sekuntia (objektiivista riippuen), ISO-arvo 3 200–6 400.

• Kuu (kolmijalka): aukko f/8–f/11, valotusaika 1/125–1/250 sekuntia, ISO-arvo 100–400.

• Kuu (käsivara): laajin aukko, valotusaika 1/250–1/500 sekuntia, ISO-arvo 100–400.

• Revontulet: laajin aukko, valotusaika 2–20 sekuntia (revontulien voimakkuudesta riippuen), ISO-arvo 1 600–6 400.

Manuel pyrkii tuomaan yötaivaskuviensa parhaat puolet esille muokkaamalla RAW-tiedostoja Adobe Lightroomissa ja Photoshopissa¹ . Hän käyttää toisinaan kuvien pinoamista kohinan poistamiseen tai kuvan etualan ja taivaan sommitteluun täydellisellä tavalla. ”Etuala on usein yötaivasta paljon tummempi, joten sen yksityiskohtien taltioimiseen tarvitaan pidempi valotusaika. Sommittelulla voi saada aikaan selkeimmät mahdolliset kuvat.

Korostan yleensä värejä hieman ja säädän valkotasapainoa, jotta kuvasta tulee viileämpi. Häivytän varjoja tai tummennan tiettyjä alueita maskeilla, ja käytän kohinanvaimennusta varovasti, jotta en menetä yksityiskohtia. Haluan antaa kuville oman persoonallisen ilmeeni.”

Tärkeä osa valokuvaamista on lopputulosten jakaminen. Jos haluat tulostaa kuvia, kokeile korkealaatuista ja viimeistelyltään keskitasoista paperia, kuten Canonin Pro Luster Photo -paperia. Kirkkaanvalkoisen paperin sileä ja hohtava pinta tuo esiin yötaivaskuvien yksityiskohdat ja sävyalueen. Haalistumattoman paperin värientoisto on hämmästyttävä etenkin käytettäessä ammattilaistason tulostinta, kuten Canon PIXMA PRO-200S:ää, jonka kahdeksan värin väriainepohjainen mustejärjestelmä tarjoaa laajan värialueen ja hyvän väritarkkuuden. Tulostin voi tuottaa reunuksettomia valokuvatulosteita jopa A3+-kokoon asti, ja vaihtoehtona on myös panoraamatulostus.

Manuel Dietrich on innokas somessa jakamisen puolestapuhuja. Hän kannustaa valmiiden kuvien jakamisen lisäksi kertomaan prosessista, käytetyistä varusteista ja kuvien taustatarinoista. Tärkeintä jakamisessa on yhteydenpito muiden tähtitaivaskuvaajien kanssa ja se, että omasta harrastuksesta kertominen saattaa innostaa myös muita kokeilemaan.

• Muista kärsivällisyys. Olosuhteet eivät aina ole toivotunlaisia, mutta se kuuluu harrastukseen.

• Suunnittele aina etukäteen: valitse paras paikka, ajoitus ja kuvaussuunta. Näissä asioissa apuna voi käyttää sovelluksia.

• Opi tuntemaan yötaivas. Mitä enemmän tiedät, sitä paremmin ymmärrät näkemääsi.

• Tutustu kuvauspaikkaan päiväsaikaan, niin varmistat turvallisuuden ja voit suunnitella sommittelua etukäteen. Syrjäisiin paikkoihin ja niistä pois pääseminen pimeällä on paljon vaikeampaa.

• Opi käyttämään kameran manuaalisia asetuksia ja vältä tähtijuovat käyttämällä ”500-sääntöä”.

• Lokakuu – Orionidien meteoriparvi

Eräs vaikuttavimmista tähtitaivaan tapahtumista on nähtävissä paljaalla silmällä. Huippujakson aikana lokakuun lopussa voi nähdä keskimäärin jopa 20 tähdenlentoa tunnissa. Manuel Dietrich huomauttaa, että meteorit tulevat aina samasta suunnasta, mikä helpottaa suunnittelua ja kuvan sommittelua.

• Lokakuu (pohjoinen pallonpuolisko) / marraskuu (eteläinen pallonpuolisko) – superkuu

Superkuu on uudenkuun tai täydenkuun aikaan ajoittuva hetki, jolloin kuu on kiertoradallaan lähimpänä maata. Silloin se näkyy taivaalla normaalia suurempana. Superkuita on vuoden aikana yleensä kolme tai neljä.

• Marraskuu – Seulasten tähtijoukko

Seulaset (Plejadit) on yksi meitä lähimpänä sijaitsevista tähtijoukoista, joka erottuu parhaiten ilman kaukoputkea marraskuusta huhtikuuhun.

• Joulukuu – Geminidien meteoriparvi

Ainutlaatuisen kirkkaista väreistään tunnetut Geminidit ovat näkyvimmillään pohjoisella pallonpuoliskolla mutta yleensä vuoden voimakkain meteori-ilmiö myös etelässä. ”Geminidien osalta ongelmana on yleensä sää. Taivas voi esimerkiksi olla pilvessä tai kuu liian kirkas”, Dietrich varoittaa. Tärkeintä on suunnitella etukäteen.

• Tammikuu – Jupiter oppositiossa

Kun planeetta on oppositiossa eli lähimpänä maata, se näkyy suurimmillaan ja kirkkaimmillaan. Jupiter on oppositiossa suunnilleen 13 kuukauden välein.