Long exposure lights

Valaiseva katsaus hämäräkuvaamiseen.

Tapasimme Nige Levantermanin, joka on erikoistunut energiaa sykkivien värikkäiden kaupunkimaisemien ikuistamiseen heikossa valaistuksessa. Nige luo dynaamisia tarinoita valoilla käyttämällä taiturimaisesti pitkää valotusaikaa ja kontrastia tuovia kirkkaita valoja.

Nige, mistä sai alkunsa innostuksesi valokuvaukseen?

Sain työpaikan Lontoosta ja halusin tutustua uuteen kotikaupunkiini. Kiertelin paljon eri puolilla kaupunkia, ja otin aluksi kuvia matkapuhelimeni kameralla. Halusin kuitenkin kuvata Lontoota myös illalla ja yöllä, joten hankin pitkällä valotusajalla kuvaamiseen sopivan järjestelmäkameran.

En ole saanut varsinaista koulutusta valokuvaamiseen. Olen oppinut perusasiat paitsi kokeilemalla, myös YouTube-videoista. Pikkuhiljaa kokemusta karttui ja päädyin ammattivalokuvaajaksi.

Mikä sinua kiehtoo hämäräkuvaamisessa?

Olen erittäin kiinnostunut liikkeen ja valojen kuvaamisesta illalla ja yöllä. Etsin kuvauskohteita, joissa on liikennettä, ihmisiä ja värejä.

Käytät paljon pitkää valotusaikaa, voitko kertoa miten se tapahtuu?

Ensisijaisen tärkeää on löytää vakaa kuvauspaikka, jossa ei ole liikaa liikennettä, koska pienikin kameran heilahdus tekee kuvasta sumean. Suosituissa kuvauskohteissa on valittava paikka, jossa ihmisjoukot eivät häiritse kuvaamisesta.

Kiinnitä kamera jalustalle, käytä mahdollisimman pientä aukkoarvoa ja tarkenna kuvan keskikohtaan. Pidennä valotusaika käsisäädöllä 5–30 sekuntiin.

Suosittelen vasta-alkajia kokeilemaan aluksi valotusajan esivalintaa ja aloittamaan esimerkiksi aukkoarvolla F14 ja ISO-herkkyydellä 100. Kamera valitsee valotusajan keston, ja yleensä alle 30 sekunnin arvoilla lopputulokseen voi olla tyytyväinen.

@Nige Levanterman

Mitä Canon-tuotteita käytät hämäräkuvaamisessa?

Minulla on kolme Canon-kameraa. Käytän Canon EOS 5DS R -kameraa, koska haluan muuntaa 50 MP -valokuvia 8k-videoiksi. Lisäksi minulla on Canon EOS 5D Mark IV ja uusi Canon EOS R. Objektiiveista suosikkini on F2.8, koska sillä on helppo ottaa tarkkoja kuvia heikossa valaistuksessa, ja sillä – samoin kuin F1.4-objektiivilla – pitkän valotusajan käyttö onnistuu myös käsivaralta.

Käytät paljon jälkikäsittelyä. Mitä neuvoja voit antaa valokuvaajille, jotka haluavat oppia kuvankäsittelyä?

Useimmat aloittelijat – myös minä aikoinaan – tekevät kuvistaan liian värikylläisiä. Pyri pitämään kuvat mahdollisimman luonnollisina.

Kuvankäsittelytaitojen oppiminen vie aikaa ja vaatii paljon toistoja. Suosittelen aluksi tutustumaan huolella käytössä oleviin työkaluihin ja kokeilemaan niiden ominaisuuksia. YouTubessa on tarjolla valtavasti esittelyvideoita niin vasta-alkajille kuin ammattilaisillekin.

Tärkeintä on kuitenkin löytää oma tyylinsä – hae inspiraatiota muilta, mutta pyri silti omaperäisyyteen.

Mitkä ovat lempikuvauskohteitasi – ja miksi?

Haluan kuvata paikoissa, joissa on paljon ihmisiä, liikennettä ja valoja. Pidän erityisesti juhlakaudesta, koska koristevalot, markkinahumu ja erilaiset pop-up-kojut ovat täydellinen hämäräkuvauskohde.

@Nige Levanterman

Mitä vinkkejä voit antaa hämäräkuvaamiseen?

Sijoita hyvään jalustaan. Kuvasta tulee terävä vain, kun kamera pysyy kuvattaessa täysin paikallaan – pienikin liikahdus voi tehdä kuvasta sumean.

Valitse kuvauskohde ja ota käyttöön käsitarkennus, jotta kamerasi ei tarkenna liikkuviin kohteisiin, kuten ohikulkeviin ihmisiin tai autoihin. Valitse tarkennuskohta, paina laukaisin puoliväliin ja käytä objektiivin käsitarkennusta.

Tutustu ensin rauhassa hämäräkuvauksen perusteisiin ja investoi vasta sitten uuteen objektiiviin, koska vaikka se auttaa sinua kehittymään kuvaajana, sen ominaisuudet voivat myös muuttaa kuvaustyylisi täysin. Itse käytin neljää eri objektiivia ensimmäisessä järjestelmäkamerassani.

Mitä aiot seuraavaksi?

Etsin jatkuvasti uusia kuvauskohteita ja -ideoita. Haluan erottua joukosta, joten pyrin kuvaamaan tuttuja paikkoja omalla tavallani. Haluan kehittyä jatkuvasti kuvaajana, pysyä ajan tasalla uusimmasta tekniikasta ja vastata sosiaalisen median tarpeisiin.

@Nige Levanterman


Suositellut tarvikkeet

Canon EOS 2000D

Canon EOS M50



Teksti: Sasha Newbury