Katukuvauksessa voi tapahtua mitä tahansa. Uskomattoman kuvauksellisia hetkiä saattaa ilmestyä kuin tyhjästä ja mennä ohi yhtä nopeasti. Tämä on valokuvaajan suurin haaste. Kuvaajan on oltava valmiina kaikkeen ja hänellä on oltava tehokkaat kuvausvälineet.
Ison-Britannian Glasgow’ssa asuva Andres McNeill on kerännyt vaikuttavan määrän someseuraajia ainutlaatuisella katukuvaustyylillään, jonka lähtökohtana on hänen kotikaupunkinsa koristeellinen, historiallinen arkkitehtuuri. ”Olen aina pitänyt ihmisten seuraamisesta”, hän kertoo, joten hänelle oli luontevaa hakeutua kaduille aloittaessaan valokuvauksen tosissaan vuonna 2020.
Andresilla on tapana kävellä pitkin jalkakäytäviä, kunnes hän löytää hienon taustan. Sitten hän jää odottamaan oikean henkilön saapumista – tämä on olennainen loppusilaus, joka täydentää sommittelun.
Monien nykykatukuvaajien tavoin Andres ei koe välttämätöntä tarvetta käyttää tyylilajin alkuaikoina suosittua klassista 35 mm:n kiinteää polttoväliä, vaan hän kokeilee muitakin töidensä aihealueisiin sopivia vaihtoehtoja. Yleensä hän ottaa mukaansa Canon EOS R5- tai EOS R6 -kameran ja Canon Mount Adapter EF-EOS R -kiinnityssovittimen EF-objektiiveille.
Hän kokeili, voiko hänen omaleimaisen tyylinsä saavuttaa erittäin vähällä kuvauskalustolla ja yhdisti Canonin täyden kennokoon peilittömän EOS R8 -kameran vain yhteen laajakulmaiseen, pienikokoiseen Canon RF 28mm F2.8 STM -objektiiviin. Nyt selvitämme, kuinka hyvin kuvausvälineet selvisivät haasteesta.