Sisään muotikuvaukseen

Muotikuvaamista pidetään usein alana, jolle on vaikea päästä sisään. Tässä artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa kaksi nuorta kuvaajaa kuitenkin kertoo, kuinka ala on avautumassa.
Iltapukuun ja turkikseen pukeutunut malli seisoo yksi käsi lyhtypylväällä Piccadilly Circus -risteyksessä Lontoon keskustassa. Ian Hippolyten Canon EOS R5 -kameralla ja Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM -objektiivilla ottama muotikuva. © Ian Hippolyte

Muotikuvaaminen on eloisa ja energinen ala, mutta töiden saaminen on usein koettu vaikeaksi. Kaksi nuorta kuvaajaa kertoo omasta polustaan, luovasta prosessistaan ja muotikuvaamisen kehityksestä.

Tarinoita jahtaamassa

Nina Zimolong asuu ja työskentelee Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Hänen rakkautensa valokuvaamista kohtaan kumpusi halusta ikuistaa afrikkalaisia naisia, ja hän saa paljon innoitusta luonnosta. Lontoossa asuva Ian Hippolyte oli uransa alussa kiinnostunut elokuvista, ja pian hän huomasi, että häntä kiehtoi niissä nimenomaan estetiikka ja elokuvaus. Muotikuvaamiseen pariin hänet vei ajatus, johon myös Nina yhtyy: tarinankerronta on muotikuvaamisen tärkeä osa.

”Muoti on yleisesti ottaen aika tehokas tarinankerron työkalu”, Ian selittää. Nina on samaa mieltä: ”Muotikuvaamisessa tarinaa syventävät lukuisat eri elementit: asu, mallin liikkeet, poseeraus, kuvauspaikka, valaistus – kaikki mahdollinen.”

Ianin töissä näkyy edelleen videon vaikutus. Hän sisällyttää kuviinsa valoa ja liikettä, jotka herättävät kuvat eloon. Tämä voi näkyä ”hiusten tai vaatteiden liikkeissä tai valon hienovaraisena sumentamisena, mikä tuo kuvaan liikkeen ja energian tuntua."

Hänen tavoitteenaan on luoda kuvia, jotka ”tuntuvat siltä kuin ne vangitsisivat liikkeen” ja johdattelevat mukaan suurempaan tarinaan.

Muotikuva naisesta pitkästä mekossa, jossa on yliampuvat hihat. Nainen kävelee kameraa kohti karussa maisemassa sauva kädessään. Nina Zimolong otti kuvan Canon EOS R5 -kameralla.

Tämä upea kuva on Nina Zimolongin I am Woman -sarjasta. Kuva on otettu hiekkamyrskyn aikana, ja se on esimerkki tavasta, jolla hän hyödyntää eteläafrikkalaisia maisemia muotikuvissaan. Malli: Marie-Noelle Graobe. Kuva on otettu Canon EOS R5 -kameralla, jossa on Canonin EF-EOS R -kiinnityssovitin ja Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM -objektiivi (jonka seuraaja on EF 70-200mm f/2.8L IS III USM) (200 mm 1/2 000 s, f/2.8 ja ISO 200). © Nina Zimolong

Ian Hippolyten Canon-kameralla ja -objektiivilla ottamassa kuvassa malli seisoo kädet puuskassa designer-puvussa, punaisissa lateksihansikkaissa ja pitkässä punaisessa durag-huivissa, joka levittäytyy ulos kuvan toisesta reunasta.

Ian Hippolyten muotikuva mallista designer-asussa ja pitkässä punaisessa durag-huivissa kertoo kulttuurien sekoittumisesta, jota hän rakastaa Lontoossa. Kuva on otettu Canon EOS R5 -kameralla, jossa on Canonin EF-EOS R -kiinnityssovitin ja Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM -objektiivi (jonka seuraaja on EF 70-200mm f/2.8L IS III USM) (85 mm 1/200 s, f/8 ja ISO 250). © Ian Hippolyte

Ninalla ja Ianilla on muutakin yhteistä: molemmat ammentavat inspiraatiota omasta kotikaupungistaan.

Lontoon monimuotoisuus ruokkii Ianin luovuutta. Kaupungin yhdistelmä kulttuurihistoriaa ja nykyaikaa tarjoaa hänen kuvilleen loputtomasti taustamaisemia aina vanhoista tiilitaloista lasisiin kerrostaloihin. Tämä monimuotoisuus näkyy myös hänen kuvissaan. Eräissä äskettäin olleissa kuvauksissa mallilla oli räätälöity designer-puku ja päässä pitkä punainen durag-huivi.

”Kuvaus yhdisteli ranskalaisen muotitalon tyyliä ja mustien kulttuuria”, Ian kommentoi. ”Juuri siitä minä Lontoossa pidän – monimuotoisuudesta."

Nina puolestaan saa innoitusta Kapkaupungin henkeäsalpaavasta luonnonkauneudesta. ”Tarjolla on esimerkiksi hiekkadyynejä, vuoristoa ja rantoja, jotka tuovat mieleen Malediivit. Kapkaupungin monipuolisuus on todella vaikuttavaa”, hän sanoo.

Rajoja rikkomassa: muotikuvaamisen tulevaisuus

Muotialalle on perinteisesti ollut vaikea päästä. Ianin kokemuksen mukaan alalla riittää ”portinvartijoita”. Sosiaalinen media auttaa kuitenkin avaamaan ovia. TikTokin ja Instagramin kaltaisten alustojen kautta nousevat valokuvaajat voivat esitellä töitään, jakaa sisältöä kulissien takaa ja tavoittaa yleisöt ympäri maailman. ”Somen kautta on mahdollista nähdä töitä ihmisiltä, joiden kuvia ei julkaista lehdissä”, Ian toteaa.

Nina sanoo erityisesti TikTokin edistäneen tervettä kilpailua. ”Jos kilpailua ei ole, samat vanhat ammattilaiset ottavat samat vanhat tylsät kuvat eikä ihmisten tarvitse huolehtia asemastaan”, Nina sanoo. ”Uudenlaiset ja ainutlaatuiset työt uusilta ihmisiltä on hyvä asia."

Sekä Ian että Nina toivovat, että ala toivottaa jatkossakin tervetulleeksi monenlaiset näkökulmat ja uudenlaiset tavat ilmaista luovuutta. ”Toivon, että ala avautuu seuraavien 5–10 vuoden aikana hieman enemmän”, Ian sanoo.

Muotikuva mallista, jolla on ruskeista paperipusseista valmistettu väljä mekko ja suuri hattu. Nina Zimolong otti kuvan Canon EOS R5 -kameralla.

Olipa kyse sitten tee se itse -huippumuodista tai epätavallisten kuvauspaikkojen hyödyntämisestä, luovia rajoja voi rikkoa lukemattomilla tavoilla. ”Paperipussikuvissani halusin luoda kauneutta käyttäen jotain tavallista ja arkipäiväistä, jota ei pidetä kauniina”, Nina sanoo. Kuva on otettu Canon EOS R5 -kameralla ja Canon RF 24-70mm F2.8L IS USM -objektiivilla (52 mm, 1/160 s, f/8 ja ISO 100). © Nina Zimolong

Mustavalkoinen muotokuva mallista, jolla on lyhyt höyhentakki. Höyheniä putoaa hänen ympärillään. Ian Hippolyte otti kuvan Canon EOS R5 -kameralla.

Hauska esimerkki siitä, miten Ian tuo muotikuviinsa liikkeen tuntua. Kuva on otettu Canon EOS R5 -kameralla, jossa on Canonin EF-EOS R -kiinnityssovitin ja Canon EF 70-200mm f/2.8L IS III USM -objektiivi (90 mm, 1/250 s, f/8 ja ISO 200). © Ian Hippolyte

Neuvoja aloitteleville muotikuvaajille

Ianin neuvo niille, jotka toivovat pääsevänsä sisään muotikuvausalalle, on olla oma itsensä. ”Se on keino, jolla erotut muista, joten löydä oma tyylisi ja äänesi, pidä niistä kiinni ja kehitä niitä.”

Tämä saattaa edellyttää omatoimisuutta ja rajallisilla resursseilla pärjäämistä – ainakin aluksi. Ian paljastaa, että kun hän aloitteli omaa uraansa, hän teki kokeiluja ystäviensä kanssa itse rakentamassaan studiossa. ”Teimme töitä olohuoneessa, ja meillä oli pari eBaysta hankittua halpaa valoa”, hän muistelee. Myös Nina kannustaa tällaiseen kekseliäisyyteen. Maison Schiaparellin kaltaiset brändit ovat innoittaneet häntä hulluilla asuilla eikä hän ajattele, että huippumuodin rajallinen saatavuus Etelä-Afrikassa saisi rajoittaa hänen työskentelyään. ”Jos minulla ei ole jotakin juttua käytettävissäni, se ei tarkoita, etten silti voisi saada haluamaani kuvaa. Miksi en valmistaisi tarvitsemaani itse?”, hän sanoo itsevarmasti.

Samaan aikaan Ian sanoo, että on tärkeää oppia työskentelemään muiden kanssa. Muotikuvauksessa on mukana stilistejä, meikkitaiteilijoita ja monia muita, joten kyky tehdä yhteistyötä on olennaisen tärkeää.

Ian sanoo myös, että ”tee sellaisia töitä, joihin haluat ihmisten palkkaavan sinut. Jos tiedät haluavasi kuvata mustavalkoisia muotokuvia, keskity niihin ja opettele ottamaan huippuhyviä kuvia. Mahdolliset asiakkaat tunnistavat sinut tyylistäsi ja tulevat luoksesi, kun haluavat kyseistä tyyliä.”

Ninan neuvo on samankaltainen: ”Ala kuvata epäröimättä. Katso kuvaa ja pohdi, miten voit luoda sen uudelleen käyttäen sitä mitä sinulla on. Vaikka useimmat vihaisivat sitä, jonkun mielestä se on upea.”

Muotikuvaaminen on haastava mutta palkitseva ala. Oikeiden työkalujen, vahvan vision ja onnen hippusen avulla alalta on mahdollista löytää oma nurkka. Ianin, Ninan ja monien muiden tavoitteena on ”demokratisoida” muotiala eli tehdä siitä ala, jolla kaikenlaisista taustoista tulevat valokuvaajat voivat kertoa oman tarinansa kuviensa avulla.

Lue lisää:

Teksti: Mabinty Taylor-Kamara

Vastaavat tuotteet

  • EOS R10

    APS-C-kennolla varustetulla peilittömällä EOS R -kameralla voit kuvata täysin uudella tavalla.

    EOS R50 [Musta]

    Tällä peilittömällä EOS R -kameralla voit ottaa teräviä valokuvia, kuvata upeita 4K-videoita ja striimata sisältöä somepalveluihin. Kaikki yhdessä laitteessa.
  • EOS R8

    Heittäydy mukaan täyden kennokoon valo- ja videokuvaukseen ja tee luovuudestasi totta.

    EOS R6 Mark II

    Valokuvat tai videot, toiminta tai muotokuvat – EOS R6 Mark II -kameran erinomaisen suorituskyvyn ja huippuluokan kuvanlaadun ansiosta luovuutesi pääsee oikeuksiinsa.

    RF 28-70mm F2.8 IS STM

    Pienikokoinen, nopea ja kevyt f/2.8 28–70 mm:n -zoom-objektiivi täyden kennokoon kameroille, jossa on kuvanvakain ja sääsuojaus. Erinomainen valinta matkoille, muotokuvaukseen ja jokapäiväiseen luovaan kuvaukseen.

    RF 35mm F1.8 MACRO IS STM

    Valovoimainen hybridikuvanvakaimella varustettu 35mm f/1.8 MACRO -objektiivi laajakulmakuvaukseen ja lyhyille tarkennusetäisyyksille.
  • RF 50mm F1.8 STM

    Pienikokoinen, hiljainen ja kevyt 50 mm:n kiinteäpolttovälinen RF-objektiivi, jossa on suuri f/1.8-aukko, sopii täydellisesti luovan visiosi toteuttamiseen.

    RF 85mm F2 MACRO IS STM

    RF 85mm F2 MACRO IS STM on kompakti ja lähelle tarkentava objektiivi, jonka 5 askelen kuvanvakain takaa huippuluokan terävyyden.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakenna oma kotistudio

Katso vinkkejä salaman luovaan käyttöön ja upeiden muotokuvien ottamiseen pienellä budjetilla.

Valoisa ja hämärä muotokuvavalaistus

Käytä klassisia valaistusasetuksia ja luo laadukkaita ja tunnelmallisia muotokuvia.

Kuvaa ystäviäsi kuin huippumalleja

Lontoossa asuva muotikuvaaja Jade Keshia Gordon antaa kuusi yksinkertaista vinkkiä tyylikkäämpiin sosiaalisen median kuviin.

Vinkkejä muotokuvaukseen

Paranna muotokuviasi näiden vinkkien ja tekniikoiden avulla.