ILOTULITUSKUVAUS
10 vinkkiä ilotulitusten kuvaamiseen
Varusteet, tekniikat ja sommittelu – parhaat vinkit ilotulitusten kuvaamiseen.
Juhlakuvaus
Loppuvuodessa parasta ovat pikkujoulut ja muut tapahtumat, jotka tuovat ystävät ja perheenjäsenet yhteen naurun, tanssin ja rennon yhteisen ajanvieton merkeissä. Oli kyse sitten pienimuotoisesta ystävysten kokoontumisesta tai koko suvun joulujuhlasta, persoonalliset valokuvat pitävät muistot hengissä pitkään. Näiden vinkkien ja tekniikoiden avulla saat onnistuneita juhlakuvia, joita on ilo jakaa.
Juhlavalaistus on usein himmeä ja kohteet liikkuvat paljon. Muista siis valita olosuhteisiin sopivat asetukset.
Salama ei ole välttämätön, mutta valotusajan täytyy olla riittävän lyhyt liikkeen pysäyttämiseen. Valitse siis valotusajaksi vähintään 1/160–1/250 ja käytä suhteellisen suurta aukkoa (eli pientä f-lukua). Myös ISO-herkkyys kannattaa pitää kohtuullisen suurena – kokeile vaikkapa arvoa ISO 3200 tai ISO 6400.
Mikäli käytät salamaa, sijoita se niin, että valo korostaa kohteen parhaita puolia. Jos sinulla on Speedlite-salama, älä valaise kohdetta suoraan vaan heijasta valo katon kautta. Tällöin valaistuksesta tulee luonnollisempi eikä kohdekaan tunne oloaan niin itsetietoiseksi.
Speedlite 470EX-AI-salama arvioi kuvausolosuhteet ja kääntää välähdyspäätä automaattisesti niin, että valo heijastuu katosta tai seinistä juuri oikeassa kulmassa. Niinpä sinä voit keskittyä itse otokseen.
Jos kamerassasi on Wi-Fi-liitäntä ja käytettävissäsi on langaton ulkoinen salama (tai jos käytät langallista salamaa ja keskiökytkentäjohtoa), voit sijoittaa salaman kauemmas ja laukaista sen etäohjauksella.
Kauniita salamakuvia saat myös käyttämällä välähdyspään päällä diffuusorikorkkia tai softboxia eli tasovaloa. Kumpikin niistä hajauttaa valon ja pehmentää sitä, jolloin iho näyttää luonnollisemmalta mutta saat silti pysäytettyä liikkeen.
Poseerauskuville on paikkansa, mutta jos haluat ikuistaa luonnollisen iloisia ilmeitä, yritä kuvata kohteen huomaamatta.
Canon EF-S 17–55 mm f/2.8 IS USM -objektiivilla tai muulla polttoväliltään kohtuullisen pitkällä putkella pystyt kuvaamaan kauempanakin olevia kohteita huomiota herättämättä. Myös kameran tarkennuksen apuvalo kannattaa poistaa käytöstä.
Sen sijaan, että käyttäisit salavihkaa kuvatessasi kameran salamaa, suosi mieluummin suurta aukkoa ja ISO-herkkyyttä, jotta kohde pysyy terävänä.
Salama ei ole välttämätön, mutta valotusajan täytyy olla riittävän lyhyt liikkeen pysäyttämiseen.
Joulun aikaan ympäristössä on runsaasti tuikkivia jouluvaloja ja kynttilöitä, jotka oikeita asetuksia käytettäessä muodostavat kuvien taustalle kauniita pallomaisia kuvioita. Niistä käytetään japanista juontuvaa nimitystä boke.
Sumeat valokuviot voivat olla niin suuria ja abstrakteja kuin pieniä ja selvärajaisempiakin. Jos olet oikein luovalla päällä, voit myös tuottaa tähden, sydämen tai vaikka joulukuusen muotoisia boke-tehosteita. Ohjeet saat edellä olevalta videolta.
Boke-tehosteen saat aikaan helpoimmin, kun käytät suurinta mahdollista aukkoa, kuten f/2.8 tai f/2. Tällöin syväterävyysalue on hyvin kapea ja saat kohteen erottumaan taustasta kauniisti. Boke-vaikutelma on kuitenkin mahdollista tuottaa myös käytettäessä pienempää aukkoa, kuten f/5.6. Vaikutelmaa voi tehostaa kasvattamalla kohteen ja taustan välistä etäisyyttä tai kuvaamalla läheltä kohdetta.
Lyhyttä valotusaikaa käyttämällä saat teräviä kuvia liikkuvista kohteista. Pitkää valotusaikaa käyttäessäsi taas saat liikettä kuviin, joissa on myös paikallaan olevia esineitä.
Jos kuvaat käsivaralta, valitse valotusajaksi noin 1/10 tai 1/20 sekuntia. Varmista, että kuvassa on myös jotain enemmän tai vähemmän paikallaan pysyvää. Objektiivin kuvanvakaimesta on tässä tilanteessa hyötyä, sillä sen avulla saat terävämpiä kuvia pidemmillä valotusajoilla. Joissakin kameroissa on myös sisäänrakennettu kuvanvakain, joka toimii kaikkien objektiivien kanssa.
Jos käytät jalustaa, voit korostaa liikettä tehokkaammin käyttämällä huomattavasti pidempiä valotusaikoja. Käytä kuvan ottamiseen langatonta tai langallista kaukolaukaisinta, Canon Camera Connect -sovellusta tai itselaukaisinta.
Kun valitset itse, missä vaiheessa valotusta salama välähtää, pystyt tallentamaan tunnelmallisia värikkäitä valojuovia pääkohteen terävyydestä tinkimättä. Käytä noin sekunnin valotusaikaa ja valitse kameran salamavalikosta avautuvan tai sulkeutuvan verhon täsmäys.
Useimmissa kameroissa oletusasetuksena on avautuvan verhon täsmäys. Sitä käytettäessä salama välähtää valotuksen alussa, jolloin sumeus tallentuu kohteen päälle. Sulkeutuvan verhon täsmäystä käytettäessä salama taas välähtää valotuksen lopulla, jolloin valojuovat jäävät kohteen taakse.
Juhlakuvien ei tarvitse aina olla täynnä ihmisiä. Kuvat pienistä yksityiskohdista – joulupalloista, pöytäkoristeista ja muista juhlatunnelmaa luovista elementeistä – voivat viestiä juhlavuudesta aivan yhtä tehokkaasti.
Jos pääset objektiivillasi riittävän lähelle kohdetta, voit ottaa vaikkapa makrokuvia. Tähän sopivia objektiiveja ovat esimerkiksi Canon EF-S 35 mm f/2.8 Macro IS STM, Canon EF-S 60 mm f/2.8 Macro USM ja Canon EF 100 mm f/2.8L Macro IS USM. EOS M -kameroille tarkoitetulla Canon EF-M 28 mm f/3.5 Macro IS STM -objektiivilla tai muulla suhteellisen laajakulmaisella objektiivilla pääset lähelle kohdetta mutta saat silti kuvaan mukaan myös ympäristöä.
Teksti: Matt Golowczynski
Inspirointiosiostamme löydät parhaat kuvausvinkit, osto-oppaat ja haastattelut – eli kaiken mitä tarvitset löytääksesi juuri sinulle sopivan kameran tai tulostimen ja herättääksesi seuraavan ideasi henkiin.
Palaa vinkkeihin ja tekniikkoihinILOTULITUSKUVAUS
Varusteet, tekniikat ja sommittelu – parhaat vinkit ilotulitusten kuvaamiseen.
TULOSTA JA ASKARTELE
Tulosta koristeet ja rekvisiitta kotona Creative Park -sovelluksella.
PERHEVALOKUVAUS
Tutustu uusiin tapoihin käyttää tätä kompaktia PTZ-kameraa.