MUOTOKUVAUS

Vapauta luovuutesi: abstraktien muotokuvien ottaminen

Lisää kuviisi uusi elementti kokeilemalla esimerkiksi päällekkäisvalotuksen, valomaalauksen ja varjojen leikin abstraktiutta.
Käsiään lanteillaan pitävän mallin ympärillä kiemurtelee useita värikkäitä valojuovia, tausta on musta.

Taiteen historiassa ihmishahmon abstrahointi on saanut monia muotoja Picasson kubistisista muodoista Henry Mooren veistoksiin. Valokuvauksessa abstrakti muotokuva voi näyttää jokapäiväisistä kasvoista ja kehoista erilaisen todellisuuden kuin mihin olemme tottuneet. Mitään sääntöjä ei ole, ei myöskään tarvetta terävyydelle tai totuudenmukaisuudelle. Kohteiden tarkan esittämisen sijaan voimme kanavoida käsitteitä ja tunnetta kuvien kautta. Se on myös erinomainen tapa kamerankäsittelytaitoja ja mahdollisuus loputtomiin kokeiluihin ja leikkeihin.

1. Leiki valolla ja varjoilla

Tässä mustavalkoisessa kuvassa mallin pää on rajattu tiukasti mustan taustan edessä. Mandala-kuvion varjo laskeutuu hänen otsalleen ja kasvoilleen.

Tämä mustavalkoinen muotokuva korostaa onnistuneesti valon ja varjon leikkiä. Kuva on otettu Canon EOS R6 -kameralla ja Canon RF 50mm F1.8 STM -objektiivilla (1/500 s, f/4 ja ISO 100).

Malli istuu auringonpaisteessa mustan taustan edessä. Hänen edessään jalustalla olevan mandala-kuvion varjot näkyvät hänen ihollaan.

Kirkkaan auringon ja kohteen välissä olevan pyöreän mandala-mallin varjot ovat mielenkiintoisia. Canon RF 85mm F2 Macro IS STM -objektiivin polttoväli sopii ihanteellisesti tällaiseen lähikuvaukseen.

Mitä jos loisit mielenkiintoisia valojen ja varjojen kuviota kohteesi ylle? Tarvitset vain esineen, jossa on koloja tai reikiä, joista valo pääsee sisään. Tällaisia valaisimeen kiinnitettäviä valoesteitä kutsutaan goboiksi. Kotoa löytyy varmasti useita sopivia esineitä: löyhästi kudotut peitteet, sälekaihtimet, siivilät tai vaikka oksat tai metalliset puutarhapöydät voivat toimia. Tässä olemme käyttäneet mallia, jossa pyöreä mandala-kuvio. Voit tietenkin myös luoda omia goboja kartonkista askarteluveitsellä.

Avaintekijä tarkkojen varjojen luomisessa gobolla on terävärajainen valonlähde. Suora auringonvalo olisi ihanteellinen, mutta myös esimerkiksi taskulamppu tai Speedlite-salama toimivat. Mitä pienempi valonlähde on, sitä kovempia ja selkeämpiä varjoista tulee. Tuo gobo mahdollisimman lähelle kasvoja. Jos käytät keinovaloa, siirrä lähde kauas ja sammuta kaikki muut valot. Abstraktissa muotokuvauksessa on se hyvä puoli, ettei laadukkaiden kuvien ottaminen välttämättä vaadi ammattilaisvälineitä. Aloittelijoille sopiva järjestelmäkamera, kuten Canon EOS 850D ja vakio-objektiivi tai muotokuvaobjektiivi ovat ihanteellisia. Käytä kameran asetuksena aukon esivalinta (Av) -tilaa ja kokeile lisätä paria askelta negatiivista valotuksen korjausta, jotta varjota korostuvat kauniisti.

2. Kuvaa surrealistisia heijastuksia

Kamera on lähellä maanpintaa suunnattuna kohti peilin sirpaleita.

Peilin sirpaleita voi käyttää tunnelmallisissa muotokuvissa. Canon EOS R6 -kameran kääntyvä näyttö on kätevä kuvattaessa näin alhaalta.

Maassa on peilin sirpaleita. Isoimmasta heijastuu poispäin katsovan miehen pää ja keho.

Kerro tarina identiteetistä ja itsestä peilin sirpaleiden kautta. Kuva on otettu Canon EOS R6 -kameralla ja Canon RF 50mm F1.8 STM -objektiivilla (1/60 s, f/22 ja ISO 640).

Peilit voivat herättää voimakkaita tunteita itsestä ja identiteetistä, joten ne ovat erinomaista rekvisiittaa abstraktissa muotokuvauksessa. Peilejä käytettäessä haastavaa on saada kulmat kohdilleen ja kohteet heijastumaan oikein. Sinun on myös valittava, tarkennatko heijastuvaan hahmoon vai itse peiliin, koska ne ovat eri tarkennusalueilla. Jos haluat, että ne kumpikin ovat teräviä, kokeile käyttää pientä aukkoa, esimerkiksi f/16, koska se laajentaa terävyysaluetta.

Peileillä voi tehdä lukuisia erilaisia abstrakteja kuvakokeiluja omakuvista kaikenlaisiin kulmiin. Kohde voi esimerkiksi pidellä pientä käsipeiliä lähellä kasvojaan, tai jos käytettävissä on useita isoja peilejä, voit luoda loputtoman kuvan.

3. Maalaa kasvot valolla

Mallin pään ja kehon ympärillä kiemurtelee useita värikkäitä valojuovia, tausta on musta.

Värikkäillä valojuovilla voi saada aikaan dramaattisia ja mielikuvituksellisia efektejä. Kuva on otettu Canon EOS R6 -kameralla ja Canon RF 24-105mm F4-7.1 IS STM -objektiivilla (44 mm, 8 s, f/16 ja ISO 100).

Malli seisoo kameran ja jalustan edessä käsi lanteellaan. Hänen takanaan mies pitelee pyörivää, moniväristä LED-valoa.

Taskulampulla tai kiertävällä LED-valolla (jonka voi tehdä itse tai ostaa) voi luoda kiertäviä valojuovia kohteen ympärille käyttämällä pitkää valotusaikaa.

Me koemme todellisuuden hetkestä toiseen, mutta kamera pystyy tallentamaan aikaa laajemmin yhdessä kuvassa. Pitkä valotusaika mahdollistaa kaikenlaiset abstraktit tehokeinot. Erityisen näyttävä on valolla maalaaminen.

Liikuttamalla valonlähdettä, esimerkiksi värillistä taskulamppua, näkymässä usean sekunnin valotuksen aikana luota voit luoda vaikuttavia valojuovia. Valomaalausta hyödyntäviä muotokuvia on kuvattava pimeässä huoneessa (sen ei tarvitse olla pilkkopimeä). Pyydä kohdetta olemaan mahdollisimman paikallaan ja aseta kamera jalustaan. Oikeat valotusasetukset riippuvat taskulamppujen voimakkuudesta ja mahdollisesta ympäröivästä valosta, mutta aloittaa voi manuaalisessa (M) tilassa niin, että valotusaika on 13 sekuntia, aukko f/16 ja ISO-arvo 100. Paina suljinta ja ala maalata valolla liikuttamalla valonlähdettä kohteen ympärillä tasaisin liikkein. Kokeile maalata sekä kohteen edessä että takana, sillä se lisää tehokeinoon syvyyttä. Voit myös valaista lampulla kohteen kasvot – mutta sivulta, ettet päädy itse kuvaan.

4. Kuvaa lasin läpi

Mies kuvaa mallia. Heidän välissään on lasiovi, jossa on vesipisaroita.

Lasin läpi kuvattaessa kohde voi olla hieman epäterävä, ja lasissa oleva vesi tuo kuvaan lisää tunnelmaa.

Nainen on kääntänyt päänsä sivuun silmät suljettuina. Hän näkyy epätarkkana lasin läpi. Lasissa valuu vesipisaroita.

Suuri f/2.8-aukko ja Canon RF 50mm F1.8 STM -objektiivin terävyys nostavat etualan ikkunan vesipisarat esiin samalla, kun kasvot jäävät epätarkoiksi. Kuva on otettu Canon EOS R6 -kameralla (1/200 s, f/2.8 ja ISO 320).

Läpinäkyvät pinnat sopivat hyvin abstraktiin muotokuvaukseen. Kohteen ja kamera välissä himmeä lasi, ohut silkki tai muu läpikuultava pinta häivyttää yksityiskohdat, mutta säilyttää vaikutelman kasvoista. Tuloksena on eteerisen kauniita muotokuvia. Kokeile asettaa kohde katsomaan ikkunasta kasvot kohti valoa ja kuvaa häntä lasin toiselta puolelta. Kokeile eri tarkennuspisteitä – kokeile erityisesti tarkentaa pintaan niin, että kasvot jäävät epätarkoiksi. Lasiin suihkutettu vesi voi luoda sopivan melankolisen tunnelman, varsinkin, jos kuvauspäivänä on pilvistä.

5. Luo päällekkäisvalotuksella

Naisen kasvojen ja olkapäiden ääriviivat on täytetty punaisella ja sinisellä maalilla.

Kun muotokuvan tausta on kirkas, voit kaksoisvalotuksen avulla täyttää henkilöiden ääriviivat. Kuva on otettu Canon EOS R6 -kameralla ja Canon RF 50mm F1.8 STM -objektiivilla (1/250 s, f/5 ja ISO 100).

Kameran nestekidenäytössä näkyvät naisen pää ja olkapäät sekä niiden päällä sinistä ja punaista maalia.

Canon EOS R6 -kameran päällekkäisvalotuksella muotokuviin voi sekoittaa mitä tahansa. Kuvasimme maaliroiskeita eloisia kuvia varten.

Canon-kameran Päällekkäisvalotus-tilassa voit yhdistää useampia valokuvia ja luoda käsitteellisiä kuvia ja abstrakteja tehokeinoja. Tämä on saanut inspiraation vanhasta filmikameratekniikasta, jossa sama ruutu valotettiin kaksi kertaa. Mutta Canonin kameralla, esimerkiksi EOS R6:lla, voit viedä tekniikan uudelle tasolle. Valittuasi kuvien määrän kameran valikossa ota ensimmäinen kuva. Sommitellessasi seuraavaa kuvaa näet edellisen kuvan kuvausnäytössä kuvattavan näkymän päällä, mikä auttaa löytämään kuvien harmonian. Samanlaisen efektin saat aikaan jälkikäsittelyssä Canon Digital Photo Professional (DPP) -ohjelmassa.

Kun otat muotokuvia kaksoisvalotuksella, kokeile ottaa kohteestasi profiilikuva siluettina taivaan tai ikkunan kaltaista kirkasta taustaa vasten. Seuraava kuva muotoutuu sitten pään ääriviivojen mukaan. Seuraavissa ruuduissa taiteelliset mahdollisuudet ovat loputtomat. Voit valita kaupunki- tai luontomaiseman, valita kohteelle tärkeän esineen, kuvata eläimen tai vaikka toisen henkilön.

Kun seuraavan kerran otat muotokuvaa, mieti sitä uudella tavalla ja ilmaise itseäsi näillä vinkeillä.


Teksti: James Paterson

Vastaavat tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • MUOTOKUVAUS

    Satumuotokuvat

    Kymmenen asiantuntijavinkkiä mystisiin muotokuviin Rosie Hardylta.

  • MUOTOKUVAUS

    Valoisa ja hämärä muotokuvavalaistus

    Käytä klassisia valaistusasetuksia ja luo laadukkaita ja tunnelmallisia muotokuvia.

  • MUOTOKUVAUS

    Queer-muotokuvausta tunteella

    Ei-binäärinen valokuvaaja Louis Painter kertoo queer-yhteisön valokuvaamisesta.

  • KOTIPROJEKTIT

    Rakenna oma kotistudio

    Katso vinkkejä salaman luovaan käyttöön ja upeiden muotokuvien ottamiseen pienellä budjetilla.