Liikkuvaan kuvaan perustuvassa tarinankerronnassa väri on voimakas keino vanhanaikaisen nostalgisista, haalistuneista sävyistä rauhallisen tunnelman luoviin viileisiin sinisiin. Kuvaatpa sitten somevideoita, perheen kotivideoita tai eeppistä YouTube-tuotantoa, värien avulla voit välittää tunteita, vaikuttaa katsojien kokemukseen ja ohjata heidän huomiotaan tärkeisiin yksityiskohtiin.
Matkaelokuvantekijä Giulia Gartner välittää elokuviensa tunnetta ja tunnelmaa hyödyntämällä valoa ja värejä. Hänen Canon EOS R6 V -kameralla kuvaamansa lyhytdokumentti portugalilaisesta parkour-urheilijasta on tästä erinomainen esimerkki. Kohdehenkilön vauhdikkaat liikkeet kuljettavat tarinaa eteenpäin, mutta sinisen hetken värien harkittu käyttö ilmentää Luísin elämäntarinan pohdiskelevampaa puolta.
”Syvänsinisissä sävyissä on valtavasti tunnetta, ja niiden kanssa työskentely on mielestäni aivan parasta”, Giulia kertoo. ”Erityisesti silloin, kun tarinan osat tuntuvat henkilökohtaisemmilta. Tummemmilla sävyillä voidaan luoda tunnelmaa ja samalla lisätä värikontrastia esimerkiksi siirtymällä sinisen hetken tummasta kohtauksesta auringonnousuun."
Canon-kamerat tarjoavat useita tapoja hallita värejä ja antaa kuvamateriaalille omanlaisensa ilme ja tunnelma. Vaihtoehtoihin kuuluvat esimerkiksi kuva-asetusten esiasetukset sekä mukautetut kuva-asetustiedostot, joiden avulla kuvaaja voi päättää lopullisesta ilmeestä myöhemmin editoidessaan videota.
EOS R6 V ja EOS R50 V on suunniteltu videokuvaukseen, ja kummassakin on pikanäppäin, jolla Väritila-toimintoon pääsee suoraan. Täältä löytyvät kaikki tärkeimmät värityökalut yhdestä paikasta: kuva-asetukset ja Mukautettu kuva -toiminto sekä värisuotimien asetukset, jotka tarjoavat valikoiman ilmeikkäitä tehosteita.
Kameratekniikan salat: videon väriasetukset
Elokuvaohjaaja Giulia Gartner kuvasi sinisen hetken tunnelmien lisäksi myös auringonnousun ja -laskun kultaisen hetken lämpimiä sävyjä. ”Kaunis keltaoranssi valo tuntuu jollain tavalla hyvin nostalgiselta”, hän kertoo. ”Häkellyin todella siitä, miten upeilta nuo sävyt näyttivät.”
Canon EOS R6 V -kameran COLOR-painikkeella voit avata nopeasti kameran tärkeimmät värinsäädöt, kuten kuva-asetukset ja värisuotimien asetukset, kuvasitpa videoita tai valokuvia.
Mitä ovat Canonin kuva-asetukset?
Tunnetkin ehkä jo kuva-asetukset, joita voi käyttää sekä valokuviin että videoleikkeisiin. Ne ovat esiasetuksia, jotka sisältävät erilaisia mukautettavien ominaisuuksien yhdistelmiä, kuten värin, kontrastin ja terävyyden. Esimerkiksi Muotokuva-kuva-asetus vähentää terävyyttä, mikä pehmentää ihon sävyjä. Maisema-kuva-asetus puolestaan on terävämpi, ja siinä siniset ja vihreät sävyt ovat voimakkaampia, mikä tehostaa ulko-otosten vaikuttavuutta.
Säätämällä kutakin parametria voidaan luoda omaleimaisempi ilme ja tunnelma tai määrittää omat kuva-asetukset alusta alkaen. Ellet kuvaa RAW-videota, kuva-asetus tallennetaan kuvamateriaaliin heti tallennuksen alkaessa samoin kuin valkotasapaino ja valotus. Siksi oikea asetus kannattaa valita jo ennen kuvaamisen aloittamista.
Mikä on Canonin mukautettu kuva?
Mukautetut kuva-asetustiedostot käyttävät asetusten yhdistelmiä, kuten väriavaruutta, värimatriisia ja Look Files -toimintoa, joista lisää tuonnempana. Toisin kuin kuva-asetukset ja värisuotimien asetukset, jotka tallentavat tietyn ilmeen suoraan kuvamateriaaliin, mukautetulla kuva-asetustiedostolla tallennetut leikkeet edellyttävät yleensä jälkikäsittelyä valmiin videon tuottamiseksi. Jotkin mukautetut kuva-asetustiedostot tuottavat kuitenkin katseluvalmista kuvamateriaalia suoraan kamerasta. Esimerkiksi Canon 709 -asetus ei edellytä jälkikäsittelyä, kun taas Canon Log 2 ja Canon Log 3 edellyttävät. Toisaalta lopullisen ilmeen suhteen Canon Log tarjoaa enemmän hallintaa editointivaiheessa.
Mikä on Canon Log?
Canon Log tallentaa kuvamateriaalin pienikontrastisena ja hillityin värein, jotta kirkkaiden kohtien ja tummien varjojen yksityiskohdat säilyvät paremmin kuin tavallisilla videoasetuksilla.
Ei huolta, jos Canon Log -video näyttää katseltaessa lattealta ja elottomalta. Sen kuuluukin näyttää siltä. Se sekä helpottaa värinkorjauksen käyttöä värivirheiden poistamiseen ja kuvamateriaalin muuntamiseen luonnollisen näköiseksi että antaa mahdollisuuden kokeilevaan värimäärittelyyn.
Canon Log on käyttökelpoinen myös siksi, että se helpottaa yhtenäisyyden säilyttämistä, kun eri kameroilla kuvattuja leikkeitä yhdistetään. Kuvaaja pääsee aloittamaan samankaltaisesta lähtökohdasta ja määrittelemään kuvamateriaalin värit yhtenäisesti. Tämä on erityisen hyödyllistä usealla kameralla työskenteleville sisällöntuottajille, kuvataanpa sitten YouTube-videota, some-sisältöä tai laajempaa projektia.
Canon Log 2 vai Canon Log 3
Osa ammattielokuvantekijöistä suosii Canon Log 2 -tilaa, sillä se tallentaa Canon Log 3:a laajemman dynaamisen alueen ja enemmän yksityiskohtia varjoalueilta. Parhaisiin tuloksiin pääseminen voi tällöin kuitenkin vaatia enemmän käsittelyaikaa. Värimäärittelyn puolesta Canon Log 3 on nopeampi ja helpompi. Siksi se on ehdoton valinta päivittäiseen kuvaukseen, kun editointivaiheen pelivara halutaan säilyttää.
Canon Log 3 on käytettävissä useissa EOS R System -kameroissa, kuten EOS R7:ssä, EOS R8:ssa ja EOS R50 V:ssä. EOS R6 V ja jotkin muut kamerat tarjoavat lisäksi Canon Log 2:n.
Mikä on Näyttöapu?
Tallentamisen yhteydessä Canon Log -kuvamateriaali näyttää väreiltään ja kontrastiltaan loivalta. Ottamalla käyttöön yhteensopivissa kameroissa käytettävissä oleva Näyttöapu-toiminto kuvamateriaalista saadaan esikatselussa luonnollisemman näköinen tekemättä muutoksia alkuperäiseen Log-kuvamateriaaliin. Näin saadaan parhaat puolet molemmista: kameran näytössä näkyy käyttökelpoisempi näkymä, jonka avulla voidaan arvioida valotusta, värejä ja sommittelua, ja kuvamateriaalin käsittelyn yhteydessä Log-tiedoston varjoalueiden yksityiskohdat ja joustavuus säilyvät täysimääräisinä.
Mitä eroa on värinkorjauksella ja värinmäärittelyllä?
Värinkorjauksessa kuvamateriaali tasapainotetaan ja saatetaan teknisesti asianmukaisen näköiseksi. Tämä luo lähtökohdan kokeiluihin kannustaville säädöille. Kuvaaja voi esimerkiksi poistaa sinisen tai oranssin värivirheen, tehdä ihonsävyistä luonnollisen näköisiä tai korjata valotukseen ja kontrastiin liittyviä ongelmia. Värikorjatun videon pitäisi tällöin yleensä näyttää ”normaalilta”.
Värimäärittely on vaihe, jossa kuvaaja pääsee kokeilemaan ja antamaan videolle luonnetta. Nyt videolle annetaan haluttu ilme tai tyyli, kuten lämmin, nostalginen, rosoinen tai kontrastiltaan jyrkkä. Toimenpide muistuttaa valokuvan muokkaamista: haluttu tunnelma luodaan muuttamalla jälkikäsittelyssä värejä, kontrastia ja sävyjä. Näin esimerkiksi elokuvallinen sinivihreä ja oranssi värimäärittely luodaan siirtämällä varjoja sinivihreään suuntaan sekä lisäämällä lämpöä kirkkaisiin kohtiin ja ihon sävyihin. Dramaattinen vaikutelma taas luodaan vähentämällä videon värikylläisyyttä. Värimäärittely voidaan tehdä itse tai käyttämällä LUT-tiedostoja, joilla päästään nopeasti haluttuun ilmeeseen tai tunnelmaan. LUT-tiedostoista lisää tuonnempana.
Videon värimäärittelyn yhteydessä kannattaa aloittaa RAW-videosta tai erittäin loivalta näyttävästä Log-kuvamateriaalista, sillä molemmat säilyttävät enemmän kuvadataa myöhempiä säätöjä varten. RAW-videon kuvaaminen tarjoaa eniten joustavuutta: kuvaaja voi säätää värilämpötilaa, valotusta ja monia muita parametreja aivan kuin tekisi muutoksia suoraan kamerassa. Toisaalta RAW-video voi täyttää muistikortit nopeasti, ja raakamuotoisen kennodatan muuntamiseen katseltavaksi videotiedostoksi tarvitaan enemmän tietojenkäsittelytehoa.
Canon Log -tila ja RAW-video säilyttävät enemmän yksityiskohtia ja dynaamista aluetta värinkorjausta ja värimäärittelyä varten, mikä helpottaa halutun ilmeen luontia ja eri kameroilla kuvatun materiaalin yhtenäistämistä.
Mikä on LUT?
Canon EOS R6 V ja monet muut EOS-kamerat tukevat myös LUT-tiedostojen (Look-up Table) käyttöä. Tiedostot voidaan ladata kameraan ja tallentaa Mukautettu kuva -valikossa look-tiedostoiksi. LUT-tiedostot ovat käytännössä valmiita värimäärittelyasetuksia. Niiden avulla saadaan haluttu ilme helposti säätämättä väri- ja kontrastiasetuksia yksitellen. LUT-tiedostoja voi käyttää myös kehittyneissä editointiohjelmistoissa, jolloin kameran esikatselu ja lopullinen video vastaavat toistaan mahdollisimman hyvin.
Jos sisällölle halutaan yhtenäinen ja viimeistelty ilme, videosarjan kaikissa videoissa kannattaa käyttää samaa LUT-tiedostoa. Tämä on helppo tapa luoda tunnistettava visuaalinen tyyli ja samalla nopeuttaa editoinnin työnkulkua.
Canonin LUT-kirjastosta saat lisätietoja LUT-tiedostoista ja voit ladata erilaisia luovia ilmeitä, kuten rosoisen ja filmimäisen Bleach Bypassin, yläsävyisen High Keyn ja pehmeän vanhahtavan ja ruskeankellertävän Faded Sepian.
Ja vaikket ottaisikaan RAW-videota tai kuvaisi Canon Log -muodossa, Canonin väritekniikka helpottaa eri EOS-kameroilla kuvattavan materiaalin yhteensovittamista. Canonin objektiivit, kameroiden kuvakennot ja DIGIC X -suorittimet toimivat saumattomasti yhteen tuottaen yhtenäiset, täyteläiset, mutta samalla luonnolliset värit sekä lämpimät ja imartelevat ihonsävyt. Toisin sanoen materiaali näyttää upealta suoraan kamerasta.
”Tykkään ilmaista itseäni väreillä”, kertoo Giulia Gartner, joka kuvaa suurimman osan projekteistaan Canon Log 2 -muodossa. ”Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, miksi käytän Canonia: sen väritekniikka sopii todella hyvin tapaani tehdä elokuvia. Väri on niin tärkeä osa luovaa ilmaisua.”
Piditpä sitten luonnollisista tai tyylitellymmistä väreistä, voit hallita videoiden lopullista ilmettä paremmin, kun tiedät, milloin kannattaa käyttää luovia työkaluja, kuten Kuva-asetuksia, Canon Logia ja LUT-tiedostoja. Kyse ei kuitenkaan ole kuvamateriaalin ilmeen muuttamisesta pelkän muutoksen vuoksi. Kyse on siitä, että voit kertoa tarinan juuri haluamallasi tavalla.
Oikean väriasetuksen valitseminen
- Nopea viimeistely: kuva-asetukset tai värisuodin
- Kevyt editointi: mukautettu kuva tai Canon Log 3
- Kehittynyt värimäärittely: Canon Log 2 tai RAW
- Yhtenäinen visuaalinen brändi: käytä koko videosarjaan samaa LUT-tiedostoa
Usein kysyttyä Canon-väriasetuksista
-
Se määräytyy sen mukaan, haluatko käyttövalmista materiaalia vai onko suunnitelmissa värimäärittely. Jos haluat saada upeita videoita suoraan kamerasta tai haluat tuottaa materiaalia nopeasti, kuva-asetukset tai värisuodatin on helpoin tapa. Jos haluat monipuolisemman värimäärittelyn, valitse Canon Log 2 tai Canon Log 3.
-
Ne on suunniteltu eri tarpeita varten. Kuva-asetukset onnistuvat nopeammin, ja Canon Log tarjoaa enemmän joustavuutta editointiin. Canon Log tarjoaa enemmän yksityiskohtia ja dynaamisen alueen, joten se on parempi valinta tärkeisiin videoprojekteihin, kunhan olet valmis lisätöihin.
-
Canon Log 2 priorisoi suurimman mahdollisen dynaamisen alueen ja värimäärittelyn joustavuuden ja enemmän yksityiskohtia myös kuva-alueen tummissa osissa. Canon Log 3 on helpompi valottaa ja nopeampi värimäärittää.
-
Yleensä kyllä. Log-materiaali on kuvattu tarkoituksella matalakontrastisella ja hillityllä värillä. LUT-taulukon käyttö videonkäsittelyohjelmistossa tarjoaa nopean tavan luoda Canon Log -materiaalille tietty tyyli, jota voi muokata vielä lisää.
-
Kyllä, mutta LUT-taulukko on suunniteltava väriprofiilia tai materiaalia varten, johon sitä käytetään.
-
Värisäätö luo tasapainoisen, yhtenäisen pohjan ja värimäärittely luo tarkoituksellisesti taiteellisen vaikutelman. Säätämisessä tärkeintä on, että video näyttää oikeanlaiselta, ja määrittely lisää luonnetta, tunnelmaa ja tyyliä.
Teksti: Marcus Hawkins