LEMMIKKIKUVAT

Näin saat onnistuneita muotokuvia lemmikeistä jouluksi

Katso näistä vinkeistä, miten ja millä kameratekniikoilla saat lemmikeistäsi kauniita joulukuvia.
Canon Camera

Lemmikkieläimet voivat olla todella suloisia, ja moni meistä tarttuukin usein kameraan kuvatakseen niiden hassua toimintaa ja tapoja sekä hauskoja ilmeitä. Joulu on täydellinen aika yrittää ottaa muotokuva rakkaasta lemmikistäsi. Kuva jouluasussa poseeraavasta kissasta, koirasta tai hamsterista sopii hienosti kotona tulostettuun korttiin, ja kehystettynä sen voi vaikka antaa lahjaksi.

Haasteena on se, että useimmat eläimet eivät ole tippaakaan kiinnostuneita valokuvauksesta. Osa niistä tekee kaikkensa, jotta kuvaaja turhautuisi ja jättäisi ne rauhaan. Siksi tarvitset muutaman konstin, joilla herätät niiden kiinnostuksen. Sopivien kuvaustaitojen, poseerausvinkkien ja herkkujen voimin voitat todennäköisesti tämän tahtojen taistelun.

1. Sommittele kuva

Mies sinapinvärisessä neulepuserossa koristelee joulukuusta.

Joulukuusi on näyttävä tausta jouluisille lemmikkikuville, etenkin jos sen jättää tarkentamattomaksi.

Punakirjava kissa kurkistaa punavalkoisen tonttulakin alta.

Rekvisiitalla, hatuilla ja huiveilla voi tuoda kuvaan väriä ja luonnetta – tässä tapauksessa joulutunnelmaa.

Joulukuusi on kaunis tausta jouluisille muotokuville lemmikeistä. Siinä on sekä voimakkaita värejä että kirkkaita kohtia. Myös tonttulakki ja huivi voi olla hyvä idea, kunhan lemmikkisi suostuu niiden pukemiseen. Kuvaa mieluiten tilassa, jossa on suuret ikkunat. Luonnollinen valo sopii lemmikkikuvaukseen parhaiten, koska se on pehmeää ja pehmentää varjokohtia kauniisti, kun taas salama saattaa säikäyttää lemmikin. Asemoi lemmikkisi ikkunaa päin joulukuusi ja -valot sen takana.

2. Asemoi lemmikkisi

Nainen kiinnittää kuvattavan kissan huomion heiluttamalla lelua huoneessa, joka on koristeltu jouluisesti.

Avustaja voi pidellä lelua tai seistä selkäsi takana ja kiinnittää eläimen huomion itseensä samalla, kun kuvaat.

Mies sinapinvärisessä neulepuserossa pitelee kissanruokakuppia Canon EOS 850D -kameransa yläpuolella.

Lempilelulla, ruokakupilla tai millä tahansa muulla voi kiinnittää eläimen huomion. Tässä tapauksessa kupin kopauttaminen objektiivin yläosaan tepsi.

Koirien asetteleminen on tavallisesti helpompaa kuin kissojen, koska koirien huomion kiinnittäminen on helpompaa. Niiden huomio herää tavallisesti lyhyellä vihellyksellä, missä kissa on -kysymyksellä tai millä tahansa hassulla äänellä. Kaikilla eläimillä on oma luonteensa, mutta kissoilla miellyttämisen tarve on yleisesti ottaen vähäisempi. Kärsivällisyys on tärkeää, ja kissalle on annettava aikaa rentoutua. Yritä saada se pysymään yhdessä asennossa esimerkiksi nojatuolissa tai jakkaralla (tai voit ottaa kuvaan sen oman nukkumapaikan). Pidä kissan lempilelu tai ruokakulho lähellä ja napauta sillä varovasti objektiivin yläreunaa, jotta saat kissan huomion. Jos kissa ei tee mitä haluat, valmistaudu muuttamaan suunnitelmaa. Jos kylmäkiskoisuus on osa kissan luonnetta, mikset hyödyntäisi sitä kuvassa?

Punakirjava kissa joulupukin lakissa leuka vasten lattiaa.

Auttaa, jos lemmikin saa pysymään samassa asennossa. Jos yhteistyö ei suju, kannattaa muuttaa suunnitelmaa lemmikin mielialan mukaan.

3. Aseta valotus

Canon EOS 850D -kameran asetusnäyttö.

Jos uskot lemmikin pysyvän melko paikallaan, 1/200 sekunnin valotusaika on juuri sopiva. Suosittelemme myös valitsemaan suuren aukon ja automaattisen ISO-asetuksen.

Canon EOS 850D -kameran nopean jatkuvan kuvauksen asetus.

Nopea jatkuva kuvaus tarkoittaa, että voit ottaa useita nopeita kuvia kerralla – seitsemän kuvaa sekunnissa EOS 850D -kameralla – näin sinulla on parempi mahdollisuus tallentaa ohikiitävä hetki, jolloin lemmikin ilme näyttää hauskalta.

Valitse varmasti toimiva valotusasetus, jotta voit unohtaa sen ja keskittyä kuvan asetteluun ja rajaukseen. Helpoin tapa on käyttää käsisäätöistä valotusta (M).

Valotusajan on oltava riittävä liikkeen vangitsemiseen. Noin 1/200 s on hyvä, jos eläimet ovat lähes paikallaan, mutta jos ne liikkuvat paljon, tarvitset lyhyemmän valotusajan. Lisäksi suosittelemme suurta aukkoa (tässä f/5.6), koska sillä kohde erottuu taustasta ja kuvaan muodostuu kaunis sumennus.

Kun valitset ISO-asetuksen automaattiseksi, se mukautuu olosuhteisiin. Valoisassa tilassa, jossa on paljon ikkunoista tulevaa valoa, ISO on suunnilleen 800–1600. Siten saat suhteellisen häiriöttömiä kuvia kameralla, joka toimii hyvin vähäisessä valossa, kuten Canon EOS 850D -kameralla. Jos objektiivissa on kuvanvakautus, kuten tässä käyttämässämme Canon EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS USM -objektiivissa, myös se kannattaa ottaa käyttöön.

4. Tarkenna

Automaattitarkennus kohdistuu punakirjavan kissan kasvoihin Canon EOS 850D -kameran Kuvaus näytöllä -tilassa.

Kuvaus näytöllä voi olla hyödyllinen tarkennettaessa – aseta tarkennuspisteet sen silmän kohdalle, joka on sinua lähempänä, napauttamalla näyttöä.

Tarkennus voi olla haastavaa lemmikkikuvauksessa, koska kuva on tarkennettava tarkasti silmiin, mutta kuvauskohde voi kääntää päänsä milloin tahansa tai loikkia pois.

Siksi joka kuva ei varmasti ole terävä, mutta mahdollisuudet ovat paremmat, jos käyttämäsi kamera reagoi nopeasti kohteen liikkeisiin. Aseta Canon-kameran tarkennustilaksi jatkuva tarkennus. Siinä kamera seuraa kohteen liikkeitä ja mukauttaa ja lukitsee tarkennuksen kohteen vaihtuviin asentoihin. Täsmällinen tarkennus on keskeisen tärkeää lähikuvissa, joten lukitus kasvoihin ei välttämättä riitä. Kokeile vaihtaa yhteen tarkennuspisteeseen ja suuntaa se kameraa lähempänä olevan silmän yläpuolelle.

5. Korosta taustan sumennusta

Kultainennoutaja noin metrin etäisyydellä joulukuusesta.

Koira on noin metrin päässä kuusesta, ja taustalla näkyy monenlaisia asioita.

Kultainennoutaja kauempana joulukuusesta, jolloin kuusen valot näkyvät sumeina.

Kun koira on kauempana kuusesta, saadaan voimakkaampi sumennus ja houkuttelevampi tausta.

Lemmikkikuvissa kannattaa tavallisesti käyttää suurta aukkoa, koska silloin kuviin tulee kapea terävyysalue ja tausta jää epätarkaksi. Näissä joulukuvissa suuresta aukosta on toinenkin etu: epätarkat joulukuusen valot muuttuvat kauniiksi sumennuskohdiksi. Sumennus vahvistuu, jos kohde ei ole aivan kuusen lähellä, joten siirrä lemmikkisi mahdollisimman kauas kuusesta. Voit korostaa sumennusta myös pidentämällä polttoväliä, joten kokeile astua taaksepäin ja zoomata objektiivilla.

6. Lisää etualan sumennusta

Kuva punakirjavasta kissasta, jota ympäröivät sumennetut koristevalot.

Lemmikkikuviin voi lisätä sumennuksen etualalle pitelemällä valosarjaa objektiivin vieressä ja kuvaamalla johtojen välistä.

Mies valokuvaa punakirjavaa kissaa jouluvalosarjan läpi.

Yksinkertainen tekniikka, jossa voi hyödyntää myös kirjavia valoja tai joulukoristeita.

Epätarkan taustan lisäksi voit lisätä sumennusta myös etualalle. Kokeile pidellä objektiivin edessä jouluvaloja ja kuvata niiden välistä. Kun kulma on sopiva, saat kuvaan kohteen ympärille kauniita epätarkkoja kirkkaita kohtia, jotka lisäävät kuvaan syvyyttä.

7. Kuvaa alhaalta

Mies makaa olohuoneen lattialla kuvaamassa punakirjavaa kissaa, joka kävelee sohvan edestä.

Laskeutumalla alemmas voi tuoda kuvauskohteen ja katsojan samalle tasolle.

Punakirjava kissa valokuvattuna silmien tasolta.

Olemalla samalla tasolla kuvattavan kanssa on mahdollista lisätä kuvaan vaikuttavuutta.

Kuvasitpa lemmikkejäsi tai kavereitasi, kohteen kuvaaminen silmän tasolta luo yhteyden, koska katsoja on silloin samalla tasolla kohteen kanssa. Lemmikkikuvauksessa tämä voi toki tarkoittaa ryömimistä lattialla, jotta pääset riittävän alas, mutta sillä saat kuvaan lemmikin näkökulman.

Kuvaaminen on varmasti hauskaa, kun yrität saada täydellisen otoksen, vaikka lemmikkisi ei olisikaan aina valmis yhteistyöhön. Lemmikin kuvaaminen on hauska tapa harjoitella tekniikkaasi ja kehittää kuvaustaitojasi milloin tahansa.

Teksti: James Paterson

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • TULOSTUS JA ASKARTELU

    Joulukorttien tulostus

    Kuvaa itse jouluisia valokuvia ja tulosta omia joulukortteja.

  • PERHEVALOKUVAUS

    Entistä parempien joulukuvien ottaminen

    Valokuvaaja Lena Petrova kertoo, miten joulun aikaan otetaan parempia kuvia.

  • PERUSTEET

    Tulostettavaksi kuvaaminen

    Seitsemän parasta vinkkiä muistojen ikuistamiseen tulostettavassa muodossa.

  • LEMMIKKIKUVAT

    Vinkit lemmikkien kuvaamiseen

    Lemmikkien kuvaaja Cat Race antaa vinkkejä lemmikkien valokuvaamiseen.