Kasvimaan tai villisti rönsyilevän kukkapuutarhan kehittymisen tallentaminen on ensinnäkin hauska tapa huolehtia kasveista, mutta näin voi myös seurata puutarhan kasvua ja sen heräämistä eloon.
Torquayssa, Isossa-Britanniassa asuva TikTok-sisällöntuottaja Chloe Mckechnie on saanut suuren määrän häntä verkossa seuraavia kiinnostumaan käyttökelpoisista ja innostavista puutarhapäivityksistä, kasvien pelastuspostauksista ja ohjevideoista. Chloe päätti pitää päiväkirjaa puutarhanhoidostaan 100 päivän ajalta taskukokoisella Canon Zoemini 2 -tulostimella ja 100 arkin pakkauksella 5 x 7,6 cm:n tarrataustaista Canon ZINK™ -valokuvapaperia. Tavoitteena oli tallentaa tapahtunut kehitys ja kerätä käyttökelpoisia vinkkejä tulevaisuutta varten. Puutarhapäiväkirjaa hän oli pitänyt jo aiemmin, mutta tällä kertaa hän lisäsi käsinkirjoitettujen muistiinpanojen rinnalle miniprinttejä, jotka kertoivat hänen kasvatusmenetelmistään ja vaiheittain etenevistä suunnitelmistaan.
Canon Zoemini -sarja ja puskuripaperipakkaus on ehdoton valinta tämänkaltaisiin muutosprojekteihin. Kyseessä voi olla kodin tee-se-itse- tai sisustusprojektin tallentaminen 100 päivän ajalta, 100 arvokasta päivää vastasyntyneen kanssa tai uuden lemmikin kanssa vietetyistä 100 ensimmäisestä päivästä.
”Sisällöntuottajille 100 päivän projekti on aidosti jännittävä ja hauska tapa nähdä, miten asiat etenevät, ja olin aivan innoissani tutkiessani kaikkia tapoja, joilla Canon Zoemini 2 -tulostinta saattoi käyttää puutarhaprojekteissa”, Chloe sanoo.
Tässä hän jakaa tarinan, joka on 100 puutarhan päivän idean takana.