A woman touches a paper star hanging from her ceiling, in front of shuttered windows.

SISÄKUVAUS

Täydelliset kuvausprojektit: kolme ideaa kekseliäisiin kuvauksiin kotona

Kotoa rajattomasti ideoita luovuuteen, mutta usein niiden löytäminen vaatii hieman vaivaa. Tutustu tarkemmin sinulle tuttuun tilaan, niin yllätyt ja saat kuvausideoita monista kohteista ja tilanteista.

Yksi parhaista neuvoista vapauttaa luovuus kotona, on tutustua kamerasi niihin ominaisuuksiin, joita et ole ennen käyttänyt. Canon EOS 90D -kamerassa on esimerkiksi ajastinlaukaisin intervallikuviin ja tarkennuksen pinontatekniikka, joiden avulla saat terävämpiä kuvia kuin koskaan ennen. Näillä kolmella sisäkuvausvinkillä löydät uusia luovia ideoita. Ne auttavat hiomaan kuvaustaitoja, oppimaan uusia tapoja käyttää kameraa ja jopa löytämään uusi lempiaihe valokuviisi.

Pikakelauksella – kuvaa hauska intervallivideo

A Canon EOS 90D on a tripod filming ingredients laid out on a table.
Erityisesti videon kuvaaminen ylhäältä päin luo mielenkiintoisia flatlay-kuvia. Jalustan ansiosta saat säilytettyä vakauden kuvauksen aikana.

Usein toistuva esimerkki intervallivideosta on dramaattinen auringonlasku kaupunkimaisemassa, mutta voit kuvata yhtä vangitsevan intervallivideon omassa kodissasi. Intervallikuvauksessa tärkeintä on näyttää katsojalle jotakin uudesta näkökulmasta. Aihe voi olla niinkin yksinkertainen kuin leipominen ja leivonnaisen kohoaminen uunissa. Tässä olemme kuvanneet keksien leipomisen ja uunista pois ottamisen.

Intervallikuvaus tiivistää paljon aikaa vievät tehtävät muutamaan sekuntiin, mikä tekee siitä ihanteellisen apuvälineen ruokakuvauksessa. Mieti huolella mitä tarvitset ja asettele kaikki ainesosat ja välineet tasaiselle alustalle valmiiksi.

Monipuolisen Canon EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 IS II -objektiivin 25 cm:n tarkennusetäisyydellä pääset todella lähelle kuvauskohdetta. Alla on vielä kolme vinkkiä, joiden avulla voit suunnitella yksinkertaisen, mutta silti vangitsevan intervallivideon.

1. Rajaa kuva jalustalla

A Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM lens. A woman with multi-coloured hair making cookies.
Jalustan käyttäminen auttaa säilyttämään yhtenäisen laadun kuvasarjoja tai videota kuvatessa. Se mahdollistaa riittävän vakauden ja avaa uusia mahdollisuuksia sommitteluun. Jos tila on liian hämärä, ota käyttöön valonlähde, kuten studiovalaisin tai pöytälamppu.

Kameran on oltava paikallaan, joten aseta se jalustalle. Korkea kuvakulma tallentaa kaikki tapahtumat, ja objektiivin zoomauksella saat kaiken mahtumaan kuvaan. Jos kuva on hieman tumma, käytä valonlähdettä, kuten pöytälamppua. Näin saat kuvan kirkkaammaksi.

2. Mukauta intervallikuvasi

Aiheeseen liittyvät artikkelit
A light painting image of a bed of flowers with multi-coloured lights behind.

PUUTARHAKUVAUS

Lisää luovuutta: kolme puutarhakuvausprojektia

Esittelemme kolme tekniikkaa, joilla voit päästää luovuutesi valloilleen – valomaalauksesta tähtien kuvaamisen kautta kauniiden lintujen ikuistamiseen.

A time stacked image of a flower blooming.

INTERVALLIKUVAUS

Luo ja tulosta intervallipino

Tässä kuvien pinoamisoppaassa kerrotaan, miten voit tehdä intervallikuvista yhden kuvan.

A macro shot of soap mixing with water.

MAKROKUVAUS

Abstrakti makrokuvaus: saippuakuplien kuvaaminen

Katso miten voit kuvata upeita, värikkäitä abstrakteja makrokuvia saippuakuplista helpon ja yksityiskohtaisen oppaan avulla.

Valitse videokuvaustila, jos kamerassasi on sellainen. Paina MENU-painiketta ja valitse kuvausvalikoista Nopeutettu video. Valitse Oma asetus ja valitse joko Full HD- tai 4K-laatu. Jos aiot jakaa intervallivideon sosiaalisessa mediassa, valitse Full HD – se vie myös vähemmän tilaa muistikortilta.

Kuvausväli/otokset-alavalikossa kuvausväli määrittää, kuinka usein kamera ottaa kuvan. Videojärjestelmästä riippuen voi olla tarpeen ottaa 24, 25 tai 30 kuvaa sekunnissa. Yleissääntönä hitaasti liikkuvia kohteita kuvatessa tarvitaan noin 10 sekunnin kuvausväli jokaisen kuvan välillä, kun taas nopeampaa liikettä kuvatessa riittää noin kahden sekunnin kuvausväli.

Otosmäärä-osiossa asetetaan kuvattujen kuvien kokonaismäärä, joka myös toimii kätevänä "laskurina" ja kertoo kuinka pitkä videostasi tulee. Kahden sekunnin kuvausvälillä ja 800 kuvalla saat 26 minuutin ja 38 sekunnin kuvausajalla aikaan 32 sekunnin video, jos kuvaat 25 kuvaa sekunnissa.

Aseta automaattivalotukseksi Lukittu 1 ruutu, sillä muuten kamera säätää valotuksen erikseen jokaista kuvaa varten. Tällöin kirkkaus voi vaihdella. Objektiivin voi myös vaihtaa käsintarkennukseen ja tarkentaa kuvan kohteesi käsiin tai pöydän pintaan. Näin varmistat, ettei automaattitarkennus siirry tallennuksen aikana.

3. Valmiina kuvaamaan

A composite image: left, the back of the Canon EOS 90D showing the interval shooting settings; right, a cookie rising in an oven.
Varmista, että otat tarpeeksi kuvia, jotta saat ikuistettua intervallikuvat ennen kuin toiminta loppuu.

Kun poistut valikosta, sinua pyydetään ottamaan testikuva, jolla tarkistetaan valotus. Jos olet tyytyväinen testikuvaan, paina START/STOP-painiketta. Aloita kuvaaminen painamalla laukaisinta. Kamera ottaa kuvan jokaisella asettamallasi kuvausvälillä. Jos toiminta loppuu ennakoitua aiemmin, paina vain laukaisinta uudelleen, niin tallennus päättyy. Kuvasi koostetaan automaattisesti valmiiksi nopeutetuksi videoksi.

Kuvaa lähempää – tee arkisesta ainutlaatuista makrokuvauksella

Kun kuvaan arkisia kohteita makro-objektiivilla, voit helposti vapauttaa luovuutesi ja saada kiinnostavia kuvia.

Makrokuvaus mahdollistaa arkisten kohteiden näkemisen täysin uudesta kuvakulmasta – ja vaikka et ehkä ole huomannutkaan, kotisi on täynnä hauskoja kuvauskohteita. Kokeile vaikka kuvata haarukkaa, raastinta tai maton loimia, ja näet miten läheltä makro-objektiivilla kuvattaessa kuviot, muodot ja pinnat muuttuvat luoviksi efekteiksi.

Makro-objektiivi Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM on ihanteellisen luoviin lähikuviin 1:1-kuvasuhteella, jolla saa ikuistettua luonnollisen kokoisia kuvia. Jalustaa käyttämällä varmistat, että kuvasi ovat vakaita, mikä on vielä tärkeämpää lähietäisyydeltä kuvatessa, sillä jokainen liike näkyy suurennettuna.

Makrolähikuvat voivat saada arkiset asiat näyttämään täysin uudenlaiselta, joten valitse kohteita, joissa on mielenkiintoisia piirteitä, kuten tomaatin siemenet tai hiusharjan harjakset. Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM -objektiivin nopean aukon ansiosta voit käyttää luonnonvaloa, joskin lisävalaistuksella voit korostaa yksityiskohtia ja luoda kohteellesi vastavalon, mikä on ihanteellinen nestemäisiä tai läpinäkyviä kohteita kuvatessa.

Näillä kolmella tärkeällä asetuksella saat varmistettua lähikuviesi tarkkuuden.

1. Kosketustarkennus Kuvaus näytöllä -toiminnon ja Canon Camera Connect -sovelluksen kanssa

A screenshot of the Canon Camera Connect App, showing focus selection.
Käytä Kuvaus näytöllä -toimintoa tai yhdistä Canon Camera Connect -sovellukseen etäkuvaustoiminnon tai kosketustarkennuksen kanssa.

Kun kuvaat pieniä kohteita, joihin on vaikeaa saada terävää tarkennusta. Kuvaus näytöllä -toiminnon avulla voit käyttää LCD-näyttöä ja näet tarkasti tarkennetun kohteen. Pystyt myös arvioimaan, miltä lopullinen valotus näyttää. Napauta vain näyttöä, niin voit asettaa tarkennuspisteen mihin haluat. Voit myös vaihtaa käsintarkennukseen ja kääntää objektiivin tarkennusrengasta. Voit myös suurentaa kuvan 5x- tai 10x-kertaiseksi painamalla suurennuspainiketta. Näin varmistat että pienimmätkin yksityiskohdat ovat teräviä.

Voit tehdä tämän etäohjauksella yhdistämällä kamerasi Canon Camera Connect -sovellukseen. Valitse tarkennusalue napauttamalla älylaitteen kosketusnäyttöä. Voit käyttää sovellusta kameran asetuksien määrittämiseen ilman, että sinun tarvitsee koskea kameraan. Tämä estää kameran tärähtämisen kuvaamisen aikana.

2. Käsintarkennuksen avustus

Tarkennuksen korostus tunnistaa kaikki kuvan elementit ja korostaa ne kirkkaalla värillä, kuten tässä kuvassa veitsen sahalaita. Se on nopea ja helppo tapa varmistaa, että kuva on terävä. Vihreä neliö on tarkennusapu, joka ilmestyy, kun käytössä on käsintarkennus.

Käsintarkennuksen avustus on kätevä ominaisuus, joka löytyy Canon EOS RP- ja Canon EOS 90D -kameroista ja monista muista Canon-kameroista. Sen avulla saat aikaan huipputerävän tarkennuksen. Jos kamerassasi on tarkennuksen korostus, se korostaa tarkennetut kohdat kuvassasi kirkkaalla värillä. Ota käyttöön Kuvaus näytöllä -toiminto, paina MENU-painiketta ja valitse kuvausvalikosta Man. tark. korost. aset.

Ota käyttöön käsintarkennus ja valitse väri ja taso. Korostus näkyy, kun käytät käsintarkennusta. Valitse väri, joka eroaa vahvasti kuvauskohteestasi, jotta tarkennetut kohdat on helpompi erottaa.

3. Tehosta terävyysaluetta tarkennuksen haarukoinnilla

Vasemmalla oleva kuva ananassiivusta otettiin aukon arvolla f/8 – suuremmalla f-luvulla kuvaa tarkennetaan enemmän, mutta valon määrää rajoitetaan. Oikealla oleva kuva metalliniitistä otettiin aukon arvolla f/2.8, joka rajoittaa tarkennusaluetta, mutta päästää kameran kennoon enemmän valoa. Tarkennuksen haarukoinnilla voi koostaa kuvasarjan tällä aukon arvolla kuvatuista kuvista.

Aukon arvolla f/2.8 kuvaaminen luo kapean terävyysalueen, jolloin voit korostaa tiettyä osaa kuvauskohteestasi. Jos kuitenkin haluat, että koko kuvasi on tarkennettu, niin yleensä sinun tulisi pienentää objektiivin aukkoa – jolloin myös valon määrä vähenisi. Canon EOS 90D -kameran tarkennuksen haarukoinnin ansiosta voit ottaa kuvasarjan ja luoda Digital Photo Professional -kuvankäsittelyohjelmistossa laajan terävyysalueen jopa aukon arvolla f/2.8.

Kun Kuvaus näytöllä -toiminto on käytössä, paina MENU-painiketta ja valitse kuvausvalikosta tarkennuksen haarukointi. Valitse ensin kuvien kokonaismäärä. Aloita 30 kuvalla, mutta lisää määrää, jos kuvaat erityisen yksityiskohtaisia kohteita. Normaalisti 100 kuvaa riittää makrokuvaukseen. Valitse tarkennuksen säätöväli (tarkennuksen vaihteluväli kuvauksen aikana). Aloita arvolla 4. Löydät oikean arvon kokeilemalla. Huomaa, että sinun on käytettävä automaattista tarkennusta. Aloita kuvasarjan kuvaaminen painamalla laukaisinta.

Tarkennuksen haarukointi löytyy uusimmista Canon-kameroista. Jos sinulla on vanhempi Canon-kamera, saat silti tarkennettua pinottuja kuvia. Avaa Digital Photo Professional -ohjelmisto, niin voit pinota kuvia yhdeksi kuvaksi laajalla terävyysalueella käyttämällä Depth Compositing (Syvyyssommittelu) -työkalua.

Huipputason kuvat – elokuvamaisia kasvokuvia kotona

Tyylikkäiden muotokuvien kuvaaminen kotona on hyvä keino harjoitella valokuvaamista – ja samalla voit viettää aikaa perheen tai kämppäkavereiden kanssa. Automaattisen kasvojen- ja silmientunnistuksen ansiosta saat täydellisiä muotokuvia.

Upeita muotokuvia voi aivan hyvin ottaa kotonakin. Et tarvitse kalliita studiovaloja tai jännittäviä kuvauspaikkoja. Tarvitset vain innokkaan kuvauskohteen ja hieman luovuutta. Asento ja luonnonvalon sopiva määrä voivat olla ratkaisevia tekijöitä hyvän ja upean muotokuvan välillä.

Muotokuvia voi ottaa millä objektiivilla tahansa, kuten laajakulma- tai kalansilmäobjektiivilla. Perinteisesti kasvokuvia otetaan 135 mm:n tai 85 mm:n objektiivilla, kuten Canon EF 85mm f/1.8 USM -objektiivilla. Tämä objektiivi sopii täydellisesti muotokuvaukseen. Sen nopea f/1.8-aukko täyttää kuvan valolla ja erottaa kuvauskohteen uskomattoman hienosti taustasta sumentamalla taustan. Kuvaa f/1.8-aukolla ja ISO-herkkyydellä 100. Säädä valotusajaksi 1/125–1/160 sekuntia. Muista, että 85 mm:n objektiivi vastaa 136 mm:n objektiivia kamerassa, jossa on APS-C-koon kuvakenno, kuten Canon EOS 90D -kamerassa.

Tässä on kolme kätevää vinkkiä, joiden avulla saat kotonasi aikaan upeita muotokuvia.

1. Huone, josta on näköala

Ikkunasta tai ovesta tulvii luonnonvaloa, jolla saat kuviisi lisää valoisuutta ja syvyyttä.

Kotona kuvaaminen ei tarkoita sitä, että kuvauskohteen täytyy olla seinää tai tasaista taustaa vasten. Jos sinulla on ikkuna tai parveke, josta on näkymä puutarhaan – tai voit vaikka avata oven ulos pihalle – saat lisättyä syvyyttä kuvaasi. Sijoita kuvauskohteesi taustaa vasten. Näkymän tulisi täyttää kuva kapealla 85 mm:n rajauksella.

2. Hyödynnä heijastukset

Muokkaa luonnonvaloa heijastimella siten, että heijastat ikkunasta tulevan valon kohteeseen.

Kuvattaessa sisällä ikkunan lähellä luonnonvalo valaisee taustan useimmiten kirkkaammaksi kuin muu huone. Tehokas keino tasapainottaa valonmäärää ja valaista kuvauskohde on salaman käyttö. Canon Speedlite 470EX-AI -salama tunnistaa automaattisesti optimaalisen kulman, josta valo heijastuu seiniin ja kattoon. Näin saat aikaan luonnollisen lopputuloksen.

Jos sinulla ei ole salamaa, käytä heijastinta ja ohjaa luonnonvalo kuvauskohteeseesi. Heijastin voi olla niinkin yksinkertainen kuin suuri valkoinen kartonki tai alumiinifolio. Heijastin luo pehmeän ja luonnollisen valon, jota voit kääntää ja ohjata samoin kuin salamaa.

3. Luo luovia efektejä kuvatyyleillä

Hyödynnä kuva-asetuksia ja lisää valokuvien vaikuttavuutta tehosteilla.

Canon EOS 90D -kamerassa on automaattinen kasvojen ja silmien tarkennus, jolla saa aina täydellisiä muotokuvia. Voit myös helpottaa kuvankäsittelyä käyttämällä erilaisia kuvatyylejä. Muotokuva-kuvatyyli säätää terävyyden tasoa alemmas, jolloin iho näyttää kauniimmalta. Myös värikylläisyys vastaa luonnollista ihonsävyä. Mustavalko-kuvatyylillä voit puolestaan ottaa upeita mustavalkoisia kasvokuvia.

Kaikissa Canon-kameroissa ei ole kuvatyylejä, mutta useimmista uusista malleista niitä löytyy. Jos kamerassasi ei ole kuvatyylejä, voit tehdä samat säädöt helposti Digital Photo Professional -ohjelmistolla.

Teksti Jeff Meyer

Aiheeseen liittyvät tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Inspirointiosiostamme löydät parhaat kuvausvinkit, osto-oppaat ja haastattelut – eli kaiken mitä tarvitset löytääksesi juuri sinulle sopivan kameran tai tulostimen ja herättääksesi seuraavan ideasi henkiin.

Palaa vinkkeihin ja tekniikkoihin