Oliko vuosi 2020 muutosten vuosi? Ainakin se oli ennennäkemättömien ja maailmaa mullistaneiden tapahtumien vuosi. Voisimme kuitenkin väittää, että muutos ei ollut vuoden 2020 erityispiirre, vaan siitä on tullut ainoa pysyvä asia. Vuosi 2020 nopeutti monia kasvavia trendejä, joita nähtiin työpaikoilla. Vaikka kotona työskentelyn ja liikkuvan työskentelyn suosio oli kasvanut vuosien mittaan, tarve toimia etänä liikkumisrajoitusten aikana oli asia, joka muutti toimiston oletusarvoisesta työskentelypaikasta yhdeksi monista vaihtoehdoista. Tällä on ollut perustavanlaatuinen vaikutus siihen, miten toimistoa käytetään ja mitä toimistoteknologialta odotetaan. Kokemus myös pakotti monet yritykset nopeuttamaan digitalisaatiosuunnitelmiaan, jotta työntekijät saivat digitaaliset työkalut, joiden avulla he pystyivät pitämään yhteyttä ja työskentelemään tehokkaasti paikasta riippumatta.
Vaikka maailmanlaajuisesti entistä harvemmat työskentelevät toimistoissa, ne ovat edelleen tärkeä osa yritysten tulevaisuutta. Toimistolaitteiden on kuitenkin muututtava, jotta ne vastaavat nykypäivän työelämän tarpeisiin. Siksi me Canonilla olemme kehittäneet tuotevalikoimaamme vastaamaan yritysten muuttuviin tarpeisiin. Uusimmat laitteemme eli imageRUNNER ADVANCE DX C5800- ja imagePRESS C170 -sarjat on suunniteltu tarjoamaan yrityksille työkalut, joiden avulla ne menestyvät muuttuvassa ympäristössä.