A windmill against a green countryside background on a cloudy day

Valo

HDR-valokuvaus

HDR (High Dynamic Range) tarkoittaa laajaa dynaamista aluetta, joka valokuvauksessa on tapa tallentaa valokuvan vaaleimpien ja tummimpien alueiden yksityiskohdat. Tällöin samasta näkymästä otetaan useita kuvia, jotka yhdistetään siten, että niiden parhaat elementit näkyvät lopullisessa kuvassa.

Monissa kuvaustilanteissa kamera ei pysty tallentamaan kaikkia yksityiskohtia yhteen kuvaan liian laajan dynaamisen alueen vuoksi. Tällaisia kuvauskohteita voivat olla esimerkiksi aurinkoinen maisema, ikkunan kautta avautuva kirkas näkymä tai varjossa oleva rakennus, jonka takana näkyy kirkas sinitaivas.

A brighter version of the main windmill picture on the left, a darker version on the right.

Toisessa tästä näkymästä otetuista kuvista eivät näy pilvien yksityiskohdat ja toisessa taas ei näy tuulimyllyn alaosa. Kamera on luonut lopullisen HDR-kuvan. Kamera on yhdistänyt erilaiset valotukset, jolloin kuvan tummien ja vaaleiden alueiden yksityiskohdat erottuvat ja kuva vastaa paljon paremmin ihmissilmän havaitsemaa näkymää.

Monissa kompaktikameroissa ja älypuhelimissa on valmiina HDR-toiminto. Niissä vain yleensä valitaan toiminto ja otetaan kuva, eikä lopputulokseen juurikaan voi vaikuttaa. Tavallisesti toiminto pyytää pitämään kameran vakaana. Sen jälkeen toiminto ottaa sarjan kuvia eri valotuksilla, jotka se yhdistää automaattisesti lopulliseksi HDR-kuvaksi.

Digitaalisen järjestelmäkameran HDR-toimintoa voi käyttää monipuolisemmin. Voit esimerkiksi valita, kuinka monta kuvaa kamera ottaa ja miten pitkin väliajoin. Näin saat otettua juuri sellaisen kuvan kuin haluat.

Käytä jalustaa. On tärkeää muistaa, että kun kamera ottaa kuvaa, jossa tummat alueet erottuvat paremmin, se käyttää pidempää valotusaikaa. Kamera kannattaa muutenkin tukea vakaasti, sillä kamera pystyy yhdistämään kuvat helpommin, jos ne on sommiteltu samalla tavalla.

Voit luoda oman HDR-kuvan. Tätä varten sinun tarvitsee vain osata valotuksen säätämisen perusteet.

1. Valitse kuvaustilaksi aukon esivalinta ja aseta ISO-herkkyys ja aukon arvo.

2. Vaihda valotuksen mittaustavaksi keskiarvoinen tai arvioiva. Kun nämä asetukset ovat valittuna, kamera valitsee keskiarvoisen valotuksen kaikkien näkymän sävyjen mukaan.

3. Ota näkymästä alivalotettu ja ylivalotettu kuva käyttämällä valotuksen korjauksen valitsinta. Valitse korjauksen määrä kuvattavan näkymän vaaleiden ja tummien alueiden määrän mukaan.

4. Kokeile ensin yhden askeleen korjauksia. Valitse valotuksen korjauksen valitsimella korjaukseksi –1 ja ota kuva. Valitse sitten –2 ja lopuksi –3. Ota sitten ylivalotetut kuvat valitsemalla korjaukseksi +1, +2 ja +3. Et välttämättä tarvitse kaikkia kuvia lopullista HDR-kuvaa varten, mutta on hyvä, että ne ovat olemassa kaiken varalta.

5. Toinen vaihtoehto on valotuksen haarukointi (AEB), jota käyttämällä voi valita kuvan yli- ja alivalotuksen määrän. Sen jälkeen kuvasarja otetaan yhdellä laukaisimen painalluksella.

"Kamera kannattaa muutenkin tukea vakaasti, sillä kamera pystyy yhdistämään kuvat helpommin, jos ne on sommiteltu samalla tavalla."

Yhdistä kuvat yhdeksi kuvaksi tietokoneen ohjelmistolla. Monien Canon-kameroiden mukana toimitetaan Digital Photo Professional (DPP) -ohjelmisto, jossa on erityinen HDR-työkalu.

Yritä saada aikaan kuva, joka vastaa näkemääsi näkymää. Silmien dynaaminen alue on paljon laajempi kuin kameran, ja tämän tekniikan avulla kuvan saa näyttämään samalta kuin näkymä näytti silmin nähtynä.

Etsi tilaisuuksia hyödyntää HDR-kuvaustekniikkaa. HDR-tekniikan käyttäminen oikeissa tilanteissa vaatii yhtä paljon taitoa kuin hyvien HDR-kuvien luominenkin. Voit harjoitella kuvaamalla maisemia ja taivasta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että HDR-tekniikan avulla voi esimerkiksi yksityiskohtia kuvattaessa ja makrokuvauksessa saada aikaan ennennäkemättömän yksityiskohtaisia ja kiinnostavia kuvia.

Inside a windmill, looking up at the mechanisms.

Yleensä kiinnostavimpia HDR-kuvia ovat kuvat, joissa on paljon yksityiskohtia. Tässä kuvassa HDR-tekniikalla on saatu näkyviin tuulimyllyn osat paljon paremmin kuin paljaalla silmällä. Näin kuvaan on saatu uudenlaista syvyyttä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Improve the composition of your photos

VALOKUVAUKSEN PERUSTEET

Sommittele kuvasi paremmin

Tee kuvistasi mielenkiintoisempia noudattamalla näitä sommittelusääntöjä.

Aiheeseen liittyvät tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Inspirointiosiostamme löydät parhaat kuvausvinkit, osto-oppaat ja haastattelut – eli kaiken mitä tarvitset löytääksesi juuri sinulle sopivan kameran tai tulostimen ja herättääksesi seuraavan ideasi henkiin.

Palaa vinkkeihin ja tekniikkoihin