Canon Young People -ohjelma tuo nuorten äänen esiin ympäristöteemoissa

25.9.2025

Young People -ohjelma saapui tänä syksynä Tampereelle. Työpajassa nuoret pääsivät yhdistämään valokuvauksen, ympäristöteemat ja luovan itseilmaisun.

Valokuvaukseen ja luovaan itseilmaisuun keskittyvä Canon Young People -ohjelma järjestettiin tänä vuonna Tampereella 22.–24.9.2025. Ohjelmaan osallistui Diakonissalaitoksen Vamos-ryhmän nuoria, jotka pääsivät syventymään ympäristö- ja vastuullisuusteemoihin sekä oppimaan uutta valokuvauksesta ja tarinankerronnasta. Työpajaa ohjasi palkittu kuvajournalisti ja Canon-lähettiläs Meeri Koutaniemi.

Ohjelman tavoitteena on antaa nuorille tietoja, taitoja ja luottamusta tarttua tärkeisiin vastuullisuuskysymyksiin käyttäen luovuutta ja kriittistä ajattelua. “Luovien tarinankerrontatyöpajojen avulla haluamme inspiroida nuoria ja tarjota heille työkaluja itseilmaisuun ja vaikuttamiseen,” kertoo Canon Suomen toimitusjohtaja Tommi Laitinen.

Kestävän kehityksen tavoitteet ohjasivat työpajaa

Työpajat pohjautuivat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin: ilmastotekoihin, vedenalaiseen elämään ja maanpäälliseen elämään. Nuoret käsittelivät näitä teemoja kuvien, keskustelujen ja yhdessä tekemisen kautta. Työpajoissa painopiste oli itseilmaisussa, heittäytymisessä ja luomisessa yhdessä.

Keskustelujen lähtökohtana olivat nuorten omat ideat ja kokemukset. Osallistujat kuvasivat työpajaa elämyksenä, joka toi uusia näkökulmia: “Kuvaus rannalla oli tosi rauhoittavaa ja ajantaju katosi”, kertoi eräs osallistuja. Toinen nuori puolestaan totesi, että “kuvaamisen jälkeen katselin maailmaa uusin silmin ja etsin uutta kuvattavaa.”

Valokuvaus luo turvallisen tilan ja vahvistaa itseilmaisua

Koutaniemi jakoi osallistujille kokemuksiaan ympäri maailmaa ja avasi valokuvauksen mahdollisuuksia vaikuttamisen välineenä. Hänen mukaansa nuoret lähtivät toimintaan innostuneesti mukaan, ja työpajan teema tarjosi syvällisiä oivalluksia: “Vesi oli aiheena erilainen ja se toi esiin, miten vesi näyttäytyy niin virtaavana elementtinä kuin symbolina empatialle, luovuudelle ja unelmoinnille.”

Yhdessä työskentely ja tarinankerronta vahvistivat nuorten itseilmaisua sekä rohkaisivat heitä astumaan uusiin tilanteisiin. “Sain energiaa ja inspiraatiota,” tiivisti eräs osallistuja kokemuksensa.

Kansainvälinen ohjelma, joka auttaa tuhansia nuoria

Canonin Young People -ohjelman kautta on tavoitettu jo yli 5 750 nuorta Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa. Ohjelma tarjoaa nuorille mahdollisuuksia oppia uusia taitoja ja löytää luovia tapoja vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

Canonin toimintaa ohjaa Kyosei-yritysfilosofia, joka tarkoittaa “elämistä ja työskentelemistä yhdessä yhteisen hyvän eteen”. Young People -ohjelma on keskeinen osa näitä arvoja ja yhtiön laajempaa sitoutumista kestävään ja vastuulliseen liiketoimintaan.

Nuorten työpajassa kuvaamista teoksista koostetaan näyttely, joka avataan Helsingissä loppuvuodesta. Näyttely tarjoaa laajemmalle yleisölle mahdollisuuden nähdä, millaisin silmin nuoret katsovat ympäristöä ja sen tulevaisuutta.

Työpajan päätteksi nuoret pääsivät myös tulostamaan omat teoksensa Canonin suurkuvatulostimella konkreettisena muistona luovasta prosessista.