Ohjelmassa mentorina toimiva Meeri Koutaniemi kertoi kannustavansa nuoria syventymään teemaan luovan ajattelun ja heittäytymisen kautta.
-Olemme halunneet kannustaa nuoria omakuvan venyvyteen, muuttuvuteen ja myös leikkisyyteen. Yhteisen kuvauspäivän aikana meillä oli mahdollisuus kokeilla ja tunnustella, että miltä minusta juuri tänään tuntuu omassa kehossa ja mielessä sekä miten se voisi näyttäytyä valokuvan kautta.
Konkreettisia tekoja kestävämmän ja vastuullisemman maailman puolesta
Canon on järjestänyt vuodesta 2016 lähtien Oulun alueen nuorille Young People -ohjelmaan kuuluvia työpajoja. Ohjelma on Canonille yksi tärkeä osa yhtiön laajempaa sitoutumista kestävän ja vastuullisen liiketoiminnan edistämiseen.
Yhtiön toimitusjohtaja Tommi Laitinen korostaa, että Canon on kehittänyt monipuolisia vastuullisuusohjelmia, joiden avulla pyritään saamaan aikaan konkreettisia muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnan tasolla.
-On hienoa jalkauttaa Canon EMEA:n Young People -ohjelma myös Suomeen. Tämä sosiaalisen vastuun projekti kertoo vahvasta sitoutumisestamme paikallisuuteen ja osoittaa pyrkimyksemme vaikuttaa myönteisesti paitsi ohjelmaan osallistuneiden nuorten taitoihin, myös laajemmin ympäröivään yhteiskuntaan, Laitinen taustoittaa.