Kasvun edistäminen muuttuvassa kirjankustantamisen maailmassa – liity keskusteluun Canonin ensimmäisessä virtuaalisessa Future Book Forumissa

Vuosi 2020 on ollut monille yrityksille ja toimialoille muutosten vuosi, jolloin niiden on täytynyt sopeutua jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin. Haasteet luovat kuitenkin aina mahdollisuuksia, jotka ovatkin tämän vuoden Future Book Forumin keskiössä.

Future Book Forum järjestetään tänä vuonna kahdeksatta kertaa, ja koronaviruspandemian vuoksi ensimmäistä kertaa virtuaalisesti. Keskiviikkona 18.11.2020 klo 16.00–18.45 järjestettävässä verkkotapahtumassa tarkastellaan pandemian vaikutuksia sekä pandemian luomia mahdollisuuksia kirjankustannusalalla.


Kukaan ei olisi voinut arvata, miten maailma ja liiketoiminta tulevat muuttumaan vuonna 2020. Koronavirusepidemia on muuttanut kuluttajien käyttäytymistä sekä kirjojen kirjoittamista, tuottamista ja kuluttamista. Peter Wolff, Canon Europen EMEA-alueen teollisesta tulostuksesta (Production Printing Products) vastaava varatoimitusjohtaja, toteaa: ”Future Book Forum järjestetään tänä erikoisena vuonna, jolloin monet alan toimijat ovat joutuneet määrittämään uudelleen lyhyen aikavälin strategiansa ja toteuttamaan kestäviä liiketoimintakäytäntöjä selviytyäkseen pitkällä aikavälillä. Olemme myös saaneet kokea kulutustottumusten muutoksen, eli yritysten on mietittävä uusia tapoja tavoittaa lukijansa. Juuri näihin asioihin paneudumme tämänvuotisessa Forumissa. Osallistujat voivat tulla mukaan etsimään uusia painettujen kirjojen kasvumahdollisuuksia ja selvittämään, kuinka kustantajat voivat luoda lisäarvoa seuraaville lukijasukupolville.”


Future Book Forum järjestetään ensimmäistä kertaa täysin virtuaalisesti. Osallistujilla on mahdollisuus osallistua virtuaalisesti verkossa kansainvälisten kustannusyhtiöiden kiinnostaviin ja oivaltaviin esityksiin, joissa pohditaan toimialan selviytymistä, tulevaisuutta ja innovointia kriisin aikana. Tapahtuma keskittyi viime vuonna lukijayhteisöjen luomiseen ja vaalimiseen tavoitteena löytää uusia kasvumahdollisuuksia kustantajille ja kirjanpainajille. Tämä tavoite on edelleen ajankohtainen, sillä kustannusalan täytyy yhdistää voimansa löytääkseen uusia koronavirusepidemian luomia liiketoimintamalleja.


Tapahtuman puheenjohtajana toimii kansainvälinen kirjailija ja puhuja Peter Fisk, joka kertoo: ”Future Book Forum on viimeisen seitsemän vuoden ajan vienyt kustantajat matkalle kohti kirjan uudelleenmäärittämistä ja uusien kasvumahdollisuuksien löytämistä. Tänä vuonna nämä haasteet ovat entistä ajankohtaisempia. Nyt toimialalla täytyy laittaa rohkeasti pyörät pyörimään. On aika selviytyä ja loistaa!”


William Reed Business Media -yrityksen hallituksen puheenjohtaja yrittäjä Mark Allin, joka on tukenut Future Book Forumia viimeiset kolme vuotta lisää: ”Future Book Forum 2020 järjestetään hyvin erikoiseen aikaan. Tässä vuotuisessa tapahtumassa alan toimijat kokoontuvat reflektoimaan, lataamaan akkujaan, suuntautumaan uudelleen kohti tulevaisuutta, kuuntelemaan ja oppimaan kansainvälisten yritysten inspiroivista tarinoista sekä nauttimaan vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä ainutlaatuisessa virtuaalisessa tapahtumassa.”


Puhujina ovat myös Canvas8-yrityksen Nick Morris ja Alex Quicho, jotka tarkastelevat pandemiaa kuluttajan näkökulmasta ja kertovat, kuinka vuosi 2020 on muuttanut lukijoiden maailmaa ja käytöstä. Claire MacLellan Future PLC -yrityksestä tutkii koronaviruspandemiaa kustannusmaailman kannalta ja kertoo, kuinka tämä vuosi on muuttanut Future PLC:n liiketoimintaa. Tara Lajumoke ja Harriet Wright FT Strategies -yrityksestä kertovat, miksi nyt on entistäkin tärkeämpää muodostaa yhä läheisempi suhde kuluttajiin. Jesús Badenes del Río Planeta-yrityksestä vetää yhdessä Knowledge Unlatched -yrityksen Sven Fundin kanssa Innovation Accelerator (innovaatiokiihdytin) -istunnon, jossa pohditaan muutoksia, fyysisen kirjan tärkeyttä ja kirjan uutta lisäarvoa luovaa roolia.


Forumissa on myös eri maiden kirjojen vähittäismyyjien välisiä paneelikeskusteluja liiketoimintamuutosten kiihtymisestä ja tulevaisuudenodotuksista.


Lisätietoja tapahtumasta ja ilmoittautumisesta on osoitteessa: www.canon-europe.com/business/insights/events/future-book-forum/. Osallistuminen on maksutonta.