Insight Report  ‑tutkimusraportti: Exploring the Future of Print

Tutustu, miten tämän hetkiset kuluttajien toimintatavat, asenteet ja teknologiat vaikuttavat tuleviin trendeihin ja miten painopalveluiden tarjoajat voivat näiden tietojen avulla parantaa liiketoimintansa suunnittelua nyt ja tulevaisuudessa.

Tutustu asiantuntijoihin

Benjamin Talin

Benjamin Talin on perustanut MoreThanDigitalin, joka kuuluu maailman 15 suurimman yritysalustan joukkoon. Talinin asiakkaita ovat esimerkiksi Google ja 16 valtiota, minkä lisäksi hän on jäsenenä kolmessa EU:n komiteassa.

Murray Grubb

Murray Grubbilla on yli 20 vuoden kokemus muutosjohtamisesta ja digitalisaatiosta IT- ja viestintäalalta. Grubb toimii neuvonantajana useille tekoälyinstituuteille erilaisissa teknologioiden modernisoinneissa, tulevaisuuden teknologioissa ja muutoksissa.

Beate van Loo-Born

Beate van Loo-Born on toiminut johtotehtävissä rahoitus- ja tietopalvelualan sekä ilmastohankkeita rahoittavissa yrityksissä yli 20 vuoden ajan Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Beate on sitoutunut luomaan myönteistä globaalia vaikutusta organisaatioihin, ihmisiin ja planeettaan. Hän hyödyntää kestävän kehityksen, talouden ja tietopalvelujen asiantuntemustaan tarjotakseen strategisia ratkaisuja.

Rafael Rodrigues

Rafael Rodrigues on tuotehallinnan ammattilainen, joka on kehittänyt johtavalle digipainokoneiden valmistajalle uusia liiketoimintahankkeita liittyen printin tulevaisuuteen. Viimeisimmissä projekteissaan Rodrigues on kehittänyt verkkokauppa-alustoja, tekoälyratkaisuja ja tulevaisuuden strategiaa kuluttajaelektroniikkaa valmistavalle yritykselle.

Insight Report -tutkimusraportti: Exploring the Future of Print - Yleiskatsaus

Canon Europen Mathew Faulkner esittelee yhteistyökumppaneinamme toimivat tulevaisuudentutkijat ja yhdessä tutkimamme aiheet, joista saadaan ohjeistusta ja uutta tietoa tämän hetkiseen ja tulevaisuuden päätöksentekoon.

Tutustu Exploring the Future of Print ‑tutkimusraporttiin

Voimme toimittaa sinulle tutkimusraportin sähköisen ja painetun version postitse tai henkilökohtaisesti, jos haluat keskustella aiheista tarkemmin paikallisen Canon-tiimin kanssa.

Kerro meille yhteystietosi, niin toimitamme sisällön maksutta ja ilman jatkovelvoitteita. Olemme sitoutuneet tukemaan liiketoimintasi jatkuvuutta ja teknologista innovointia digitaalisen painamisen avulla.

Keskeiset aiheet

Painotuotteiden myyntivaltit digitaalisessa maailmassa

Tutustu, miten painotuotteiden ainutlaatuisia ominaisuuksia ja vahvuuksia voidaan – ja tulisi – hyödyntää uusien mahdollisuuksien ja tulovirtojen kehittämiseen huolimatta etenevästä siirtymisestä digitaaliseen viestintään.

Printti, identiteetti ja status

Tutustu, miten painettu viestintä voi tavoittaa asiakkaita ja vastata heidän tarpeeseensa saada ajankohtaista ja luotettavaa tietoa fyysisen ja digitaalisen maailman leikkauspisteissä.

Tekoälyn merkitys

Tutustu tekoälyn objektiiviseen rooliin nyt ja tulevaisuudessa ja erityisesti siihen, miten se voi tehostaa painopalvelujen tarjoajien keräämien tietojen taloudellista hyödyntämistä suhteessa painotuotteiden kykyyn herättää huomiota ja luoda inhimillisiä yhteyksiä.

Vastuullisuuden ylläpitäminen

Tutustu, miksi digitaalisen painamisen vastuullisuutta on tärkeää painottaa ja miten ympäristönäkökohdat ja parhaat käytännöt voivat säästää organisaatioiden aikaa ja rahaa.

Kumppanuus, yhteistyö ja tuki

Tutustu, miten painopalveluiden tarjoajat ja heidän asiakkaansa voivat saavuttaa molemminpuolisia hyötyjä keskittymällä yhteistyöhön ja miten Canonin tukee aktiivisesti koko arvoketjua käytännöllisten hankkeiden avulla.

Katso, miten Canon voi auttaa kasvattamaan painoliiketoimintaasi