Canon Student Development Programme (CSDP) on vakiinnuttanut asemansa korvaamattomana kasvumahdollisuutena tulevaisuuden kuvajournalistiikan kirkkaimmille tähdille. Ohjelmaan osallistuneet ovat osallistumisensa jälkeen työllistyneet kansainvälisiin uutistoimistoihin ja erilaisten kansainvälisesti arvostettujen julkaisujen palvelukseen. Esimerkiksi vuonna 2021 ohjelmaan osallistunut Chiara Negrello, jonka töitä on julkaistu säännöllisesti New York Timesissa, vuonna 2022 ohjelmassa mukana ollut Vasilis Tsiolis, jonka intiimejä, kreikkalaisista vuohipaimenista otettuja muotokuvia on nähty the Guardianin sivuilla, sekä Sveitsissä työskentelevä Sara Affolter, joka on osallistumisensa jälkeen ehtinyt julkaista eläinten oikeuksia käsittelevän kirjan ohjelman mentorinsa, Canon-lähettilään Ulla Lohmannin tuella.
Ohjelmaan voivat hakea Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa opiskelevat ja asuvat opiskelijat ja harjoittelijat. Hakuaika on 13.3.–16.4.2023. Tarjolla on lisäksi rajoitettu määrä paikkoja alan ammattilaisten suosittelemille henkilöille. Hakemukset käsittelee Getty Images-, Reuters-, AFP- ja EPA-kuvatoimistojen toimittajista koostuva paneeli, joka tekee lopulliset valinnat 100 lupaavimmista nuoresta tarinankertojasta.
Henkilökohtaista mentorointia
Valitut 100 opiskelijaa saavat kukin työparikseen yhden ohjelman asiantuntijamentoreista. Mentorin kanssa he pääsevät keskustelemaan kahden kesken niin tämänhetkisestä työstään kuin pitkän aikavälin uratoiveistaankin. Kesän aikana opiskelijoilla on mentorinsa kanssa useita etätapaamisia, joissa keskitytään portfolion ja projektiselosteen hiomiseen. Tarkoituksena on ennen kaikkea tutustuttaa opiskelijat erilaisiin muokkausvaihtoehtoihin ja uusiin keinoihin, joiden avulla he voivat kehittää kerronnallisia taitojaan ja löytää oman kuvaustyylinsä.
”Canon Student Development Programme -ohjelmasta on tullut yksi maailman johtavista nuoria valokuvaajia yhdistävistä ja heidän kehitystään tukevista ohjelmista”, toteaa Canon-lähettiläs, kuvajournalisti Daniel Etter. ”Olen seurannut ilolla ohjelmaan osallistuneiden opiskelijoiden kehitystä ja kasvua vuosien varrella. On hienoa nähdä, miten nuoret lahjakkuudet pääsevät tänäkin vuonna osallistumaan yhteen alan suurimmista tapahtumista ja hyötymään alan johtavien kuvajournalistien mentoroinnista. Lisäksi on hienoa, että he saavat taloudellista tukea ja pääsevät siten alkuun urallaan.”
Työpaja Espanjan Gironassa ja Visa pour l’Image -festivaali Ranskan Peripignanissa
Syyskuussa yhteensä 30 opiskelijaa saa kutsun viisipäiväiseen työpajaan, joka järjestetään Espanjan Gironassa sijaitsevassa katalonialaisessa maalaistalossa. Työpaja huipentuu vierailuun Ranskan Peripignanissa järjestettävillä kansainvälisillä Visa pour l’Image -kuvajournalismifestivaaleilla. Työpaja toimii lämminhenkisenä foorumina, joka tarjoaa osallistujille tilaisuuden vaihtaa ajatuksia ja verkostoitua arvostettujen ammattilaisten kanssa. Työpajan ohjaamiseen osallistuvat muun muassa palkittu kuvajournalisti Brent Stirton, The Guardian -lehden kuvatoimituksen johtaja Fiona Shields sekä Lars Lindemann, saksalaisen GEO Magazine -lehden kuvatoimituksen johtaja. Ryhmäportfoliokatselmukset tarjoavat opiskelijoille loistavan oppimistilaisuuden. Niiden aikana he pääsevät antamaan palautetta muille opiskelijoille ja saavat myös palautetta omasta työstään. Yksi opettajista on Canon-lähettiläs Paolo Verzone, joka pitää osallistujille käytännönläheisen oppitunnin valaistustekniikoista. Sen lisäksi, että opiskelijat pääsevät tutustumaan Visa pour l’Image -tapahtuman tärkeimpiin näyttelyihin ja iltanäytöksiin, heille tarjotaan myös tilaisuus osallistua uusiin portfoliokatselmuksiin ja laajentaa verkostoaan.
Hamburg Portfolio Review -tapahtuma
Hiottuaan portfolionsa huippuunsa ja opittuaan töiden esittelyn salat ohjelman eri vaiheissa viisi parasta opiskelijaa saa kutsun Hamburg Portfolio Review -tapahtumaan. Kolmipäiväisen matkan aikana kukin finaaliviisikosta osallistuu yksilöllisiin portfoliokatselmuksiin, minkä lisäksi he pääsevät osallistumaan moniin eksklusiivisiin mediatapahtumiin ja käymään keskusteluja alan keskeisten toimijoiden kanssa. Tämän lisäksi kukin osallistuja saa 2 000 euron apurahan sekä huippuluokan Canon-laitteita luovan työskentelynsä tueksi.
Kaikki ohjelmaan osallistumisen ehdot ovat luettavissa osoitteessa https://www.canon.fi/get-involved/student-development-programme/terms-and-conditions/