Tommi Laitinen on nimitetty Canon Oy:n toimitusjohtajaksi

Tommi Laitinen.jpg

Tommi Laitinen aloitti Canonin toimitusjohtajana 3.4.2023. Kuva: Pasi Salminen

Canon Oy nimitti Tommi Laitisen uudeksi toimitusjohtajaksi 3.4.2023 alkaen. Laitinen siirtyi Canonille Visma Software Oy:lta, jossa hän toimi yhtiön toimitusjohtajana. Laitinen on työskennellyt aiemmin myös Visma Consulting Oy:n tuotekehityspalveluiden liiketoimintajohtajana, ja työuransa hän on tehnyt ohjelmistokehityksen parissa.

Laitisella on monipuolinen kokemus tulosvastuullisesta johtamisesta, yrityskaupoista sekä johtoryhmätehtävistä. Laitinen tuo Canonille mukanaan vahvaa ohjelmistoalan osaamista, strategista visiota sekä omistautumista, joka tulee auttamaan yhtiötä toteuttamaan strategisia tavoitteitaan.

Canonin liiketoiminnan tulevaisuus ja kehitysaskeleet

Uudessa tehtävässään Laitinen keskittyy erityisesti Canonin tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisuihin sekä kannattavaan ja kestävään kasvuun.

”Erittäin mielenkiintoista päästä tuomaan omaa ohjelmistoalan kokemusta mukaan Canonin liiketoimintaan. Canon tunnetaan laadukkaista kameroista ja tulostimista, mutta niiden lisäksi meillä on laaja asiakaskunta myös tiedonhallinnan saralla. Tätä liiketoiminnan osa-aluetta tulemme viemään strategisesti eteenpäin”, Laitinen kertoo tehtävässä aloittamisesta.

Canonin toiminta perustuu Kyosei-yritysfilosofiaan, joka tarkoittaa elämistä ja työskentelyä yhdessä yhteisen hyvinvoinnin eteen. Filosofia ulottuu tuotekehityksestä ja -tuotannosta myös yhteiskunta- ja ympäristövastuullisuuteen.

”Canonin taloon oli mukava tulla. Täällä huokuu vahva ammattitaito, yhteisöllisyys sekä positiivinen fiilis. Hienoa päästä mukaan osaksi joukkoa, joka jakaa samoja tärkeitä arvoja kanssani”, Laitinen kertoo.