Kuvausvinkit: Juhlakuvat

Jouluvalot
Joulunaika on valojen juhlaa niin kotona kuin kaupungillakin.

Jouluvalojen kirkkauden ansiosta et tarvitse salamaa. Kameran asettaminen automaattikuvaustilaan tuo usein hyviä tuloksia. Yksi digitaalikameran hyvistä puolista on, että voit tarkistaa tulokset heti. Jos valotus ei ole onnistunut, voit ottaa kuvan uudestaan käyttämällä valotuksen korjausta (lisää valotusta, jos kuva on liian tumma, ja vähennä valotusta, jos kuva on liian kirkas) Varmista, että salama ei ole käytössä – automaattikuvaustilassa se voi välähtää automaattisesti.

Kamera määrittää todennäköisesti pitkän valotusajan kuvattaessa jouluvaloja, koska valotasot ovat melko matalia. Kuviin voi näin tulla helposti sumeutta, jos kuvaat käsivaralla. Kamera kannattaa siis pitää vakaana. Jalusta on hyvä kameran tuki, mutta sitä on usein hankala kuljettaa mukana. Voit kuitenkin ottaa tukea esimerkiksi tuolista, pöydästä, rapuista tai seinästä. Kun käytät itselaukaisua, kuvaan ei tule laukaisimen painamisen aiheuttamia tärähdyksiä.

Henkilöiden kuvaaminen jouluvaloissa
Joskus samassa kuvassa on sekä henkilöitä että jouluvaloja – esimerkiksi lapsia avaamassa paketteja kirkkaasti valaistun joulukuusen alla. Jos kuvaat salamalla, menetät joulukuusen kynttilöiden loisteen, mutta jos et käytä salamaa, lapset jäävät pimentoon.

Tässä tilanteessa kameran Yökuvaus -tila on oivallinen apu. Kun tämä asetus on valittuna, salama valaisee kuvassa olevat lapset, mutta suljin jää sen jälkeen auki, jotta joulukuusen kynttilät valottuvat oikein. Itse asiassa asetus sisältää kaksi valotusta yhtä aikaa. Koska käytössä on pitkä valotusaika, kamera kannattaa tukea, jotta tärähdykset eivät epäterävöitä kuvaa.

1  2  3  4

spacer
					image

Kuvausvinkit

Mustavalkokuvaus
Toimintakuvaus
Jouluiset muotokuvat
Yökuvaus
Syysvalokuvaus
Maisemakuvaus kaupungissa