Valaistustekniikat

Valaistustekniikat

Valaistustekniikat

Valaistustekniikat

Valaistustekniikat

Uusi EOS 760D, Opas 5: Valo

Tässä oppaassa käsitellään valoa. Valo on valokuvan tärkein tekijä, ja taito ottaa kuvia kaikissa mahdollisissa valaistusolosuhteissa on oleellinen osa valokuvaustaitoja.

Valotuksen hallinta

Kamerasi analysoi jatkuvasti kuvassa olevan valon määrää. Voit havaita tämän painamalla laukaisimen puoliväliin. Etsimessä näkyvät numerot osoittavat, kuinka valotusaika, aukon koko ja ISO-herkkyys vaihtelevat valon määrän mukaan. Näiden asetusten yhdistelmää kutsutaan valotukseksi. Se tuottaa kuvan, jonka kirkkaus on sopiva.

Valo – Canon

Tarkastele näitä kolmea kuvaa. Tavallisesti ylin määritellään alivalottuneeksi, keskimmäinen oikein valottuneeksi ja alin ylivalottuneeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että keskimmäinen kuva olisi paras. Voit säätää valotusta oman näkemyksesi mukaan.

Automaattitilassa kamera laskee sopivan valotuksen, mutta se ei välttämättä ole aina juuri sellainen, jota haluat kyseisessä tilanteessa käyttää. Jos esimerkiksi kuvaat lasta kynttilänvalossa, kuvasta voi tulla liian vaalea. Ikkunan edessä seisova henkilö taas voi kuvassa näkyä liian tummana. Valotusta säätämällä, eli kuvia vaalentamalla tai tummentamalla, kuvistasi tulee entistä näyttävämpiä.

Erilaisia tarkennustapoja -oppaassa (Opas 3) käsiteltiin luovien kuvaustilojen käyttämistä. Näiden kuvaustilojen avulla voi hallita valotuksen korjausta. Valotusta voi lisätä tai vähentää kääntämällä pikavalitsinta. (Katso kohta Valotusaskel ja valotusajan muutos.)

Valo – Canon

Valo ja varjo

Nyt kun valotuksen hallinta on tuttua, on syytä tarkastella valoa hieman tarkemmin. Vaikka kaikki luonnonvalo tulee samasta lähteestä, sen laatu vaihtelee merkittävästi vuorokaudenajan, sijainnin ja sääolojen mukaan. Nämä tekijät vaikuttavat valoon ja sitä kautta myös valokuviin.

Aikaisin aamulla ja myöhään iltapäivällä aurinko on matalalla. Silloin sen lämpimän oranssinsävyisen valo syventää luonnollisia värejä. Tällainen valaistus sopii hyvin ulkokuvaukseen, kun taas kesäaikaan keskipäivällä valo on sävyltään valkoista, haalistaa värit ja häivyttää yksityiskohdat.

Valo – Canon

Huomaa auringonpaisteen vaikutus yläkuvassa. Verrattaessa edelliseen yllä oleva kuva vaikuttaa tasapaksulta ja värit haaleilta.

Myös varjon tarkkuus, pituus ja suunta vaikuttavat huomattavasti päiväsaikaan otettuihin kuviin. Suora auringonvalo tuottaa tarkasti rajautuvia, tummia varjoja, kun taas pilvisellä säällä varjot ovat pehmeitä ja hajanaisia. Muotokuvaajat käyttävät mielellään pehmeää hajavaloa, sillä sen tuottamat pehmeät varjot tuovat kohteen kauniisti esiin.

Valo – Canon

Tämä muotokuva on kuvattu suorassa auringonvalossa, mutta se on otettu juuri ennen auringonlaskua valon hajaantuessa ohuen pilviverhon läpi. Tämä on yksi muotokuvaukseen parhaiten sopivista valaistuksista, sillä se tuo kohteen kauniisti esiin, lämmittää ihon sävyt ja pehmentää varjoja.

Myös kuvauskulma vaikuttaa lopputulokseen. Ota muotokuva aurinkoa vasten (mutta ei suoraan sitä kohti) tai maisemakuva 90 asteen kulmassa auringonvaloon nähden. Kuvauskulman vaihtaminen muuttaa kameran vastaanottamia valotustietoja. Voit kokeilla myös valotuksen korjauksen vaikutusta kuviisi.

Jos esimerkiksi kuvaat aurinkoa kohti, voit lisätä valotusta, jotta saat kuvan etualalla olevan kohteen näkymään kirkkaampana. Auringonlaskun aikana valotuksen vähentäminen korostaa entisestään kylläisiä, lämpimiä sävyjä. Kokeile eri valotusasetuksia. Voit aina poistaa ne kuvat, joihin et ole tyytyväinen.

Valon värilämpötila

Aiemmin on jo käsitelty hieman valon väriä tai lämpötilaa sekä tarkasteltu auringonvalon muuttumista keskipäivän sinisävyisen kylmästä valosta illan lämpimään oranssinsävyyn. Kamerasi tunnistaa hyvin värilämpötiloja, ja sen valkotasapainojärjestelmä osaa tasapainottaa värien vaihtelua.

Kameran oletusasetuksena on automaattinen valkotasapaino (auto white balance, AWB), joka tasoittaa erinomaisesti laajoja värilämpötilan heilahteluja. Kokeile vaihtaa valkotasapainoasetukseksi jokin esiasetuksista – päivänvalo, varjo, pilvinen, hehkulamppu tai loisteputki – ja katso, miten muutos vaikuttaa kuvaan. Voi olla, että pidät jostain asetuksesta enemmän kuin muista. Muista kuitenkin vaihtaa asetus takaisin automaattiseksi, kun siirryt toiseen paikkaan.

Valo – Canon

Valkotasapainoasetusta kannattaa käyttää sisätiloissa kuvattaessa. Tällaisissa olosuhteissa värilämpötila saattaa vaihdella suuresti, mikä puolestaan voi hämätä kameraa. Tällöin sisäkuvista saattaa tulla liian oransseja. Jos kuvissasi on tämä ongelma, ota käyttöön hehkulamppuasetus.

Valo – Canon

Tässä kuvassa on otettu pilvisestä säästä kaikki irti käyttämällä kuvioita ja yksityiskohtia ja ottamalla kuvaan mukaan mahdollisimman vähän taivasta. Kuva on otettu RAW-muodossa, ja valkotasapainoasetuksena on käytetty loisteputkiasetusta tuomaan kuvaan viileää sinisävyä.

Jos käytät RAW-muotoa, voit avata kuvan tietokoneella Digital Photo Professional -ohjelmassa ja kokeilla erilaisia valkotasapainoasetuksia. (Katso kohta RAW-kuvaus.)

Toivottavasti olet saanut tästä oppaasta ja muista sarjan oppaista hyviä kuvausvinkkejä. Vaikka kamerassasi on erittäin paljon erilaisia toimintoja ja se tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia, jo perustason tiedot hankkimalla voit hyödyntää sitä varsin taitavasti. Opittavaa on tietenkin paljon, mutta parhaiten näissä oppaissa kuvatut tekniikat oppii kokeilemalla. Mitä enemmän käytät näitä tekniikoita, sitä tutummiksi ne käyvät ja sitä parempia ottamistasi kuvista tulee.

Sovellusten lataaminen

Opas 5 – Image 7.jpg

Tutustu valokuvaukseen digitaalisella järjestelmäkameralla ja opi käyttämään kamerasi ominaisuuksia entistä paremmin.

Canonin Camera Connect -sovellus yhdistää kamerasi Apple- tai Android-laitteeseen. Lataa kuvasi helppoa jakamista varten ja käytä puhelintasi kameran kauko-ohjaimena.

Valotusaskel ja valotusajan muutos

Käsite ”valotusaskel” kuvaa valon määrän suhteellista muutosta. Yhden askelen lisäys kaksinkertaistaa valon määrän, ja seuraava askeleen lisäys kaksinkertaistaa sen uudelleen. Valotuksen korjauksen kautta voi lisätä tai vähentää valotusta enintään kolmen askelen verran. Tätä suuremmat valotuksen säädöt on tehtävä manuaalitilassa.

RAW-kuvaus

RAW-tiedostomuoto ei pakkaa digitaalista kuvaa kuten tavallinen JPEG-muoto. Kuvien tiedostokoko on siis hyvin suuri.

RAW-tiedostojen käsittelemiseen tarvitaan ohjelmisto, kuten Canonin Digital Photo Professional (DPP), joka toimitetaan kameran mukana ohjelmisto-CD-levyllä.

Kuvaa, jaa ja katsele – #MyNewCanon #CanonUsingLight

Muista jakaa parhaat otoksesi Facebookissa Canonin kuvasivulla. Kokeile tällä kertaa saman näkymän kuvaamista eri vuorokaudenaikoina, jotta näet, kuinka valon määrä vaikuttaa kuvaan. Jaa suosikkivuorokaudenaikasi muiden kanssa tunnisteilla #MyNewCanon #CanonUsingLight.

Jaa luomuksesi

Kuvaa samaa näkymää eri vuorokaudenaikoina ja jaa paras kuvasi kanssamme.