no consumer

Täydellisiä muotokuvia, Christian Anderl

Canon Explorer Christian Anderl on paitsi innokas muusikko ja lahjakas kokki myös kansainvälinen valokuvaaja, joka on erikoistunut mainosmuotokuvaukseen. Hänen asiakkaisiinsa kuuluvat muun muassa Red Bull, Ikea ja Universal.

Christian paljastaa meille, miten muotokuvista saa kiinnostavia.

Suurin haaste muotokuvaajalle

”Usein käy niin, että kuvattava henkilö jännittää. Hän saattaa vaistota, että odotan häneltä jotain – ehkä hän ei osaa rentoutua tai hän ei tiedä, miten kameran edessä ollaan. Haasteet alkavat jo ennen kuin kuvattava henkilö astuu kameran eteen. Kuvaajana minun täytyy löytää yhteinen sävel kuvattavan kanssa, jotta voin luoda intiimin hetken, joka tuo esiin kuvattavan personallisuuden.”

Aitojen ja persoonallisten muotokuvien kuvaaminen

”Joskus valmisteluun menee kauemmin kuin itse kuvaamiseen. Varmistan aina, että henkilö on rentoutunut, ennen kuin aloitan kuvaamisen, ja yritän ottaa selvää, mistä hän on kiinnostunut. Jotkut rentoutuvat saadessaan jutella lapsistaan, perheestään, urheilusta tai vaikkapa telttailusta. Pitää ottaa selvää, mistä henkilö mielellään juttelee. Tästä on apua, kun henkilö käy kameran eteen – juttelen kuvattavan kanssa samalla kun säädän valaistusta ja tekniikkaa. Pohjustamalla kuvausta etukäteiskeskustelulla opin tuntemaan kuvattavan paremmin, ja silloin muotokuvastakin tulee parempi.

”Näytän aina otokseni kuvattavalle – varmistan, että hän on tyytyväinen ainakin yhteen muotokuvaan ja että kokemus on ollut hänelle hyvä.”

Miksi muotokuvien ottaminen on palkitsevaa?

”Yksinkertaista – jos on kiinnostunut ihmisistä, on myös kiinnostunut muotokuvien ottamiseen liittyvistä haasteista ja kokemuksista. Koskaan ei tiedä kehen törmää, tai minkälainen joku on. Muotokuvia ottamalla voi oppia paljon niin ihmisistä kuin valokuvauksestakin. Itsevarmalta vaikuttavakin ihminen on usein pohjimmiltaan epävarma itsestään, ja epäilykset nousevat helposti ihmisen mieleen kuvaustilanteessa. Hän saattaa pelätä, että muotokuva paljastaa hänen epävarmuutensa. Kuvaajan täytyy saada kuvattava luottamaan itseensä. On palkitsevaa nähdä, kun onnistunut muotokuva vahvistaa ihmisen itseluottamusta.

Günter-Tolar-Christian-Anderl.jpg
Günter Tolar – © Christian Anderl – Canon EOS 5D Mark II ja Canon EF70-200mm f/2.8L IS II USM -objektiivi, valotusaika 1/125 sekuntia, aukko f/10, ISO-herkkyys 100.

”Muotokuvan valmistelu sujui mutkattomasti – Günter Tolar on kokenut TV-juontaja ja tottunut olemaan kuvattavana. Tämä voi muodostaa myös haasteen. Jos kuvattava on julkkis tai hyvin tottunut valokuvaajiin ja kameroihin, hän saattaa ikävystyä joutuessaan poseeraamaan aina samalla tavalla. Onneksi Günter on mukava ihminen, ja yhteistyömme sujui hyvin.

”Olimme studiossa puolisen tuntia ja juttelimme hänen työstään, elämästään ja kokemuksistaan media-alalla. Kerroin hänelle yksityiskohtaisesti, miltä halusin muotokuvan näyttävän. Halusin ottaa mustavalkoisen kuvan, jonka terävät kontrastit toisivat hänen kasvonpiirteensä ja juonteensa esiin.

”Lyhyesti sanottuna halusin ottaa intiimin luonnemuotokuvan, joka heijastaisi hänen elämäntarinaansa ja kokemuksiaan. Tämä sopi Günterille, ja aloimme kuvata vakavia ilmeitä, koska yleensä hän hymyilee kuvissa. Hän halusi ottaa vakavia muotokuvia, ja pidimme kovasti tuloksista. Mutta paras kuva otettiin, kun aloin säheltää ja Günter nauroi minulle. Se oli hyvin vilpitön hetki, ja olen tosi iloinen, että ehdin painaa laukaisinta ja ikuistaa sen. Ryhdyimme kuvaamaan hymyttömiä kuvia ja päädyimme nauravaan kuvaan. Asiat eivät mene koskaan odotusten mukaisesti, ja joskus juuri se on parasta!

”Studion ulkopuolella kuvaaminen on erilaista, koska valot ja kamerat eivät häiritse kuvattavaa yhtä paljon. Studiossa kuvattava saattaa keskittyä liikaa valoihin, kameraan ja kuvaajaan, ja rentoutuneen tunnelman luominen on vaikeampaa. Toisaalta, jos kuvattava ei keskity tilanteeseen ja ympärillä on paljon väkeä, on vaikea saada otettua aitoa ja persoonallista kuvaa. Kaikki riippuu enemmän kuvattavasta henkilöstä kuin puitteista. Jokainen kuvattava on yksilö ja reagoi eri tavalla kameroihin, valoihin ja valokuvaajiin.

”Missä tahansa kuvaakin, on tärkeä löytää yhteinen sävel kuvattavan kanssa. Pidän kameraa kädessä vain kun se on välttämätöntä. Kamera on työkalu, joka on välttämätön muotokuvien ottamiseen, mutta jos kuvaaja pitää sitä koko ajan kädessään tai kasvojensa edessä, on vaikea luoda yhteyttä kuvattavan kanssa. Yhteys on avain loistavien muotokuvien ottamiseen.”

Pysy ajan tasalla

Tulossa seuraavaksi: Näe maailma ilman etsintä.

Tilaa uutiskirje