Maxim Shemetov

Kaupunkiviljelyä parhaimmillaan – ruotsalaiset palaavat juurilleen
Toimittajat Maxim Shemetov ja Helena Soderpalm

Ruotsalaiset ovat löytäneet kaupunkiviljelyn ilot ja kasvattavat nyt tuoreita vihanneksia ja kasviksia kattopuutarhoissaan, kerrostaloparvekkeillaan ja jopa käytöstä poistetuilla rautateillä. Mikä onkaan parempi keino päästä kosketuksiin luonnon kanssa urbaanissa ympäristössä.

Kaupunkiviljely on uusi globaali trendi, ja yhä useampi ruotsalainen hoitaa omaa ikkunapuutarhaa tai hankkii palstan siirtolapuutarhasta. Myös julkisiin tiloihin tai teollisuusalueille perustetut puutarhat houkuttelevat kävijöitä.

"Kattopuutarhojen avulla voimme kehittää kaupunkien biodiversiteettiä", kertoo John Block, joka järjestää opastettuja kierroksia Augustenborgin kasvitieteellisessä kattopuutarhassa Malmössä.

Maxim Shemetov

Augustenborgin kattopuutarha on yli 9 500 neliömetrin kokoinen alue, joka on rakennettu paikallishallinnon toimistorakennusten katoille. Blockin mukaan puutarha on paljon muutakin kuin vain ilo silmälle.

"Näiden uusien viheralueiden ansiosta pystymme kehittämään kaupunkiympäristöä, säästämään rakennusten viilentämiseen tarvittavaa energiaa ja vähentämään ilmansaasteita."

Maxim Shemetov

Hyvinä esimerkkeinä toimivat New Yorkin Highline, joka on vanhalle ilmaradalle rakennettu kaupunkipuutarha, ja Berliinin Prinzessinnengarten, joka on joutomaalle perustettu kasvimaa. Näiden esimerkkien innostamana Tukholmassa urbaanin lähiön asukkaat perustivat käytöstä poistetulle rautatielle julkisen puutarhan, joka täyttyi nopeasti satojen harrasteviljelijöiden kasveista.

Maxim Shemetov

Tarina alkoi viisi vuotta sitten, kun Philipp Olsmeyer halusi tehdä Södermalmin asuinympäristöstään vehreämmän. Hän otti yhteyttä paikallisiin viranomaisiin ja esitti ideansa rautatiepuutarhasta – Trädgård på Spåret.

"Nyt rautatiellä on noin 200 viljelylaaria. Osa kuuluu järjestöille ja osa kouluille", hän kertoo.

Maxim Shemetov

Muutaman kilometrin päässä sijaitseva Rosendalsin puutarha on suosittu kohde Tukholman kulinaristien parissa, sillä siellä voi nauttia tuoreista vihanneksista, hedelmistä ja yrteistä tyylikkäässä kasvihuonekahvilassa.

Pelle Mattsson on yhdistänyt onnistuneesti kuvittajan ja graafikon työnsä kasvinviljelyn kanssa Rosendalsissa. Näin hän pysyy kosketuksissa luonnon ja vaihtuvien vuodenaikojen kanssa.

Maxim Shemetov

"Ruotsissa puutarhanviljely on sidoksissa vuodenaikoihin, joten minusta tämä on hyvä yhdistelmä", hän kertoo.

"Istun muutaman päivän studiossa suunnittelemassa kuvia ja muutaman päivän puutarhassa hoitamassa kasveja."