Vuoden parhaimmat lehtikuvat on valittu!

Kuvajournalismi 2018 -kilpailuun osallistui yhteensä 101 valokuvaajaa 2043 työllä, kuvajournalisti 2018 on Touko Hujanen ja vuoden lehtikuvan on kuvannut Joonas Brandt.

Vuoden Kuvajournalistin 2018, Touko Hujasen kuva palkitusta kuvasarjasta

Vuoden Kuvajournalistia, Touko Hujasta, tuomaristo kommentoi voittajaksi, jolla on vahva ja kansainvälinen oma kädenjälki. Tuomariston mukaan ”Kuvasarja herättelee katsojan pohtimaan omaa suhdetta luontoon ja kuluttamiseen. Tarvitsemmeko kaikkea materiaa ja turhuutta ympärillämme?”

Yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan viiden finalistin joukosta ja suosikiksi nousi Meeri Koutaniemi yhteensä 1700:lla äänellä.

Kaikkien sarjojen voittajakuvat ja -videot sekä kilpailun satoa on nähtävillä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 18. -31.3.2019. Kesällä näyttely siirtyy Porin Satakunnan ammattikorkeakoulun SAMK-kampukselle 11.7.-4.8.2019 ja syksyllä Tampereelle Valokuvakeskus Nykyaikaan 31.8.-29.9.2019.

Canon on Kuvajournalismi 2018 -kilpailun pääyhteistyökumppani. ”Canon on palvellut valokuvauksen ammattilaisia ja harrastajia jo yli 80 vuoden ajan, ja kuva on tärkeä osa yrityskulttuuriamme”, kertoo Canon Oy:n toimitusjohtaja Harry Nyström. ”Olemme aina pyrkineet tarjoamaan ammattikuvaajille maailman parhaat työkalut ja olemme ylpeitä siitä, että ammattilaiset luottavat niihin.”

Kilpailun tukijana Canon haluaa edistää korkealaatuista journalismia sekä nostaa esiin eri kategorioiden parhaita kuvia ja kuvaajia Suomesta sekä tuoda kuvien parhaimmiston mahdollisimman monen nähtäville.

Lisätietoja: Canon Oy, Olli Turtiainen, olli.turtiainen@canon.fi, p. +358 40 7716226