Stef Michalak crouching on a path with a Canon EOS M50 to film his son's first ride on a balance bike.

VIDEOTEKNIIKAT

Ikimuistoiset hetket: perheen kuvaaminen

Stef ja Hannah Michalak kertovat olevansa ”videoita kuvaava perhe Bathista”. Pariskunta kuvaa elämyksellisiä hetkiä vanhemmuudestaan elokuvamaisiksi videoiksi, joista on tullut erittäin suosittuja. Michalakit liittyivät YouTubeen vuonna 2012, ja heidän viikoittaisilla vlogeillaan on 276 000 tilaajaa ja yli 43 miljoonaa katselukertaa.

Nämä aidot ja spontaanit videot pariskunnan elämästä edellyttävät huolellista suunnittelua, kuvaamista ja muokkausta – ja Stef on hionnut tämän prosessin täydelliseksi yrityksen ja erehdyksen menetelmällä vuosien kuluessa.

Stefin ja Hannahin ahkeruus on palkittu. He ovat menestyneet hyvin tubettajina ja lisäksi heillä on tallessa paljon kauniita videoita, joita he voivat katsella tulevaisuudessa. Kuten Stef sanoo: ”Videoiden eteen kannattaa nähdä vaivaa, koska ne ovat mittaamattoman arvokkaita koko perheelle. Kukaan ei kadu 20 vuoden kuluttua sitä, että käytti koko päivän kauniin videon kuvaamiseen. Ikuistamme muistot videoihin valokuvien sijasta, koska juuri video herättää taakse jääneet hetket eloon.”

Michalakit aloittivat kuvaamisen tavallisella kompaktikameralla, mutta vaikka heillä on nykyään myös ammattikameroita, he taltioivat pienet arkiset hetket mieluiten Canon EOS M50 -kameralla. Se on monipuolinen peilitön kamera, joka tarjoaa 24,1 megapikselin valokuvat ja 4K Ultra High Definition -videotekniikan kompaktissa rungossa.

"Canon EOS M50 -kamera on kätevä ja helppokäyttöinen. jokapaikan kamera. Käynnistä kamera, valitse videokuvaustila, tee muutama nopea säätö valikoissa ja ala kuvata,” Stef neuvoo.

Katso, miten Stef kuvasi videon siitä, miten perheen kuopus oppi ajamaan pyörällä. Samalla saat vinkkejä videokuvauksen aloittamiseen.

1. Etsi kiinnostava kulma

Stef Michalak holding a Canon EOS M50 camera at floor level to film his son's first ride on a balance bike.
Eri kuvakulmien kokeileminen on loistava tapa varioida videoita. Stef suosittelee sommittelun parantamista siirtämällä kameraa kohteen ympärillä. Näin videosta tulee mielenkiintoisempi.

Jos valokuvat ovat sinulle tutumpia kuin videot, ei hätää – tartu rohkeasti uuteen haasteeseen. Voit hyödyntää kaikkia valokuvaustaitojasi kuvatessasi videoita. ”Kun aloittaa videon kuvaamisen, kannattaa ajatella ottavansa valokuvia”, Stef sanoo. ”Minulla on pieni ikkuna, josta avautuu laaja näkymä. Kaikki riippuu siitä, mihin suuntaan ikkunan, jotta saan kuvaan koko näkymän. Joskus kannattaa ottaa askel vasemmalle tai oikealle tai laskea kameraa alemmas tai ylemmäs, jotta sommitelmasta tulee parempi ja katsojan huomio kiinnittyy kohteeseen.”

”Ihmiset pitävät kameraa usein silmien tasalla, mutta kannattaa kokeilla muita kulmia,” hän lisää. ”Kun kuvaa lapsia, on tärkeä laskea kamera heidän tasolleen. Useimmiten kuvaan kyykkyasennossa, istuen tai maaten. Canon EOS M50 on erittäin kätevä, koska siinä on kääntyvä kosketusnäyttö. Sen ansiosta voin pitää kameraa alhaalla ja kääntää näytön ylöspäin, jotta näen paremmin, mitä kuvaan. Suosittelen myös ristikkoviivanäytön käyttämistä kuvan rajaamiseksi."

Canon Camera Connect -sovellus, jolla kameran voi yhdistää kameran iOS- tai Android-laitteeseen, helpottaa kuvaamista epätavallisista kulmista, koska tarkennusta voi säätää koskettamatta kameraa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Vlogger Sanne from Books & Quills is filmed writing in her journal.

VLOGGAAMINEN

Canonin parhaat vlogikamerat

Haluatko aloittaa vloggauksen? Tutustu parhaiten vloggaamiseen sopiviin kameroihin, joiden kuvanlaatu on erinomainen ja joilla voit luoda upeita videoblogeja.

Two women pose in front of a camera in a clothes shop.

VLOGGAAMINEN

Ohjeita: vloggaamiseen liittyviä vinkkejä, joiden avulla pääset alkuun

Vloggaamisen aloittaminen on hauska ja palkitseva kokemus. Katso vinkkimme vloggaamiseen ja opi kuvaamaan upeita videoita, jotka miellyttävät kokeneitakin katsojia.

YouTube star and vlogger Mike Gray presses the Record button on the Canon PowerShot G7 X Mark III's touchscreen.

VLOGGAAMINEN

Luovia vloggausvinkkejä Canon PowerShot G7 X Mark III -kameran käyttäjille

YouTube-tähti MikeVisuals kertoo, miten hänen luovat vloginsa syntyvät kätevän pienikokoisella Canon PowerShot G7 X Mark III -kameralla, ja jakaa parhaat vloggausvinkkinsä.

2. Vakaat kuvat

Stef Michalak helping his son hold onto the handles of his balance bike. Stef's EOS M50 is resting on the arm of a bench.
Kukaan ei kaipaa sumeita kuvia. Voit estää kameran tärinää esimerkiksi tukemalla kameran vakaaseen alustaan, hankkimalla jalustan tai käyttämällä kuvanvakaimella varustettua objektiivia.

Voit välttää tärisevät kuvat ja kuvata ammattimaista materiaalia pitämällä kameraa ja objektiivia tuettuna samaan tapaan kuin ottaessasi valokuvia. "Pitele kameraa molemmin käsin ja paina kyynärpäät kylkiäsi vasten,” Stef neuvoo. "Ja kannattaa hankkia jalusta. Sen ei tarvitse olla iso ja painava, jos kamerasi on kevyt, kuten Canon EOS M50.

"Katso, löytyykö ympäriltä mitään, mistä saat tukea kameralle. Voit esimerkiksi asettaa kameran ovea vasten ja avata sitten oven hitaasti, jolloin liike on pehmeää. Joskus olen jopa asettanut kameran hitaasti pyörivään munakelloon ja nopeuttanut kuvamateriaalin myöhemmin.”

Canonin kuvanvakaimella (IS) varustetut objektiivit, kuten Canon EF-M 15-45mm f/3,5-6,3 IS STM helpottavat vakaiden kuvien ottamista. Mutta kameran tärinää voi korjata myös digitaalisesti, vaikka objektiivissa ei olisi kuvanvakainta.

3. Tarkenna kasvot

A portrait of Stef Michalak's youngest son Rufus.
Canon EOS M50 -kamerassa on Kasvot+Seuranta AF, joten liikkuvien kohteiden tarkentaminen sujuu helposti – tämä on ihanteellista perheen kuvaamiseen.

Stef suosittelee Canon EOS M50 -kameran Kasvot+Seuranta AF -toimintoa, joka tarkentaa liikkuvat kohteet automaattisesti. "Käytän tätä toimintoa kaikissa Canonin kameroissani. Se tarkentaa toimintaa loistavasti varsinkin kun kuvaan aktiivisia lapsia. Se on luotettava, joten minulla on yksi huoli vähemmän kuvatessani.”

Monissa Canonin kameroissa on Dual Pixel CMOS AF -automaattitarkennus, jossa kameran kennon pikselit toimivat AF-pisteinä. Tämä takaa entistä nopeamman ja tarkemman seurannan. Tämä toiminto aktivoituu Canon EOS M50 -kamerassa, kun kuvataan Full HD -tarkkuudella. Se on sopiva tarkkuus, kun haluat muokata materiaalia nopeasti tai kun tallennustilaa on vähän. Dual Pixel CMOS AF -automaattitarkennus käyttää jopa 143:a AF-pistettä (objektiivin mukaan) kasvojen ja kohteiden seurannassa. Manuaalisesti valittava tarkennus kuva-alalla tarkoittaa, että kun kuvaat toimintaa, voit siirtää tarkennusta kosketusnäytöllä sormellasi tai voit luoda ammattimaisen tarkennuspisteen siirron.

4. Käytä suurta kuvataajuutta toiminnalle

Stef Michalak's eldest son, Grayson, riding a scooter over a bridge in a park.
Stef kuvaa yleensä suurimmalla mahdollisella kuvataajuudella, jotta hän voi taltioida enemmän yksityiskohtia ja luoda hidastettuja videoita.

Ennen kuvaamisen aloittamista sinun pitää valita kuvataajuus videon tallennuskokoa varten. Tämä asettaa sekunnissa tallennettavien kuvien määrän. Kuvatessasi suurella kuvataajuudella voit tallentaa enemmän yksityiskohtia toimintajaksoihin. Lisäksi voit luoda hidastetun videon, kun toistat leikkeen normaalilla nopeudella.

"Käytän useimmiten suurinta kuvataajuutta, koska sen ansiosta voin hidastaa kuvamateriaalia joustavasti myöhemmin,” Stef kertoo. "Joten valitse asetukseksi mieluummin 50 kuvaa sekunnissa kuin 25 kuvaa sekunnissa, jos mahdollista. En kuitenkaan lataa videota verkkoon suurella kuvataajuudella, koska se näyttää hyperrealistiselta. Sen sijaan valitsen videon asteukseksi 25 kuvaa sekunnissa ennen lataamista, koska tulos on silloin elokuvamaisempi. Valitsisin asetukseksi 25 kuvaa sekunnissa vain jos kuvaisin lähikuvaa puhuvasta henkilöstä eikä minun tarvitsisi hidastaa videota.”

Kun kuvaat videon pienemmällä tarkkuudella, käytössäsi on laajempi valikoima kuvataajuuksia. Joten leikkeet kannattaa kuvata ennemmin Full HD -tarkkuudella kuin 4K-tarkkuudella, jos haluaa luoda sulavia hidastettuja leikkeitä.

5. Tallenna selkeää ääntä

The Canon EOS M50 with the Canon DM-E100 mic attached, positioned on the arm of a bench behind Stef Michalak and his son.
Äänenlaatu on tärkeä videoissa. Stef suosittelee käyttämään automaattista tallennustasoa ja käyttämään pientä stereomikrofonia.

Äänenlaatu on yhtä tärkeä kuin kuvanlaatu, mutta Stef neuvoo pitämään asiat yksinkertaisina. "Suosittelen käyttämään tallennustason automaattiasetusta, jotta voit keskittyä hetken ikuistamiseen.”

Canonin STM-objektiivi, kuten Canon EF-M 15-45mm f/3,5-6,3 IS STM, käyttää erittäin hiljaista askelmoottoria automaattitarkennuksessa. Se on erinomainen valinta, kun tallennat ääntä kameralla. Voit parantaa äänenlaatua käyttämällä mikrofonia, joka liitetään kameran salamakenkään. "Jopa pieni stereomikrofoni, kuten Canon DM-E100, parantaa lopputulosta huomattavasti", Stef sanoo.

Jos kuvaat teleobjektiivilla, Stef suosittelee äänen tallentamista puhelimella. "Jos haluat kuvata itseäsi etäältä, aseta puhelimesi äänentallennustilaan ja sijoita se lähellesi. Taputa kolme kertaa kameralla, koska se helpottaa äänen ja kuvan synkronointia ohjelmistolla.”

6. Kerro tarina objektiivisesti

Stef Michalak filming his young son as he makes a peace sign at the camera.
Et voi kuvata jokaista hetkeä, joten aseta itsellesi aikaraja. Kun muokkaat videota, valitse suosikkiotoksesi ja leikkaa muu pois, jotta voit olla ylpeä lopputuloksesta.

On helppoa kuvata kaikkea mahdollista, kun kuvaa perhetapahtumia. Stef suosittelee, että pysyt objektiivisena ja asetat itsellesi tavoitteen. "Ei riitä että otos on kaunis. Sen pitää myös viedä tarinaa eteenpäin. Alussa saattaa käydä niin, että kuvaat liikaa ja väsyt. Sinun pitää löytää sopiva kuvausrytmi. Älä yritä taltioida jokaista pikkuasiaa päivän tapahtumista.

Jos olet kuvannut tuntikausia materiaalia, niin aseta muokkausvaiheessa itsellesi minuuttitavoite, jotta lopullisesta videosta ei tule 45 minuutin pituinen montaasi. Karsi leikkeitä, kunnes parhaat otokset ovat jäljellä."

Teksti: Marcus Hawkins

Vastaavat tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit



Inspirointiosiostamme löydät parhaat kuvausvinkit, osto-oppaat ja haastattelut – eli kaiken mitä tarvitset löytääksesi juuri sinulle sopivan kameran tai tulostimen ja herättääksesi seuraavan ideasi henkiin.

Palaa vinkkeihin ja tekniikkoihin