A group of people, seen from behind, watch fireworks. One person in the foreground is in focus, and warmly dressed in overcoat and beanie hat.

ILOTULITUSKUVAUS

Opi kuvaamaan ilotulituksia luovasti

Yötaivasta vasten räiskyvät värikkäät ilotulitukset ovat monien mielestä taianomaisia. Miten niiden lumo sitten ikuistetaan valokuviin? Oikeiden asetusten käyttö on tietysti tärkeää, mutta on hyvä ottaa huomioon myös se, mikä tekee tapahtumasta erityisen.

Ilotulituksia järjestetään vuoden vaihtuessa, tärkeinä merkkipäivinä, häissä ja muissa juhlissa, jotka tuovat yhteen toisilleen tärkeitä ihmisiä. Mikset siis ottaisi myös ystäviä ja läheisiä mukaan hauskoihin tapahtumakuviin?

Seuraavissa vinkeissä vastaamme kymmeneen ilotulituskuvaukseen liittyvään kysymykseen, jotka koskevat esimerkiksi valotusajan valintaa ja luovien kuvausideoiden keksimistä. Ohjeista on hyötyä yhtä lailla PowerShotin, peilittömän kuin järjestelmäkamerankin käyttäjille.

1. Missä ilotulituksia kannattaa kuvata?

Pyri löytämään paikka, josta saat mahdollisimman vaikuttavia kuvia esteettömästi. Kuvauspaikka kannattaa valita etukäteen. Tutustu ympäristöön jo päivänvalossa ja selvitä, mihin suuntaan tuuli puhaltaa.

Tämä on erityisen tärkeää, jos lähistöllä on myös kokko – kun ennakoit olosuhteet, savu ja kipinät eivät pääse pilaamaan kuvia. Jos aiot käyttää jalustaa, asetu paikkaan, jossa muut ihmiset eivät ole tielläsi.

2. Miten ikuistan juhlien ilotulituksen tunnelman?

In a long-exposure image, a sillhouetted figure has drawn a bright pink five-pointed star with a sparkler.

Juhlien tunnelman saat ikuistettua hauskasti, kun kuvaat esimerkiksi perheenjäseniä piirtämässä valokuvioita tähtisadetikuilla. Canon-valokuvausopas-sovelluksesta saat ohjeita valomaalaukseen ja vinkkejä tekniikoiden valintaan.

Kiinnostavan vaikutelman voit luoda myös kuvaamalla rakettien heijastuksia ikkunoista, joiden takana ihmiset katsovat ilotulitusta. Ota pari testikuvaa ja varmista, että katsojat valottuvat oikein. Käytä sitten samoja asetuksia varsinaisessa kuvaustilanteessa. Jos sinulla on Canon PowerShot G7 X Mark II, vastaava PowerShot-kamera tai mikä tahansa EOS-järjestelmäkamera, tallenna kuvat RAW-muodossa. Tällöin pystyt muokkaamaan kuvan eri osia monipuolisesti jälkikäsittelyssä Canon Digital Photo Professional -ohjelmalla.

3. Miten saan ilotulitteista teräviä kuvia?

On käytännössä mahdotonta tietää, milloin suurimmat ja värikkäimmät raketit räjähtävät. Siksi kamera kannattaa asettaa jatkuvan kuvauksen tilaan. Tällöin sinulla on paremmat mahdollisuudet räiskyvimpien hetkien vangitsemiseen.

Jos kamera on jalustalla, voit kauko-ohjata sitä puhelimella tai tabletilla Canon Camera Connect -sovelluksen avulla. Vaihtoehtoisesti voit käyttää langallista tai langatonta kauko-ohjainta tai kameran itselaukaisinta. Näin voit laukaista kameran koskematta siihen, jolloin se ei tärähdä niin herkästi ja kuvista tulee todennäköisemmin teräviä.

4. Miten kuvaan ilotulitusta ilman jalustaa?

Jos kuvaat käsivaralta, käytä kameran tai objektiivin kuvanvakainta (jos jommassakummassa on vakain). Se kompensoi kameran tärähtelyä. Ota kuitenkin huomioon, että aukon esivalintaa käytettäessä kuvanvakain saattaa pidentää valotusaikaa.

Jos objektiivissa on kytkin, kuvanvakain voidaan mahdollisesti ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä sillä. Muussa tapauksessa valinta tehdään kameran valikoiden kautta.

5. Mikä on paras objektiivi ilotulituskuvaukseen?

Aiheeseen liittyvät artikkelit
A man and woman with a small child sitting halfway up a small stepladder, in front of fir trees with a few decorations hanging from some branches.

PERHEVALOKUVAUS

Lena Petrovan 10 vinkkiä joulukuvaukseen

Tutustu tunnetun perhekuvaajan kymmeneen kätevään vinkkiin, joiden avulla saat hauskoja ja luonnollisia muotokuvia.

A table filled with Christmas-themed paper crafted decorations and gifts.

TULOSTA ASKARRELTAVAA

Tulosta itse joulukoristeita, lahjoja ja pelejä

Vapauta luovuutesi ja tulosta joulukoristeita, kivoja lahjoja ja jännittäviä pelejä koko perheelle. Voit ladata ja tulostaa mallipohjat maksutta.

Two people skateboard down a city street at night, colourful lights from buildings reflecting in the wet road surface.

MATKUSTUS

11 vinkkiä kaupunkiloman ikuistamiseen

Näin saat eniten irti kamerastasi kaupunkilomalla ja ikuistat urbaanin kohteen tunnelman.

Pelkkiä värikkäitä ilotulitteita sisältävä sommittelukin voi olla vaikuttava, mutta usein esimerkiksi rakennusten ottaminen mukaan kuvaan voi tehdä siitä kiinnostavamman ja antaa sille kontekstia. Zoom-objektiivi helpottaa sommittelun vaihtelua etenkin jalustaa käytettäessä. Laajakulmaista objektiivia käyttäessäsi saat kuvaan mukaan enemmän ympäristöä. Sopivia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Canon EF-S 10–22 mm f/3.5–4.5 USM ja Canon EF 17–40 mm f/4L USM. Hienoja kuvia on kuitenkin mahdollista saada myös superzoom-kompaktikameralla tai järjestelmäkameran mukana tulleella objektiivilla.

6. Miten ilotulitukseen kannattaa tarkentaa?

Kun säädät kameran tarkennuksen valmiiksi tietylle etäisyydelle, sinun ei tarvitse huolehtia tarkennuksesta kuvaushetkellä vaan voit keskittyä sommitteluun ja valotukseen.

Valitse siis kameran asetuksista käsitarkennus tai aseta objektiivin kytkin MF-asentoon, ja säädä tarkennus sitten ensin äärettömään. Jos objektiivissa on tarkennusetäisyysikkuna, ääretön on merkitty kuvakkeella ∞. Mikäli kuvaat pelkästään taivaalla leiskuvia raketteja, tarkennus kannattaa jättää äärettömään.

Jos taas haluat kuvaan mukaan myös etualalla olevia elementtejä, säädä tarkennus etualan ja taustan välille, jotta kaikista kuvattavista kohteista tulee teräviä. Sopiva tarkennuskohta on noin kolmasosan kohdalla koko näkymän syvyydestä. Tätä pistettä kutsutaan hyperfokaaliseksi tarkennuspisteeksi. Lisätietoja aiheesta on Canon-valokuvausopas-sovelluksessa.

7. Millaisia asetuksia ilotulituskuvauksessa kannattaa käyttää?

Jos kuvaat käsivaralta, aloita pisimmällä valotusajalla, jota voit käyttää kameran tärähtelemättä. Laajakulmaista objektiivia on helpompi pitää paikallaan pidempään, ja kuvanvakaimellinen objektiivi (eli objektiivi, jonka nimen lopussa on kirjainyhdistelmä IS) helpottaa terävien kuvien ottamista huomattavasti. Jos käytät jalustaa, voit pidentää valotusaikaa reilusti – vaikkapa sekunnilla tai kahdella.

Viimeistele valotus säätämällä valotusajan ja aukon valinnan jälkeen vielä ISO-herkkyyttä. Pieni ISO-arvo, kuten ISO100 tai ISO125, tuottaa terävämmät kuvat ja paremmat värit ja minimoi kohinan. Parhaat kuvat saat kameralla, jossa on suuri kenno. Täysikokoisella kennolla varustettu järjestelmäkamera tai peilitön kamera on hyvä valinta.

Älä käytä liian suurta aukkoa. Noin f/8 on hyvä arvo – tällöin kuvista tulee teräviä ja syväterävyys on tarpeeksi suuri myös kuvissa, joiden etualalla on elementtejä. Jos valotusaika venyy liian pitkäksi, valitse aukoksi f/4 tai f/5.6.

8. Miten saan ikuistettua ilotulitteiden muodon?

Kameran aikavalotustilassa voit pitää sulkimen auki juuri niin kauan kuin on tarpeen. Tällöin saat ikuistettua rakettien kulun ja niiden valovanat. Jos haluat käyttää aikavalotusta, valitse käsisäätötila tai valotusajan esivalinta ja siirry aivan viimeiseen valotusaika-asetukseen, joka tulee 30 sekunnin valotusajan jälkeen. Aikavalotustilassa suljin avataan painamalla laukaisinta kerran ja suljetaan painamalla laukaisinta uudelleen.

Valotuksen aloitukseen ja lopetukseen on hyvä käyttää langatonta tai langallista kaukolaukaisinta (kuten Canon BR E1) tai Canon Camera Connect -sovellusta.

9. Miten ilotulituskuvat kannattaa valottaa?

Kirkkaat räjähdykset tummaa taivasta vasten eivät ole aivan tyypillisimpiä kuvauskohteita, ja kamera saattaa valottaa öistä ilotulituskuvaa liikaa. Jos käytät käsisäätötilaa tai aukon tai valotusajan kaltaista puoliautomaattitilaa, voit välttää ylivalotuksen käyttämällä valotuksen kompensaatiota.

Etsi –/+-painike tai -kuvake ja säädä asetukseksi –1...–2. Käsisäätötilassa voit myös pitää asetuksia valitessasi silmällä nestekidenäytöllä tai etsimen alalaidassa näkyvää valotusasteikkoa. Painopisteen pitäisi olla asteikon vasemmalla puolella.

10. Miten saan kuvattua siluetteja ilotulitusta vasten?

Hieman erilaisia ilotulituskuvia saat, kun kuvaat ihmisten siluetteja rakettien välkettä vasten. Tätä kannattaa kokeilla alkuillasta, kun taivas ei ole vielä aivan musta – tällöin siluetit erottuvat taustasta paremmin. Jos ilotulitus on kuitenkin poikkeuksellisen räiskyvä ja valoa ja väriä on runsaasti, siluettikuvaus saattaa onnistua aivan pimeälläkin.

Tällaisten kuvien sommittelu kannattaa suunnitella huolellisesti. Jos olet itse kauempana kohteesta ja käytät laajakulmaobjektiivia, saat siluettikuvaan monta ihmistä. Jos taas siirryt lähemmäksi kohdetta ja osoitat kameralla hieman yläviistoon, ihmiset ovat kuvassa hallitsevammassa asemassa.

Varmista, että valotusasetukset sopivat siluettikuvien ottamiseen. Ilotulituksille sopiva valotus toimii yleensä myös siluettikuvauksessa, mutta mahdollisimman hyvän lopputuloksen saamiseksi kompensaatiota täytyy ehkä säätää miinukselle (katso vinkki 9). Vältä kuitenkin kovin pitkiä valotusaikoja, jotta liikkuvat kohteet eivät ehdi pilata vaikutelmaa.

Teksti: Matt Golowczynski

Katso myös