SEIKKAILUKUVAUS

Kaunis luonto: viisi vinkkiä, joilla saat parempia kuvia ulkoiluharrastuksista

Lifestyle-kuvaaja Jake Baggaley lähtee retkeilemään talviseen Ruotsiin ja huomaa, miksi EOS M6 Mark II on seikkailijan paras ystävä.
Kaksi reppuselkäistä miestä luistelee järven poikki.

Ulkoilma- ja lifestyle-kuvaaja Jake Baggaley on innokas seikkailija. Hän harrastaa myös polkujuoksua ja vuorikiipeilyä ja inspiroituu karuista maisemista ja dramaattisista luonnonkohteista. "Olen kotoisin Etelä-Englannin New Forestista, ja olen aina nauttinut ulkoilusta", Jake kertoo. "Olen myös aina leikkinyt kameroilla. Isäni luennoi valokuvauksista, ja lapsuudenkotini keittiö toimi pimiönä, joten valokuvaus alkoi luonnollisesti kiinnostaa minua iän myötä."

Polkujuoksun myötä Jake löysi uusia yhteyksiä, joiden ansiosta hän löysi oman markkinaraon. "Alun perin en suunnitellut ryhtyväni ulkoilmakuvaajaksi, ja keskityin aiemmin lähinnä dokumentointiin, mutta sen kautta aloin saada töitä myös ulkoilualalta", hän toteaa. Jaken nykyisiä asiakkaita ovat muun muassa The North Face, Another Escape ja Adidas.

Mahdollisuus päästä kuvaamaan Keski-Ruotsin lumisia maisemia ja jäisiä järviä hiihtäen ja luistellen Do The Northille oli todellinen unelmaprojekti Jakelle. "Pääsimme luistelemaan Taalainmaalle ja hiihtämään Fulufjälletin kansallispuistoon. Alue oli todella suojainen, ja halusin ikuistaa laajat jäätiköt ja suunnattoman, syrjäisen maiseman."

Hän tarvitsi ehdottomasti kevyen kameran, ja siihen tarkoitukseen sopi täydellisesti pienikokoinen Canon EOS M6 Mark II, jossa on 180˚ kallistettava kosketusnäyttö, sisäinen Wi-Fi, 4K-video ja 32,5 megapikselin APS‑C‑kenno. Liitettynä Canon EF-M 32mm f/1.4 STM -objektiivin se oli pieni, mutta tehokas työkalu.

Tässä Jake näyttää, miten voit käyttää kameraa tehokkaasti ulkoillessasi. Hän näyttää myös, että voit saada upeita luontokuvia myös lähellä kotia.

1. Ole luova säästä riippumatta

Keltatakkinen mies luistelee järven jäällä. Taustalla oleva valkoinen kirkko heijastuu jäästä.

Voit saada kiinnostavia tuloksia leikittelemällä heijastuksilla.

Lauma siperianhuskyja makailemassa lumessa. Kaukana taustalla näkyy lumipeitteinen hirsimökki.

Valokuvaaminen ulkona voi olla hankalaa talvella lumen kirkkauden vuoksi, mutta sen ansiosta voit myös käyttää kiinnostavia sommitteluja, ja lisäksi kuvauskohde erottuu.

"Vuoristossa saan todella yhteyden ympäristöön", Jake kertoo. "Luonto innostaa minua kuvaamaan ulkona. Juostessani ulkona mietin jatkuvasti hyviä kuvauspaikkoja. Talvella ulkoillessa voit olla luova odottamattomilla tavoilla", hän kertoo. "Voit lisätä kiinnostavuutta ankeaan ympäristöön esimerkiksi erilaisilla kuvakulmilla, valoilla ja otsalampuilla."

Skandinavian talven vähäisessä valossa Jake pääsi kokeilemaan kameransa hämäräkuvausominaisuuksia. Kameran ISO-herkkyys on jopa 25 600. "Olin vaikuttunut siitä, miten Canon EOS M6 Mark II toimi vähäisessä valossa, ja Canon EF-M 32mm f/1.4 STM -objektiivin suuri aukko helpotti kuvaamista, kun valo väheni päivän mittaan entisestään. Ruotsissa päivänvaloa ei riitä pitkäksi aikaa, joten emme ehtineet järjestää mitään. Meidän piti kuvata kulkiessamme."

Lumisessa, kirkkaassa ympäristössä kannattaa Jaken mukaan vaihtaa käsisäätöiseen kuvaustilaan, jotta yksityiskohdat säilyvät. "Kameran mittari yrittää tummentaa kaiken, koska joka puolelta tulee valkoista valoa. Silloin on parempi käyttää käsisäätöistä kuvaustilaa, jotta kirkkautta pystyy säätämään, mutta lumi ei ylivalotu.

Kokeile myös siluettien kuvaamista. "Lumisessa maisemassa puiden siluetit erottuvat selkeästi", hän sanoo. "Lumen varjot tuottavat monenlaisia valkoisen sävyjä, joilla on mukava leikitellä."

2. Yksinkertaista varusteitasi

Nainen, jonka selässä on oranssi reppu, kävelee lumisessa maisemassa.

EOS M6 Mark II sopi erinomaisesti Jaken kuvaustilanteeseen. Se on kevyt ja pienikokoinen, joten sitä oli helppo käyttää matkan varrella.

Ulkoillessa kameran on oltava helposti käden ulottuvilla ja sen on reagoitava nopeasti, jotta spontaanit hetket eivät jää huomaamatta. Canon EOS M6 Mark II -kamera painaa vain 408 g, ja sillä voi ottaa jopa 14 kuvaa sekunnissa.

"Canon EOS M6 Mark II -kameran pienuus ja keveys on todella vaikuttava", Jake kertoo. "Teimme pitkiä hiihtoretkiä ja luistelimme järvien jäällä. Runsaat, painavat varusteet hidastavat kuvaamista, mutta Canon EOS M6 Mark II -kameran suuri kuvataajuus sopi toimintakuvaukseen hienosti. Ripustin kameran laukkuuni, mikä sopi ääriolosuhteisiin erinomaisesti, koska minun ei tarvinnut pysähtyä ja riisua ensin käsineitä tai avata laukkua."

3. Herätä kiinnostus ihmisillä tai yksityiskohdilla

Keltatakkinen mies patikoi lumessa kolmionmuotoista hirsimökkiä kohti.

Jake suosittelee, että kuvassa on myös ihmisiä, koska silloin mittakaavan vaikutelma välittyy.

Kahden luistelijan jalat, heistä ei näy kuvassa muuta. Hahmot heijastuvat jäästä, jossa näkyy luistimenjälkiä.

Jäässä olevat kuviot ja luistimenjäljet sekä luistelijoiden heijastukset lisäävät sommitteluun kiinnostavuutta.

"Pyrin lisäämään mielenkiintoa muuten yksinkertaisiin otoksiin lisäämällä ihmiselementin", Jake kertoo. "Kun maisemassa näkyy ihminen, mittakaava välittyy kuvasta."

"Pidin todella heijastuksista ja luistelijoiden jäljistä jäällä. Käyttämällä luistimenjälkiä pystyin täydentämään sommittelua ja lisäämään kuviin nähtävää."

Jake pysäytti luistelijat kuvaan käyttämällä Canon EOS M6 Mark II -kameran RAW-sarjakuvaustilaa, jossa kamera ottaa 30 kuvaa sekunnissa. "Jos meillä oli vain vähän kuvausaikaa, mutta tilanne näytti hyvältä, käytin sarjakuvaustilaa (30 kuvaa/s), jotta sain luistelijan kehon juuri haluamaani kohtaan. Se oli tosi kätevää, ja automaattitarkennus toimi luotettavasti."

4. Valitse monipuolinen objektiivi

Kolme luistelijaa reput selässään ylittämässä suuren järven jäätä. Taustalla näkyy lumisia vuorenhuippuja.

Terävällä Canon EF-M 32mm f/1.4 STM -objektiivilla Jake pystyi kuvaamaan laajoja maisemia siten, että lähellä olevat yksityiskohdat säilyivät eikä kuva vääristynyt.

Seikkailukuvauksessa yksityiskohdat ja selkeys ovat olennaisen tärkeitä. Erittäin terävässä Canon EF-M 32mm f/1.4 STM -objektiivissa on 50 mm:n filmiä vastaava vakiopolttoväli, ja sillä voi kuvata niin dramaattisia vuoristomaisemia kuin luistinten, kenkien ja renkaiden pienimpiäkin yksityiskohtia. Seikkailuihin tarvitsee siis ottaa mukaan vain yksi objektiivi.

"50 mm:n filmiä vastaava polttoväli oli suosikkini näissä ulkokuvissa, koska sen ansiosta pystyin kuvaamaan koko maiseman ilman joskus näkyvää laajakuvan vääristymistä, kun kuvassa on pieni ihminen."

"Se on hyvä peruspolttoväli, jolla voi kuvata sekä laajoja maisemia että pieniä yksityiskohtia läheltä käyttäen kapeaa terävyysaluetta. Se sopii kaikkeen."

5. Hyödynnä talvista valoa

Kolme hiihtäjää lumisessa maisemassa. Auringonsäteet valaisevat heidän takanaan olevan merkkipaalun.

Jake suosittelee leikittelyä talvisella valolla, jotta muuten ankea maisema näyttää kiinnostavammalta.

Dronella otettu kuva miehestä kävelemässä lumisessa maastossa havupuiden lomassa. Hänen takanaan lumessa näkyy jalanjälkiä.

Pohjoismaissa valo on aurinkoisina talvipäivinä kullanväristä ja luo pitkiä, tunnelmallisia varjoja.

Talvinen auringonnousu tuottaa aina vaikuttavia kuvia riippumatta siitä, oletko esimerkiksi metsässä vai jyrkänteen reunalla. Tämä näkymä on Jaken ja muiden seikkailukuvaajien suosiossa hyvästä syystä. "Parasta talvisessa auringonnousussa on se, että se tapahtuu noin klo 9–10 aamulla eikä klo 3–4. Siten talvella voi kuvata auringonlaskua myös laiskalla tuulella. Aurinkoisena talvipäivänä aurinko on usein matalalla koko ajan, mikä tuottaa voimakkaan, pehmeän valon ja pitkiä, syviä varjoja", hän sanoo.

Canon EOS M6 Mark II -kameralla upean kultaisen valon saa saumattomasti mukaan 4K-videoihin. Lisäksi Jake huomasi, että hän pystyi muokkaamaan ja yhdistämään materiaalia täyden kennokoon Canon EOS R -kameralla kuvattuun 4K-videoon. "Canon EOS M6 Mark II -kameralla kuvattu materiaali vastasi laadultaan Canon EOS R -kameralla kuvattua. Pystyin yhdistämään niitä, ja lopputulos näytti todella selkeältä."

Teksti: Lorna Dockerill

Vastaavat tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • VALOKUVAUKSEN PERUSTEET / ULKOKUVAUS

    Vinkkejä äärimmäisissä sääoloissa kuvaamiseen

    Tässä ovat parhaat vinkkimme ankarissa sääoloissa kuvaamiseen aina varusteiden suojaamisesta turvassa pysymiseen.

  • MAISEMAKUVAUS

    Vaikuttavaa maisemakuvausta

    Täydellisen maisemaselfien kuvaaminen luonto- ja maisemakuvaaja ja vaikuttaja Ása Steinarsin opeilla.

  • SEIKKAILUKUVAUS

    Ulkokuvaus

    Valokuvaaja Anna Blackwell patikoi Dartmoorin erämailla Canon EOS R6 -kameransa kanssa.

  • TALVIKUVAUS

    Ota parempia talvikuvia

    Ota uskomattoman kauniita talvikuvia valokuvaaja Vladimir Medvedevin vinkkien avulla.