Caroline’s children eating

KUVIEN VOIMA

Lensational opettaa eri puolilla maailmaa naisia dokumentoimaan elämäänsä valokuvaamisen keinoin ja saamaan tarinankerronnasta luovan tulonlähteen. Keskustelimme järjestön perustajan Bonnie Chiun kanssa järjestön työstä. Halusimme kuulla, mikä innoitti häntä vaikuttamaan niin monen ihmisen elämään valokuvaamisen keinoin. Kysyimme myös, millaisia hienoja kokemuksia hänellä on ollut Lensationalin viiden vuoden mittaisen taipaleen aikana.

Miksi kuvat kertovat mielestäsi niin kiehtovia tarinoita?

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Valokuvaus on universaali kieli, joka ylittää kulttuuri- ja kielirajat. Kuva voi kertoa tarinan, herättää tunteita ja avata uusia näkökulmia. Valokuvaus on kuitenkin monen kehittyvän maan asukkaan ulottumattomissa.


Millä tavoin valokuvaus vaikuttaa elämään?

Kuva voi pysäyttää hetken, kertoa ja tuoda julki sen tarinan sekä yleisesti vahvistaa käsitystä kuvan kohteesta ja myös tavastamme nähdä itsemme. Kuvat ovat ajattomia ja voivat myös ylittää rajoja. Jokainen meistä kokee visuaalisen kuvan omalla tavallaan.

Valokuvaus avaa rajattoman määrän mahdollisuuksia lähestyä sosiaalisia ilmiöitä ja ongelmia ainutlaatuisilla tavoilla. Tämä prosessi toteuttaa feminististä mantraa "henkilökohtainen on poliittista", ja se on ensimmäinen askel kohti muutosta ja ymmärrystä.


Mistä sait idean edistää naisten valokuvausta?

Vuonna 2011 tapasin matkoillani neljä turkkilaista tyttöä. Otin kuvia turisteille tyypilliseen tapaan ja opetin myös heitä kuvaamaan. Oli silmiä avaavaa nähdä maailma heidän näkökulmastaan. Mediassa muslimitytöt kuvataan hyvin kapealla tavalla, ja oli kiinnostavaa saada erilainen näkökulma, joka haastoi ennakkoluulot. Ymmärsin, että valokuvaus on universaali kieli, joka yhdistää ihmisiä.

© Francis Kokoroko


Miten edistät naisten asemaa Lensationalin kautta?

Lensational pyrkii tavoittamaan marginalisoidut naiset heidät voimaannuttavalla tavalla. Seuraamme oppilaidemme edistystä ja esitämme heidän teoksiaan globaalille yleisölle. Naiset voivat jakaa kuviaan verkossa kuva-alustallamme, näyttelyiden kautta sekä yrityskumppaniemme, kuten Getty Imagesin, avulla. Puolet toimintamme tuotoista maksetaan naisille, ja Lensational saa toisen puolen jatkuvan toimintansa tueksi.

Naisille ei ole juuri tarjolla vahvoja naisroolimalleja, joten tytöt ja nuoret naiset eivät välttämättä ymmärrä omia mahdollisuuksiaan. Lensational pyrkii muuttamaan tämän asian.


Kuinka monen naisen kanssa olet työskennellyt Lensationalin kautta?

Olemme luoneet yhteisön, joka koostuu yli 100 vapaaehtoistyöntekijästä 25 maassa. Toimintamme aikana olemme kouluttaneet 700 naista ja tyttöä 20:ssä Aasian ja Afrikan maassa.


© Lucy Tabu


Mikä yksittäinen valokuva on innoittanut sinua eniten?

A Touch of Pink (sivun yläosassa), jonka tekstiilityöntekijä Yasmin Islam Eva otti Dhakassa Bangladeshissa vuonna 2015. Tekstiiliteollisuus on Bangladeshissa naisten suurin työllistäjä ja kouluttamattomille maaseudun naisille kenties ainoa väylä työelämään. Alan työntekijöistä 80 prosenttia on naisia. Tekstiilityöntekijät ovat kuitenkin alipalkattuja eivätkä saa tunnustusta perheiltään tai yhteiskunnalta. Alalla tapahtuu myös paljon väärinkäytöksiä ja onnettomuuksia, kuten Rana Plazan tehtaan sortuminen vuonna 2013. Heikko asema innoitti meitä kouluttamaan työläisiä ja antamaan heille keinon ilmaista itseään. Aihe on minulle henkilökohtaisesti tärkeä, sillä isoäitini työskenteli 20 vuotta tekstiilityöntekijänä karuissa olosuhteissa.

A Touch of Pink herätti heti huomioni, sillä värikkäät ruusut ja Dhakan betoninen kaupunkimaisema muodostavat kiinnostavan kontrastin. Kuvittelin välittömästi itseni tämän tehtaan katolle, kuvan ottaneen naisen asemaan. Ihmiset etsivät kauneutta karuimpienkin ympäristöjen keskeltä. Joskus haemme elämällemme merkitystä pienistä kauniista asioista.


Mitä olet oppinut naisten elämistä näiden kuvien kautta?

Teemme työtä vähäosaisten ja marginalisoitujen naisten parissa, ja olisi helppoa olettaa, että heidän elämänsä on yhtä surua ja kärsimystä. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tämä käsitys perustuu median suosiman sosiaalipornon synnyttämiin stereotypioihin. Näiden naisten elämä on täynnä värejä ja monipuolisia kokemuksia, ja heitä kaikkia yhdistää lannistumattomuus.


Miten innostaisit jotakuta irrottautumaan arkirutiineistaan ja kertomaan tarinoita kuvien avulla?

Sain idean naisten voimaannuttamiseen valokuvaamisen keinoin kansainvälisenä naistenpäivänä vuonna 2013 ja aloin toteuttaa sitä ensin Facebook-sivuna. Olin vasta 20-vuotias enkä osannut odottaa, että idea saisi niin paljon vastakaikua ihmisiltä eri puolilta maailmaa. Toivon, että tämä innoittaisi muitakin ihmisiä ottamaan kameran käteen ja kertomaan tarinoita. Pieniltäkin tuntuvat asiat voivat vaikuttaa ihmisiin merkittävällä tavalla.


Millainen tulevaisuudenvisio sinulla on?

Lensationalin ihannemaailmassa naiset ympäri maailmaa voivat valokuvaamisen keinoin ilmaista itseään vapaasti, seurata intohimojaan sekä saada tunnustusta ja kunnioitusta.


© Alison Joyce


Bonnie Chiun kameralaukun sisältö:

Kamerat:

Canon EOS 600D

Objektiivit:

Canon EF-S 18–55mm f/3.5-5.6 IS STM

Canon EF 50mm f/1.8 STM



Haastattelun tekstit: Ross Cockrill ja John Coomber