Automaatio auttaa kasvattamaan liiketoimintaa ja tehostamaan sisäisiä prosesseja

Kun yrityksen on löydettävä keinoja tehostaa liiketoimintaansa ja samalla laajentaa palveluvalikoimaansa kysyntää vastaavaksi, hankkeissa ei edetä ilman innovatiivisuutta ja yhteistyöhenkeä. Juuri nämä kaksi ominaisuutta ovat aina olleet vuonna 1997 perustetun KnowledgePointin toiminnan kulmakiviä. Kun volyymit alkoivat kasvaa dramaattisesti ja toiminnan monipuolistaminen toi uusia asiakkaita aiemman asiakaskunnan alati kasvavien projektien rinnalle, KnowledgePointissa todettiin, ettei yritys enää pysty palvelemaan asiakkaitaan brändinsä mukaisella tuotantonopeudella. Oli aika pysähtyä miettimään, kuinka toimintaa pystytään tehostamaan yrityksen sisällä. Samalla haluttiin panostaa ajantasaiseen tekniikkaan, jolla voidaan varmistaa kasvava liiketoiminta myös tulevaisuudessa.

KP-image1
KP-image2

”Canonin lähestymistapa tilanteessa, jossa meidän oli löydettävä keinoja vastata liiketoiminnan haasteisiin, muistutti paljon omaamme. Se tuntui hyvältä. Kumppanuussuhteemme on avainasemassa myös tulevissa investoinneissamme. Olemme olleet tyytyväisiä Canoniin ja jatkamme varmasti yhteistyötä myös tulevaisuudessa.”

Andre Philpot, KnowledgePointin operatiivinen johtaja