T1 header

Münchenin kaupunkisurffaajien kuvaaminen Tom Rijpertin ja Serge Teulonin kanssa

”Ensin olet kaupungin keskustassa ja pian oletkin surffariyhteisössä.” – Tom Rijpert, interaktiivisten elokuvien ohjaaja

Istumme Eisbach-joen rannalla Münchenissä interaktiivisten elokuvien ohjaajan Tom Rijpertin ja hänen kuvaajansa Serge Teulonin kanssa. Aurinko paistaa ja on ihmeen lämmin huhtikuuksi, vaikka veden lämpötila onkin hyytävät 4 ºC. On kaupunkisurffareiden viimeinen kuvauspäivä ja suuri joukko henkilökuntaa valmistelee surffaajien saapumista. Me keskustelemme muutaman minuutin Tomin ja Sergen kanssa kokemuksesta ja erityisesti EOS C300 Mark II -kamerasta.

Tom aloittaa:

”Kun tutustuimme aiheeseen, olimme kaikki hyvin innoissamme, sillä moni asia oli täysin uutta. Meistä on upeaa hyödyntää uutta tekniikkaa ja tarjota käyttäjille uudenlaisia kokemuksia.”

Tomille tekniikka on kuitenkin vain keino saavuttaa tavoitteet. Hän haluaa asettaa katselijan hetkeen ja kohtaan, jossa tekniikka katoaa taustalle ja jäljelle jää vain todellinen tarina.

”Surffariyhteisö on tarinan näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen katsojille esiteltävä alakulttuuri, ja se löytyy vieläpä aivan lähistöltä. Kyseessä ovat tavalliset ihmiset, jotka tekevät epätavallisia asioita. Tämä on upea mahdollisuus kuvaamiseen ja meidän tapauksessamme kuvien simuloimiseen.”

Eisbach on avoin lavaste, jossa yli sata surffaajaa ratsastaa aalloilla päivittäin. Tom ei olisi voinut toivoa parempia kuvattavia kuin Tao, Karina ja Alex.

”He ovat auttaneet todella paljon surffariyhteisöön sisäänpääsemisessä. Kyseessä on todella tiivis yhteisö. Yleensä he eivät innostu kaupallisista videokuvauksista, sillä heidän joellaan tapahtuu aina jotain ja he todella pitävät sitä omana jokenaan.”

Serge ihastui myös kaupunkisurffauspaikan mahdollisuuksiin:

”Kyseessä on kaupunki, joten ympärillä on rakennuksia ja taustalla ajaa autoja, mutta tämä mahdollistaa myös surffaajan persoonallisuuden hyvin havainnoivan kulman. Voimme asettaa kameran miltei vedenpinnan tasolle surffaajan edessä, jolloin katselijasta tuntuu kuin hän olisi surffaajan mukana aalloilla.

Sergen haasteena on kuitenkin Eisbachin valaistus:

”Kuvatessa on aina luotava ympäristö, jonka valaistus on oikea. En voi luottaa vain luonnonvaloon tai kaupungin valoihin, vaan valaistusta on lisättävä. Olemme yrittäneet olla luomatta liian erilaista ympäristöä, sillä muutoin muista voi tuntua, ettei kuvan ottaminen olisi heille mahdollista. Emme halunneet tehdä maisemasta liian lavastettua tai liian valaistua, vaan pyrimme tekemään siitä realistisen näköisen. Tämän vuoksi valitsimme valojen värin sillan katuvalojen värin mukaan. Taustavalona toimii kuunvalo. Olen käyttänyt kahta heliumpallovaloa, yhtä hehkulamppuvaloa edessä sillan päällä ja toista takana päivänvalolla tasapainotettuna. Sillalla on neljä työvaloa pylväässä ja sen lisäksi meillä on neljä 10K-valoa sillalla ja kaksi 5K-valoa joen rannoilla osoittamassa surffaajia kohden.

Jotkut elokuvantekijät haluavat viedä kameransa äärirajoille. Interaktiivisten elokuvien ohjaajat Tom ja Serge menivät kuitenkin vielä pidemmälle laatiessaan kokonaan uudet, yksilölliset EOS C300 Mark II -kameratelineet, jotka herättävät Münchenin kaupunkisurffarit eloon. Koko vuorovaikutteisessa kokemuksessa yhdistyy niin monta erilaista ja uutta kuvaustekniikkaa, että testejä oli suoritettava kattavasti. Serge kertoo:

”Kuvasimme eri telineillä ja eri kulmissa ja kartoitimme paikan erittäin tarkasti. Otimme lukemattomia stillkuvia aaltojen eri puolilta, keskeltä, oikealta ja takaa, jotta saisimme erilaisia kulmia ja voisimme toteuttaa Tomin luovaa visiota”.

Tom kertoo meille vaiheittain, miten he käyttävät lukuisia Canon-kameroita ja laativat yksilölliset telineet, jotka mahdollistavat koko kokemuksen kuvaamisen. Hän aloittaa 180 asteen telineestä:

”Kuvattaessa 180 asteen kulmassa haasteena ei ole niinkään kuva, vaan valaistus, henkilöstö ja ohikulkijat. Kyseessä on kokonaan erilainen tapa ajatella ja ottaa kuvia.”

Serge lisää:

”Kokeilimme aluksi kahta EOS C300 Mark II -kameraa, joissa oli erittäin laajat objektiivit. Kokeilimme sitten yhtä kameraa, jossa oli kalansilmäobjektiivi. Yksi kamera ja kalansilmäobjektiivi toimivat hyvin. Sen avulla pystyimme käyttämään tavallisia tarvikkeita ja viemään kameran lähelle vettä sekä suojaamaan sitä tilanteissa, joissa olimme lähellä vettä. Vielä tärkeämpää on, että se antoi meille luovan ja erilaisen näkökulman, joka näkyy videossa.”

Käytössä oli myös kolmesta EOS C300 Mark II -kamerasta muodostettu zoomiteline, jolla voitiin osoittaa optisen zoomin edut digitaaliseen zoomiin nähden kokemattomia älypuhelimilla kuvaavia käyttäjiä varten. Tom selittää:

”Zoom-telineen suurin haaste oli saada kaikki kolme kameraa kuvamaan samassa kuvakulmassa. Meidän oli käytettävä tämän vuoksi peilaustelineitä, joita käytetään tavallisesti kolmiulotteisessa kuvauksessa. Jokaisen kolmesta kamerasta on myös kerrottava oma tarinansa. Kun otat lähikuvaa surffaajasta, voit laajentaa kulmaa hieman ja nähdä surffaajan ja katselijoita. Voit myös siirtyä laajimpaan kuvakulmaan, joka on 28 mm, jolloin kuva kertoo enemmän koko kaupungin keskustassa toimivan surffariyhteisön tarinaa. Tämä on mielenkiintoinen kuvakulma elokuvantekijöille. On hienoa huomata, miten objektiivin vaihtaminen muuttaa asioita ja miten voit kertoa eri tarinan samasta perspektiivistä eri objektiivin avulla.”

Lopuksi he loivat telineen nopeatempoista toimintaa varten:

”Sitten meillä oli teline nopeatempoista toimintaa varten, mikä on hienoa, sillä saatavilla on useita kuluttajille suunnattuja kameroita, joilla voi kuvata videoita ja ottaa videosta stillkuvia. Me halusimme kuitenkin osoittaa valokuvien laadun ja erityisesti Canon-kuvien laadun, jota ei voi saavuttaa videosta kuvia ottamalla.”

Tekniikan lisäksi tämän uskomattoman kokemuksen luomisen mahdollistavat surffaajien fyysiset suoritukset. Tom on selkeästi vaikuttunut:

”Alex ja Karina ovat ihania ihmisiä ja myös loistavia surffaajia. Tao on kerrassaan fantastinen. Pyysin häntä jossain vaiheessa leikilläni tulemaan vähän lähemmäs, kun taisteli laudallaan aaltoja vastaan. Hän oikeasti teki sen ja tuli vähän lähemmäksi meitä. Hänen tekemänsä asiat, hänen kykynsä hallita lautaa ja koko jokea on uskomatonta. Hän onnistui otto oton jälkeen, teki työnsä ja ajoitti sen täydellisesti kameran kanssa. Sitä oli uskomatonta ja vaikuttavaa katsella.

EOS:n käyttö

EOS C300 Mark II -kameran suhteen Serge tunsi astuvansa tuttuihin saappaisiin, joskin uusiin ja upeisiin sellaisiin.

”C300 Mark II -kamera on hyvin tuttu. Canon on mielestäni toiminut hyvin, sillä se ei ole muuttanut kameran kokoa tai painoa. Myöskään kameran painikkeiden suuntaa ei ole muutettu, joten kamera tuntuu tutulta kaikille vanhempia versioita käyttäneille.”

Mainitsemisen arvoisia uusia ominaisuuksia on useita, mutta Serge mainitsi seuraavat:

”C300 Mark II kuvaa sisäisesti 4K-kuvaa, mikä on merkittävä asia. Useat muut kamerat tarvitsevat ulkoisen laitteen 4K-kuvaukseen. Sisäistä valikkojärjestelmää on myös paranneltu, mikä helpottaa sen käyttöä. Sinun ei tarvitse selata useita sivuja päästäksesi haluamaasi kohtaan.”

Kaupunkisurffauskuvausten erikoisvaatimusten suhteen EOS C300 Mark II osoitti kuitenkin erinomaisuutensa seuraavassa:

”C300 Mark II toimii erittäin hyvin hämärässä kuvattaessa. Se käsitteli pimeyttä erinomaisesti. Siinä on myös hyvä dynaaminen alue päivänvalolle ja tilanteisiin, joissa esimerkiksi joessa oli paljon kirkasta auringonvaloa ja kun valomme osuivat vedenpintaan. Valaisimme surffaajia runsaalla taustavalolla, jotta he erottuisivat. Kamera käsitteli taustan tummuuden ja surffaajien kirkkauden täysin ongelmitta.”

Yksi tämän filmikameran uusin lisäys on Dual Pixel CMOS -automaattitarkennus, jota Serge sai kokeilla.

”Sain kokeilla C300 Mark II -kameran automaattitarkennusta testausvaiheissa sekä myös ottojen välissä. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Se oli mielestäni stillkameran automaattitarkennuksen tasolla”.

EOS C300 Mark II auttoi tiimiä myös jälkikäsittelyssä. Serge kertoo tästä tarkemmin:

”Käytimme Canon Log 2 -asetusta, joka on erinomainen gamma-asetus. Sen avulla voimme ottaa kamerasta kaiken irti ja varmistaa, että saamme upeita kuvia ja että voimme palauttaa kaiken alkuperäiseen tilaan jälkikäsittelyvaiheessa”.

Tom tiivistää asian ytimekkäästi:

”Musta ja valkoinen väri sisältävät paljon tietoja. Jälkikäsittelyssä on värien suhteen useita vaihtoehtoja, mikä on erittäin tärkeää videota kuvattaessa, erityisesti jos video on kaupallinen, laadukas ja ammattimaisesti tehty. Meille tämä on täydellinen kamera.”

Tutustu interaktiiviseen kaupunkisurffarikokemukseen täällä.