BUSINESS BYTES

Tulos tehdään ylimääräisillä minuuteilla

  • Julkaistu 1 vuosi sitten
  • 2 min/ lukukerta

Aika ei ole rahaa, se on enemmän. Tulevaisuudessa yritysten on pakko hakea kilpailuetua yhä intensiivisemmällä tuotekehityksellä, yhä syvemmälle ulottuvilla palveluilla sekä yhä nopeammalla reagointikyvyllä. Ja koska ihmisen tehokkuusruuvia ei voi kääntää jatkuvasti suuremmalle, on tuottavia työminuutteja järkevintä lisätä työympäristöä kehittämällä.


MIKÄ SYÖ PUOLET TYÖAJASTA?

Lähes 50 % ihmisen tehokkaasta työajasta katoaa jonnekin. Kun suunnitellusta kokonaistyöajasta vähennetään sovitut tauot, saadaan selville se aika, jossa tuottava työ olisi mahdollista. Valitettavasti esimerkiksi suunnittelemattomat katkot, odotusajat, häiriöt ja asiakirjojen tulostamiseen, skannaukseen sekä jakamiseen kuluva aika hidastaa itse työn tekemistä. Kun tehokkaasta nettotyöajasta lohkaistaan lisäksi alentunut suoritustaso ja laatuvirheistä johtuva uudelleen tekeminen, jäljelle jää hyvin vähän. Ne yritykset, jotka ymmärtävät poistaa näkyvät ja näkymättömät työnkulun solmukohdat, tulevat olemaan vahvoilla.

LISÄÄ AIKAA, LAATUA JA TAUKOJA

Jatkuvaa kehitystyötä tekevät yritykset kehittyvät. Piste. Silti monen yrityksen liiketoimintastrategiasta puuttuu lähes täysin IT-ympäristön jatkuvaan kehittämiseen tähtäävät toimenpiteet. Ne pienet ja fiksut parannukset, joiden ansiosta informaation hakeminen, jakaminen ja vastaanottaminen sujuu nopeammin. Ne tekniset innovaatiot, joiden ansiosta laitteet ja ratkaisut saadaan puhumaan yhteistä kieltä ja laitekäyttöön liittyvä ylimääräinen logistiikka vähenee.


Jos infrastruktuurin järkevän johtamisen avulla saavutettuun lisäaikaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota, olisi työn tekeminen mielekkäämpää ja tarjoaisi organisaatioille mahdollisuuden keskittyä merkityksellisiin asioihin. Näin avautuisi myös mahdollisuus lisätä vaikka työn laatua ja tuottavuutta parantavia elintärkeitä taukoja.

ASIAT MUUTTUVAT, KUN JOKU OTTAA VASTUUN

Parempia käytäntöjä ja tehokkaampaa työympäristöä ei synny, jos sitä ei synnytetä. Kuka on se, joka nostaa uudet softat ja ratkaisut päivänvaloon? Vastuukysymykset ovat etenkin isoissa organisaatioissa dynaamisten kehitysprosessien este. IT-päättäjät pelaavat omalla kentällään, liiketoiminnan kehitysjohto ja hankintavastaavat omallaan, eikä aina tiedetä kenelle esimerkiksi tulostusympäristön kehittäminen kuuluu. Kun ymmärretään, että jokainen tehoton työminuutti on pois yrityksen tuloksesta, silloin vastuu kuuluu jokaiselle tulosvastuussa olevalle. Kysymys onkin siitä, kuka nappaa pallon, tekee investointipäätöksen ja ottaa kunnian onnistuneesta kehitysprosessista.



Lue lisää työympäristön tehostamisesta ja rutiinien järkeistämisestä