Canon on esitellyt neljä uutta digitaalista röntgenkuvauslaitetta [5.4.2009]

Canon esitteli European Congress of Radiology 2009 (ECR 2009) -tapahtumassa Wienissä maaliskuussa neljä uutta suoradigitaalista detektoria. Ne vahvistavat entisestään Canonin digitaalisten CXDI DR -röntgenkuvausjärjestelmien sarjaa.

Vuonna 2008 Canon toi markkinoille CXDI-60G:n, maailman pienimmän kannettavan digitaalisen röntgenkuvauslaitteen, jonka kuva-ala on 23 x 28 cm. Nyt Canon esitteli CXDI-60C:n, jonka kuva-ala on sama kuin edeltäjällään, mutta erityisen herkän cesium-jodi-tuikeaineen ansiosta potilaan saama säteilymäärä on entistä pienempi. CXDI-60C on tärkeä edistysaskel kannettavissa, pienen säteilyannoksen digitaalisissa röntgenlaitteissa. Laite puolustaa paikkaansa erityisesti lapsia ja vastasyntyneitä tutkittaessa.

Samassa yhteydessä Canon esitteli myös kannettavat digitaaliset CXDI-55G- ja CXDI-55C-röntgenkuvauslaitteet, joiden kuva-ala on 35 x 43 cm. Uutuudet ovat nykyisiä malleja ohuempia ja kevyempiä. Ne painavat vain 3,4 kg, joten niitä on helppo siirtää esimerkiksi työskenneltäessä vaativissa olosuhteissa, kuten traumahuoneissa.

ECR 2009 -tapahtumassa Canon ensiesitteli myös ainutlaatuisen Dynamic DR -järjestelmän. Kyseessä on maailman ensimmäinen kannettava laite, joka tarjoaa mahdollisuuden sekä fluoroskooppisen että röntgenkuvan tallentamiseen. Järjestelmä mahdollistaa useiden kehittyneiden kuvaussovellusten käytön tavallisessa röntgenhuoneessa, jolloin laitteesta saadaan paras mahdollinen hyöty sen elinkaaren aikana.

Suomessa Canonin uusia digitaalisia röntgenkuvauslaitteita edustaa Petrimed Oy.

 Lisätietoja: Canon Oy, Viestintä, Ulla Autiovuori, puhelin 010 544 4539, etunimi.sukunimi@canon.fi

spacer
					image