Kuopio Speaks Image [20.12.2011]

Canon Business Center Kuopio on muuttanut uusiin tiloihin Kauppakeskus Hermanniin. Kyseessä on aivan uudenlainen Canonin aluetoimisto, jonka sisustuksessa on käytetty kuvituksena paikallisia maisemia ja tuttuja näkymiä. Kaikki kuvat on kuvattu Canonin kalustolla ja tulostettu Canonin ja Océn laitteilla.

Valokuvaaja Rami Salle Pictureal Oy:stä on kuvannut Kuopion tiloissa esillä olevat kuvat ja tilasuunnittelusta vastasi Juha Heino Arkkitehdit Ky. Tulostuskumppanina toimi paino- ja tulostuspalveluita tarjoava Kopijyvä Oy.

Arkkitehti Marjo Korolainen kertoo visuaalisen ilmeen rakentumisesta seuraavasti: ”Kuva-aiheiden valinnan lähtökohtana oli tuoda tiloihin luontoa ja Canonille tärkeää ympäristönäkökulmaa. Pitkän seinän luontokuvat edustavat neljää vuodenaikaa ja myös neljää väriteemaa, lyhyemmän seinän kuvat edustavat puolestaan rakennettua luontoa.”

”Asiakastilan puolella on kuva Kuopiosta Puijon näkötornista kuvattuna ja sitä vastapäätä kuva Helsingin Canonin pääkonttorista. Tässä ideana on tuoda esille paikallisuutta, unohtamatta sitä, että Kuopion konttori on osa isompaa Canon-kokonaisuutta”, lisää Marjo.

Kuvamaailma on esillä myös siellä, missä kuvaa ei perinteisessä toimistotilassa välttämättä usein näe, kuten keittiössä ja wc-tiloissa.

Lisätietoja:
Aluepäällikkö Joni Kapanen, Canon Oy / Kuopio, p. 044 7655000
Viestintäpäällikkö Teija Tamminen-Saremaa, Canon Oy, puh. 040 7175604 
Kuvaaja Rami Salle, Pictureal Oy, puh. 0400 442265
Arkkitehti Marjo Korolainen, Juha Heino Arkkitehdit Ky., puh.040 827 6438

------
Canon kuuluu maailman tunnetuimpiin ja arvokkaimpiin brändeihin. Tuotevalikoima on laajentunut kameroista eri kohderyhmien tulostuksen- ja tiedonhallinnan ratkaisuihin sekä lääketieteen tutkimuslaitteisiin. Canon on myös palveluorganisaatio, joka tarjoaa lisäarvoa tuottavat konsultointi- ja asiantuntijapalvelut. Canonin toiminta on sertifioitu tietoturvan (ISO 27001), laadun (ISO 9001) ja ympäristön (ISO 14001) osalta.

Canon Oy sai Excellence Finland 2011 -laatupalkinnon 10.11.2011. Yrityksen vahvuuksina nähtiin erityisesti innostus ja yrityskulttuuri, johtaminen, henkilöstöjohtaminen, asiakaspalvelu ja toiminnan jatkuva kehittäminen.
 

spacer
					image
Lehdistötiedotteet
Yritystiedotteet
Yritysratkaisutiedotteet
Kuluttajatuotetiedotteet
Lääketiedetiedotteet
Canon Inc:n tiedotteita
Tietoja
Lehdistömateriaali
Tapahtumat muualla Euroopassa
Kuvapankki
RSS-syötteet
Kuluttajatuotetiedotteet
Yritysratkaisutiedotteet
Yritystiedotteet
Lääketiedetiedotteet