Heta Norroksen elektrografiikkaa Stoassa Virtaa tekniikassa ja taiteilijassa

Oivallus tulee kun on tullakseen, vaikka sängyssä. Ei silloin auta kuin nousta ylös ja ryhtyä toteuttamaan. Näin on käynyt monesti taidegraafikko Heta Norrokselle niiden kahdeksantoista vuoden aikana, jotka hän on viihtynyt elektrografiikan maailmassa. Ideoiden jalostamisessa muidenkin nähtäviksi taideteoksiksi oleellinen tekijä alusta lähtien on ollut yksi ja sama pieni zoomaava kasettikopiokone.

Kaikesta rääkkäämisestä huolimatta se toimii yhä, taiteilija itsekin hämmästelee uskollista työvälinettään. Mikä tahansa muu henkilökohtainen kopiokone kalpenisi Heta Norrosta palvelleen yksilön kokemusten rinnalla, siitä ei ole epäilystäkään. Skandinavian ainoan jatkuvasti elektrografiikkaa tekevän taiteilijan työvälinettä on käytetty tavoin, joita seuratessaan luultavasti koneen suunnittelijakin olisi äimistyksissään, kuten myös tällä yksilöllä "kopioiduista" materiaaleista: kaloista, kivistä, linnuista, oksista, kukista, siemenistä, ampiaisista, sulista, kokonaisista linnuista, hunajasta jne.

Vaan eipä lopputuloksiakaan voi kutsua kopioiksi. Sitä ne eivät ole, sillä toisin kuin monella muulla grafiikan tekniikalla toteutetuista teoksista elektrograafisesta teoksesta on mahdotonta tehdä toista täysin identtistä vedosta. Tekniikan salojen selvittäminen sanallisesti ei ole yksioikoinen juttu sekään, vaikka Heta Norros oman ilmaisunsa mukaan "hirveän mielellään selittääkin".

Norroksen töitä koko kahdeksantoista vuotta kestäneen elektrograafisen kauden ajalta on mahdollisuus nähdä Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoan näyttelytiloissa 19.2. - 3.3.2002. Taiteilijan pyrkimys on itsekin olla paikalla mahdollisimman paljon niin, että tiedonhaluisilla katsojilla on tilaisuus halutessaan myös kuulla ja jututtaa taiteilijaa.

Tiukkaa asiaa ja taidetta sovussa samalla koneella

Jos kirjan voi omistaa jollekulle, miksi ei näyttelynkin, Heta Norros sanoo. Hän onkin päättänyt omistaa AIKAVIRTAA tidsströmmar -näyttelynsä kaikille ystävilleen, "joita on aina ollut ja jotka ovat tulleet luokse". Kiinteä suhde Norrokselle on kahdeksantoista vuoden aikana kasvanut myös kopiokoneen toimittajaan Canoniin, joka on antanut taiteilijan käyttää myös monipuolisia värilaserkoneita. Norros sanookin tulevansa Canonin pääkonttoriin kuin tuttujen luo ikään. Moniin töihinsä hän on luonut taustan kotonaan pikkukoneella, matkannut sitten monenkirjavine tykötarpeineen Kulosaaresta Pitäjänmäelle jatkamaan. Se että värilaser toimiston avotiloissa tämän tästä hurahtaa tulostamaan muutakin materiaalia kesken kaiken, ei taiteilijaa harmita. Hyvä vain, saa miettimisaikaa.

Tuoreimmat Stoan näyttelyyn tulevat työt muodostavat sarjan "Näen ikkunastani syksyn tulevan", pääroolissa Norroksen olohuoneen ikkunanpieliä kiertävä villiviini, vuodenajan vaihtuessa syksystä talveen.

72-vuotiaan Heta Norroksen näkökyky on viime vuosina heikentynyt, joten muiden grafiikkatekniikoiden käyttäminen ei enää onnistu. Elektrograafisia töitä sen sijaan syntyy varmaan vielä retrospektiivisen kutsunäyttelyn jälkeenkin.

Juuri oivalsin, miten saan ikkunaan osuvat sadepisarat toteutetuksi kopiokoneella, Heta Norros innostuu. Joten elämä jatkuu. Samoin taiteilijan työ.

AIKAVIRTAA tidsströmmar, Heta Norroksen elektrografiikan retrospektiivinen näyttely Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoassa 19.2. - 3.3., avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 12-17. Näyttelyssä on esillä myös elektrograafisia ex libriksiä sekä nurkkaus, jossa taiteilija kertoo kuvin 18-vuotisen elektrograafikon uransa matkoista, ystävistä, tapahtumista

Perjantaina 22. helmikuuta klo 15 järjestetään kaikille avoin luento, jossa Heta Norros kertoo taidegrafiikan historiasta 1450-luvulta liki tähän päivään.

Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoa löytyy Itäkeskuksesta osoitteesta Turunlinnantie 1.

TAUSTAA:

Heta Norros, synt. 1929, taidegraafikko, syventynyt elektrografiikkaan 1980-luvulta lähtien, osallistunut töillään myös lukuisiin kansainvälisiin näyttelyihin, alkaen maailman ensimmäisestä elektrografiikan biennaalista Barcelonassa vuonna 1985. Helsinkiläinen Norros on kuulunut useita vuosia nelihenkiseen elektrograafikoiden Com Trust -ryhmään, jolla on ollut näyttelyitä myös Suomessa, mm.Turussa 1990 (Titanik ja Maauimala) ja Rovaniemellä 1992 (Kaupungin Taidemuseo ja Lumilinna).

 

Etkö löydä etsimääsi? Hae tiedotearkistosta.

spacer
					image
Lehdistötiedotteet
Tiedotearkisto