Lintukuvaaja Markus Varesvuo ensimmäisenä suomalaisena Canon-kuvaajien lähettiläsohjelmaan [6.2.2013]

Canon Ambassadors Programme -lähettiläsohjelmaan on valittu 13 uutta valokuvaajaa Euroopasta, Lähi-idästä ja Afrikasta. Mukana on ensimmäistä kertaa myös suomalainen valokuvaaja, lintukuvistaan tunnettu Markus Varesvuo.

Markus Varesvuo portrait1 (2).jpg

13 uutta lähettilästä edustavat erilaisia valokuvauksen ja elokuvan muotoja: luonto- ja urheilukuvausta, mainoskuvausta, sanoma- ja aikakauslehtikuvausta, matka- ja taidekuvausta. Canon-lähettiläät tarjoavat asiantuntemustaan työpajoissa, seminaareissa ja tärkeimmissä valokuvanäyttelyissä ympäri maailman sekä antavat asiantuntijapalautetta Canonin tulevien kuvantamistuotteiden kehittämiseksi.

Varesvuo lähettiläsohjelman ensimmäinen suomalaisjäsen
Markus Varesvuo päätti ryhtyä ammattiluontokuvaajaksi vuonna 2005 työskenneltyään 25 vuotta liikealalla. Linnut ovat kiehtoneet Helsingissä syntynyttä Varesvuota jo lapsuudesta asti. Hän on saanut ansaittua mainetta laadukkaista valokuvistaan, joiden takana on usein päivien piileskely syrjäisissä paikoissa, jäätävissä lämpötiloissa, täydellistä kuvaushetkeä odottaen.

Varesvuo valokuvaa vain läntisen palearktisen alueen lintuja niiden luonnollisessa elinympäristössä ja luonnonvalossa. Hän selittää: ”Kokemuksen myötä minulle on kirkastunut, että vain muutamien satojen lintulajien kuvaamisessa riittää puuhaa koko loppuelämäni ajaksi. Pyrin löytämään tutuistakin lajeista aina uusia näkökulmia.”

Varesvuo on julkaissut Suomessa useita kirjoja. Lisäksi hän on julkaissut vuoden 2011 jälkeen kaksi kirjaa New Holland Publishers -kustantamon kanssa: ”Birds Magic Moments” (käännetty seitsemälle kielelle) ja ”Fascinating Birds”. Hän on yksi alun perin Suomessa vuonna 2011 julkaistun ”Lintukuvauksen käsikirja” -teoksen tekijöistä. Kirja julkaistaan huhtikuussa 2013 Yhdysvalloissa (Rocky Nook) ja Saksassa (dpunkt). Teoksen kaksi muuta kirjoittajaa ovat kollegat Jari Peltomäki ja Bence Máté.

Varesvuon tuorein voitto tuli äskettäin uudessa, lintukuvaajille vuosittain järjestettävässä Vogelwarte Sempach Awards –kilpailussa. 

Uudet Canon-lähettiläät ovat:

  • Lintukuvaaja Markus Varesvuo (Suomi)
  • Urheilukuvaaja ja kuvatoimittaja Franc Seguin (L’Équipe, Ranska)
  • Lehtikuvaaja Mugur Varzariu (Romania)
  • Muotokuvaaja ja elokuvantekijä Christian Anderl (Itävalta)
  • Vedenalainen valokuvaaja Franco Banfi (Sveitsi)
  • Huippulehtikuvaaja Jonathan Torgovnik (Israel/Etelä-Afrikka)
  • Taide- ja lehtikuvaaja Martin Osner (Etelä-Afrikka)
  • Matkakuvaaja Lucie Debelkova (Tšekki/Kuwait)
  • Luonto- ja suojelutyökuvaaja Tom Svensson (Ruotsi)
  • Palkittu lehtikuvaaja Sarah Caron (Ranska)
  • Riippumaton lehtikuvaaja Gali Tibbon (Israel)
  • Mainos- ja matkakuvaaja Gary Schmid (Itävalta / Yhdistyneet arabiemiirikunnat)
  • Kokenut lehtikuvaaja Ragnar ”RAX” Axelsson (Morgunbladid, Islanti).

Canon Ambassadors Programme -ohjelma käynnistettiin kesäkuussa 2008 ja siihen kuuluu nyt 30 valokuvauksen huippulahjakkuutta. Canon Euroopan ammattilaistuotteiden markkinointijohtaja Kieran Magee kertoo: ”Ohjelman jatkuva kehittyminen on kunnianosoitus maailman johtaville valokuvaajalahjakkuuksille ja vahvistaa entisestään Canonin ja ammattivalokuvaajien välistä suhdetta. Canon on iloinen voidessaan toivottaa 13 uutta lahjakasta valokuvaajaa tervetulleiksi mukaan. Heidän panoksensa ja asiantuntemuksensa on meille tärkeää.”

Lähettiläsohjelmaan on tarkoitus lisätä jatkossa kolmas taso, ”The Canon Masters”. Tämä laajentaa ohjelman merkitystä valokuvausyhteisössä, kun mukaan saadaan vaikutusvaltaisia valokuvausalan ammattilaisia sekä kansainvälisesti tunnustettuja valokuvaajia, jotka antavat asiantuntemustaan ohjelman käyttöön.

Lisätietoja Canon Ambassadors Programme -lähettiläsohjelmasta:
http://cpn.canon-europe.com/content/ambassadors.do

Lisätietoja Canonin tuotteista ja palveluista ammattikuvaajille:
http://www.canon.fi/For_Work/professional_photography/

Canon Ambassadors -ohjelman yhteyshenkilö Suomessa:
Canon Oy, Olli Turtiainen, etunimi.sukunimi@canon.fi

spacer
					image
Lehdistötiedotteet
Yritystiedotteet
Yritysratkaisutiedotteet
Kuluttajatuotetiedotteet
Lääketiedetiedotteet
Canon Inc:n tiedotteita
Tietoja
Lehdistömateriaali
Tapahtumat muualla Euroopassa
Kuvapankki
RSS-syötteet
Kuluttajatuotetiedotteet
Yritysratkaisutiedotteet
Yritystiedotteet
Lääketiedetiedotteet