no consumer

Canon ei taivu rinnakkaistuonnin ja tavaramerkkirikkomusten edessä

Canon on ottanut kovan linjan torjuessaan USA:n ja Aasian markkinoille tarkoitettujen tuotteiden maahantuontia Euroopan talousalueelle.

Viime aikoina laajentunut rinnakkaistuonti on saanut Canonin tarttumaan järeämpiin aseisiin suojellakseen omaa tuotemerkkiään siihen kohdistuvia rikkomuksia vastaan. Canonin tavoitteena on myös puolustaa rinnakkaistuonnin seurauksista usein tietämättömien kuluttajien oikeuksia.

Kun esimerkiksi USA:sta tai Kiinasta tuodaan tuotteita myytäväksi Euroopan talousalueella, kuluttajat saattavat jäädä ilman asianmukaisia takuita ja tukipalveluja. Rinnakkaistuonnin välityksellä myyntiin tuleviin tuotteisiin liittyy usein myös erilaisia yhteensopivuusongelmia. Tuotteet saatetaan myydä ilman tarkoituksenmukaisia ohjelmistopaketteja ja lisävälineitä, eikä tuotteiden mukana toimitettavista käyttöohjeista useinkaan löydy kuluttajan tarvitsemaa kieliversiota.

Canon saavutti hiljattain erävoiton, kun hollantilainen Crown International BV -yritys määrättiin väliaikaisen kiellon perusteella lopettamaan Canon-kameroiden rinnakkaistuonti ja myynti Euroopan talousalueella, koska rinnakkaistuonnin katsottiin loukkaavan Canonin tuotemerkkiä ja tekijänoikeuksia. Hollantilainen tuomioistuin määräsi Crown International BV:n sakkojen uhalla palauttamaan kaikki varastossaan olevat tekijänoikeuksia rikkovat tuotteet. Canon on onnistunut hankkimaan vastaavan kiellon myös Ruotsissa toimivaa Internet-jälleenmyyjää, Priskrig AB:tä vastaan. Priskrig AB on tuonut Canon-tuotteita laittomasti maahan USA:sta ja Aasiasta myydäkseen niitä Euroopan talousalueella.

Canon on haastanut oikeuteen tavaramerkkiloukkaukseen syyllistyneitä yrityksiä myös Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Itävallassa.

Canon aikoo seurata tarkasti rinnakkaistuonnin tilannetta EMEA:n alueella, myös EU:n jäseniksi pyrkivissä maissa, ja pyrkii tekemään lopun tavaramerkkirikkomuksista sekä puolustamaan samalla eurooppalaisten kuluttajien oikeuksia.

Lisätietoja: Canon Oy, Viestintä, Ulla Autiovuori, puhelin 010 544 4539, etunimi.sukunimi@canon.fi

spacer
            image
Lehdistötiedotteet
Tiedotearkisto