Canon onnittelee World Press Photo of the Year -kilpailun voittajaa [17.2.2010]

World Press Photo of the Year Canon onnittelee italialaista freelance-kuvaajaa Pietro Masturzoa, joka on valittu World Press Photo of the Year 2009 -kilpailun voittajaksi.

Voittoisassa kuvassa on talon katolla protestoivia naisia Teheranissa, ja se valittiin yli 100 000 kuvan joukosta. Voittokuva on kuvattu kesäkuussa 2009 Iranin kiisteltyjen presidentinvaalien jälkeen.
 
World Press Photo -kilpailu järjestettiin nyt 53. kerran, ja parhaan lehtikuvan palkintoa havittelevat valokuvaajat ympäri maailman. Tänä vuonna ennätykselliset 5847 ammattikuvaajaa 128 maasta osallistui kilpailuun, jossa Canon on ollut sponsorina vuodesta 1992 lähtien.

Kilpailussa oli kymmenen kategoriaa, ja niissä palkittiin koko kilpailun voittajan lisäksi yhteensä 63 valokuvaajaa. Kansainvälinen 13 hengen palkintolautakunta koostui kuvatoimittajista, valokuvaajista ja tietotoimistojen edustajista, ja sitä johti Reutersin kuvatoimituksen varatoimitusjohtaja Ayperi Karabuda Ecer.

Kilpailun voittaja saa 10 000 euron käteispalkinnon Amsterdamissa 2. toukokuuta järjestettävässä palkintoseremoniassa. Lisäksi Canon palkitsee hänet tuotepalkinnolla.

World Press Photo 2009 -kuvien näyttely aukeaa Amsterdamin Oude Kerkissä 23. huhtikuuta, ja näyttely on avoinna 20. kesäkuuta asti. Sen jälkeen se lähtee kiertueelle, joka pysähtyy sadassa kaupungissa 45 maassa ympäri maailman.
 
Lisätietoja kilpailusta osoitteessa http://www.worldpressphoto.org/.

Lisätietoja: Canon Oy, Kuluttajatuoteyksikkö, Teija Tamminen-Saremaa, puhelin 010 544 4609, sähköposti etunimi.sukunimi@canon.fi

spacer
					image