Canonin markkinaosuus suurkuvatulostimissa jyrkässä nousussa [15.4.2008]

Vuonna 2007 Canon kasvatti suurkuvatulostimiensa myyntiä edellisvuodesta reippaasti, Euroopassa 40 % ja Suomessa jopa 46 %.

Vuonna 2004 Canonin markkinaosuus suurkuvatulostimissa oli 10 %:n tuntumassa. Aktiivinen panostus suurkuvatulostimien markkinaan on kolminkertaistanut markkinaosuuden kolmessa vuodessa. Kokonaismarkkinaosuus on noussut 27 prosenttiin Suomessa (DMR AS Markkinatutkimuslaitos) ja graafisessa teollisuudessa se on vielä huomattavampi. Kasvun ennakoidaan jatkuvan kuluvana vuonna.
 
Huikea kasvu on pitkäjänteisen työn tulos. Vahvasta tuotekehityksestä tunnettu Canon on satsannut voimakkaasti suurkuvatulostinteknologioiden kehittämiseen. Suurkuvatulostamiseen kehitetty L-COA-prosessori mahdollistaa korkealaatuisen ja nopean kuvien tuotannon. Lucia-musteteknologialla saadaan huippuluokan tulostusjälkeä vaativissa tulostustöissä. Tulostuspäiden FINE-teknologian avulla pystytään tuottamaan tarkkaa ja yksityiskohtaista tulostusjälkeä. Reaktiivinen viisivärijärjestelmä taas vaikuttaa suoraan tulosteen laatuun estämällä musteen leviämisen.

Huipputeknologiaa on ollut saatavilla myös aiempaa monipuolisemmin. Vuonna 2007 Canon julkisti yhteensä 10 uutta laitetta suurkuvatulostinten markkinalla. Uusien mallien käyttöalueet vaihtelevat tuotantotulostuksesta korkealaatuiseen erikoistulostukseen ja CAD-tulostamisesta valokuvatulostukseen. Lisäksi julkistettiin helppokäyttöinen graafinen työkaluohjelmisto PosterArtist.

Turvatakseen vahvan kehityksen Canon on perustanut Englantiin suurkuvatulostamisen erikoisyksikön, johon on koottu huippuosaamista eri puolilta maailmaa. Yksikkö kehittää Canonin tarjoamaa asiakkaiden toiveiden perusteella ja tukee yrityksen kasvua ammattitulostuksen markkinalla.

Lisätietoja: Canon Oy, ammattitulostusratkaisut, markkinointipäällikkö Juha Wallin, puhelin 010 544 4327


 

Etkö löydä etsimääsi? Hae tiedotearkistosta.

spacer
					image
Lehdistötiedotteet
Tiedotearkisto